torstai 4. huhtikuuta 2024

Kaikenlaista kirppikseltä

Olen aivan varma, että olen käyttänyt blogini 10-vuotisessa historiassa samaa otsikkoa, mutta antaa mennä! Nyt luvassa siis sekalainen setti viime aikoina löytyneitä kirppisjuttuja. Mukaan mahtuu tietysti koruja, asusteita, kynttilänjalka, sokerilusikka ja yhdet kengät. Ja vähän muutakin.



En tiedä, onko tämä sokerilusikka vai mikä, mutta esine on ainakin omaan silmään todella viehättävä. Tämä enemmänkin antiikkinen kuin aivan viime vuosien tuote, löytyi Punavuoren patinasta 3 eurolla. Sopii hyvin linjakkaan kattauksen rikkojaksi. 

Toinen kiva löytö putkahti esiin samaisesta paikasta. Riihimäenlasin vanhempi matala kynttilänjalka maksoin vain 2 euroa. Tätä on tehnyt myös vihreänä, sinisenä ja ehkä harmaana. Katsotaan, pitääkö kerätä "koko sarja"  vaikka aika harvoin näitä tulee vastaan ainakaan kohtuuhintaisina.
  



Aivan erityylinen löytö on puolestaan Kiplingin musta meikkilaukku. Tämä upeus tuli vastaan Hämeenlinnassa Kantolan kellarissa 6 eurolla. Oma arvioni on, että laukkua ei ole juurikaan käytetty. Tuossa on kaksi lokeroa: kannessa on paikkoja siveltimille ja alemmasta osasta löytyy irrotettava peili. Ylemmästä osassa on puolestaan vetoketjullinen tasku. Kätevää! Bonuksena pehmoapina tietysti.




Nyt pitää ehkä hillitä näitä ysäri-Kiplingejä, koska niitä löytyy jo kolme kipaletta: reppu, käsilaukku ja tämä meikkilaukku. Nuo kaksi muuta laukkua hankin edellisvuonna. Reppu ja vihreä käsilaukku löytyvät täältä.



Tampereelta SPR:n Kontista löysin huovutetut super lämpimän oloiset lapaset 8 eurolla ensi talvea varten. Pinnassa oli sydänkoriste, mutta onnistuin irrottamaan sen ja nyt nämä ovat enemmän ehkä tyyliini sopivat (mikä tyyli?). Etsinnässä oli myös hiihtopipo ja tämä 90-lukua henkivä  tai voi tämä olla myös ysäriltä tapaus löytyi samaisesta Kontista 4 eurolla. Materiaali on sopivasti fifty-fifty villa ja akryyli.


Korurintamalla on ollut jälleen ruuhkaa. Nyt olen yrittänyt vähän himmailla korujen suhteen, mutta melko heikoin tuloksin. Nämä kaksi todella erilaista rossia löytyivät Kantolan kellarista. Musta-hopeinen yksilö maksoi 2,50 euroa ja Aarikan Piccolo oli kalliimpi, 8,50 euroa.

Ihanaa delfiinikorua en voinut vastustaa Kruununhaan Urbaani legendassa. Tuo oli hitusen hintavampi tapaus, 9 euroa. Halpaa settiä edustaa puolestaan loput kuvassa näkyvät korut. Kaikki neljä maksoivat yhteensä euron Porvoon Jussin jättikirppiksellä. Kultainen nefertiti ei taida jäädä omaan käyttöön, mutta muut kyllä. Mustakultainen pieni pingviini (tai jokin muu lintu) löytyi puolestaan Turusta Kirppis-Center Manhattanilta 0,80 eurolla.





Punaiset Niken Air maxit bongasin Vallilan Bella-kirppikseltä 13 eurolla. Kenkiä ei ole juuri käytetty ja koko on todella passeli. Edelliset kaupunkikäyttöön hankkimani lenkkarit olivat sen verran risat, että nämä päätyivät suoraan käyttöön.



Hyvin hempeät ysäri- tai kasarimallia olevat paperiservietit alkuperäisessä pakkauksessa löytyivät Kirppis-Center Manhattanilta 1,20 eurolla. Serviettejä on kahta kokoa. Nykyään, kun paperiservietit ovat todella hintavia kaupassa, yritän löytää juuri kirppiksiltä näitä sopuhintaan. Välillä näkee kyllä aikamoista hinnoittelua myös kirppiksillä servieteissä, mutta ei onneksi aina.


Loppuun vielä todiste pääsiäiskoristeista. Nämä päätyivät jo kranssiin, mutta löysin nipun muovimunia Kantolan kellarista 1,50 eurolla.


Sellainen setti tällä kertaa. Olisiko matkaasi lähtenyt jokin löydöistä myös?

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo kynttilä kuva, jäin ihastelemaan valoa ja värisävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon! En ole oikein vieläkään oppinut käyttämään uutta kuvankäsittelyohjelmaa ja olen pikemminkin ärsyyntynyt usein omien kuvien kohdalla, mutta ihanaa, jos tuo kuva miellytti silmää.

      Poista
  2. Onpa taas hyviä löytöjä! Miten löydätkin noita Kiplingejä, minä en löydä Turusta koskaan. Minulla oli joskus oranssi tai turkoosi reppu, mutten tiedä minne sekin on hävinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! Näitä Kiplingejä en ole tainnut Turussa juurikaan nähdä, vaikka niitä ysärillä sielläkin käytettiin todellakin. Ei näihin kauhean usein törmää, tarvitaan todella paljon ramppaamista kirppiksillä osumaa ajatellen.

      Poista