Tähän blogiin päädytään usein hakusanoilla Kilta sokerikko kansi. Huvittavaa sinänsä, koska minulla ei ennen ollut ns. puhdasoppista Kilta-sokerikkoa, vaan kesällä esimerkiksi löysin kannellisen kahvikupin. Pelkkiä korvattomia kuppeja ilman kantta puolestaan löytyy kaapista jo kaksikin kappaletta. Nyt asiaan tul muutos: löysin Hassiselta alkukuusta sinisen hyväkuntoisen sokerikon. Kansi ja kuppi ovat vihdoin samaa paria. Sokeriakin löytyy jo astian sisältä.
Otsikosta huolimatta, vilautan myös olohuoneen puolelle ilmestynyttä Tatti-valaisinta. Tämä Valinten pieni vaaleansininen 2434-valaisin löysi tiensä Facebookin Rättei, Lumpui ja Retroi -ryhmästä ennen joulua, mutta valaisin pääsi tositoimiin vasta vähän aikaa sitten. Pistoke piti vaihtaa maadoitettuun.
Tuo klipsikiinnitys on varsin toimiva. Olohuoneen pimeä nurkka sai ihan uuden ilmeen pastellitatin myötä. Kupua voi liikuttaa ja siinä samalla säätää lampusta lähtevää valoa. Kätevää.
Lisää vaaleansinistä. Fanttilippaiden perhe lisääntyi yhdellä jäsenellä. Näin samaisen yksilön aikaisemmin SPR:n Kontissa, mutta neljän euron hinta tuntui liialliselta. Viime sunnuntain nopealla kierroksella Linkki-kirppiksellä, bongasin samanlaisen tyypin halvempaan kahden euron hintaan. Ja lopputulos onkin jo nähtävillä.
Maapähkinän kuvilla koristeltu peltirasia löytyi samaiselta reissulta Hassiselta kuin sokerikko. Ostin purkin itse asiassa siksi, että minulla on jo yksi tällainen englantilainen purkki jo kokoelmissani. Säilytän tässä(kin) rasiassa teetä. Tässä vielä kuvatodiste purkkien sekamelskasta keittiön kaapissa. Hyllyllä maijailevat sulassa sovussa eri tyyliset ja sävyiset purkit ja purnukat. Ilman suljettavaa kaapin ovea, en ehkä pystyisi tällaiseen näkymään. Sen verran kova mätsääjä olen.
Viimeisenä vielä toinen Tatti! Kyllä, innostuin sen verran paljon vaaleansinisestä valaisimesta, että huusin Lumppulasta kuparinvärisen kaverin itselleni. Valaisin on ihan täydellisessä kuosissa – nyt on edessä vielä samainen pistokkeen (meinasin taas kirjoittaa töpseli, miten vaikeaa onkaan erottaa, kumpi on pistoke ja kumpi töpseli...asiaa piti ihan googlettaa...) vaihto edessä.
torstai 29. tammikuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Emalia!
Innostuin Tattikulhon myötä dokumentoimaan muitakin emaliasukkejani. Pitääpä muutenkin kuvata enemmän jo kotoa löytyviä juttuja, vaikka onhan tuota uuttakin kirppistavaraa tälläkin hetkellä postaamatta... En ole mikään ns. emalihullu, mutta myönnän symppaavani varsinkin Esteri Tomulan (1920–1998) suunnittelemia kuoseja. Neptun – eli minulle kalat, on tattien lisäksi se ykkössuosikkini. En ollenkaan panisi pahaksi, jos joskus löytäisin kalakuosisen kulhon kotiini.
Punahilkka-pannu, valkoinen kahvipannu ja ennen joulua hankkimani Domino-kasari majailevat keittiön kaappien päällä ja päädyin ottamaan ne alas puhdistusta varten. Hommahan lähti hitusen lapasesta, koska lopulta kuvasin suunnilleen kaikki emalini. Tajusin, että onhan niitä(kin) kertynyt jo ihan kiva kasa.
Punahilkka löytyi vuonna 2006 Tukholmasta Södermalmin Stadsmission-kirpparilta. Minulla oli silloin meneillään ns. ensimmäinen aalto retroisissa emaliastioissa. Haalin tuolloin myös paljon Sarviksen muoviastioita kotiini ja retrotermareita. Jälkimmäisistä olen päässyt jo aika hyvin eroon, mutta emaliastiat elävät selkeästi toista aaltoaan.
En tajunnut Tukholmassa, että pannu on Arabiaa/Wärtsilää/Fineliä, mutta jälkeen päin hoksasin, että viidellä eurolla löydetty pannu oli todellinen löytö.
Neptunin lisäksi pidän kovasti Esteri Tomulan Vegeta-kuosista. Kasarimalliset kattilat ja tuo valkoinen pannu ilman mitään kuosia, ovat peräisin äitini kotitalosta. Kattilat ja pannu ovat todella kuluneet sisältä, eli nämä astiat ovat aina olleet minulla vain koristeena. Tuo korvallinen Vegeta on puolestaan lahja siskoltani. Kattila on aivan täydellisessä jamassa. Oi, onnea.
Tässä kattiloiden luontainen ympäristö. En kyllä ymmärrä kasari- ja ysärisisustuksen tendenssiä tunkea keittiöihin tuollaisia ihmeellisiä kulmahyllyjä. No, onneksi omat kaunokaiseni vähän parantavat hyllyjen yleisilmettä.
Raija Uosikkinen (1923–2004) on toinen tunnettu nimi emalien ja muidenkin Arabian astioiden koristesuunnittelussa. Uosikkisen kynästä ovat Punahilkan ja Dominon kuosit. Useiden astioiden muotoilusta vastaa puolestaan minulle neron asemassa oleva Kaj Franck.
Tässä koko komeus yhdessä kuvassa. Kulhot ja ruskea purkki ovat aktiivikäytössä, mutta pannut ja kattilat vain säilytysastioina ja koristeina. Tämän kuvan myötä tajusin, että emalikokoelmani ei olekaan aivan mini.
Punahilkka löytyi vuonna 2006 Tukholmasta Södermalmin Stadsmission-kirpparilta. Minulla oli silloin meneillään ns. ensimmäinen aalto retroisissa emaliastioissa. Haalin tuolloin myös paljon Sarviksen muoviastioita kotiini ja retrotermareita. Jälkimmäisistä olen päässyt jo aika hyvin eroon, mutta emaliastiat elävät selkeästi toista aaltoaan.
En tajunnut Tukholmassa, että pannu on Arabiaa/Wärtsilää/Fineliä, mutta jälkeen päin hoksasin, että viidellä eurolla löydetty pannu oli todellinen löytö.
Neptunin lisäksi pidän kovasti Esteri Tomulan Vegeta-kuosista. Kasarimalliset kattilat ja tuo valkoinen pannu ilman mitään kuosia, ovat peräisin äitini kotitalosta. Kattilat ja pannu ovat todella kuluneet sisältä, eli nämä astiat ovat aina olleet minulla vain koristeena. Tuo korvallinen Vegeta on puolestaan lahja siskoltani. Kattila on aivan täydellisessä jamassa. Oi, onnea.
Tässä kattiloiden luontainen ympäristö. En kyllä ymmärrä kasari- ja ysärisisustuksen tendenssiä tunkea keittiöihin tuollaisia ihmeellisiä kulmahyllyjä. No, onneksi omat kaunokaiseni vähän parantavat hyllyjen yleisilmettä.
Raija Uosikkinen (1923–2004) on toinen tunnettu nimi emalien ja muidenkin Arabian astioiden koristesuunnittelussa. Uosikkisen kynästä ovat Punahilkan ja Dominon kuosit. Useiden astioiden muotoilusta vastaa puolestaan minulle neron asemassa oleva Kaj Franck.
Tässä koko komeus yhdessä kuvassa. Kulhot ja ruskea purkki ovat aktiivikäytössä, mutta pannut ja kattilat vain säilytysastioina ja koristeina. Tämän kuvan myötä tajusin, että emalikokoelmani ei olekaan aivan mini.
Keltainen Finel-tekstillä varustettu keskikokoinen kulho on alun perin kanssa-asukkini lapsuuden kodista. Vihreä ja oranssi kulho ovat löytyneet turkulaisilta kirppiksiltä joitakin vuosia sitten. Näiden pohjassa ei ole Finel-tekstiä ja ehkä tästäkin johtuen molemmat kulhot lähtivät huokeaan hintaan.
Loppuun vielä lähikuvat ykkössuosikeista: Iso Pehtoori ja Tattikulho. Pehtoori lähti matkaani kesällä Porvoosta.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Lauantain kirppissaalis
Piipahdin eilen neljällä kirpparilla kolmessa tunnissa. Ensimmäinen kohde oli silkka sattuma. Kuralan Pelastusarmeijalle ei pitänyt edes mennä, mutta onneksi kurvasimme sinne menomatkalla Lietoon. Tällä kertaa juurikin ensimmäinen vierailupaikka oli se paras. En lopulta edes kolunnut läheskään kaikkia rekkejä läpi Pelastusarmeijalla, koska löysin jo heti sisään tullessa monta hienoutta.
Samaiselta retro-pöydältä lähti mukaan keltainen Tuijottaja, kiiltokuvapino ja pieni sininen eläinlelu. En kyllä ole ihan varma, onko tuo kauris vai jänis vai mikä.
Tuijottaja on sulattanut sydämeni täysin. Miten nerokkaan yksinkertainen, mutta silti niin ilmeikäs se onkaan! Tuolla Pelastusarmeijalla on selvästi joku keräilystä ja retrohommista ymmärtävä myyjä. En saanut näitä ihanuuksia aivan ilmaiseksi – vai onko kahdeksan euroa pöllö-Tuijottajasta liikaa vai vähän?
Lapsiaiheiset kiiltokuvat tuntuvat olevan oikeasti vähän vanhempaa tuotantoa. Kuvissa on kauniit sävyt ja helmikorvakorurouvan takki on aivan ihanan värinen!
Lelujen lisäksi nappasin mukaani ranskalaisen kultakimalteisen vekkihameen. Hame on todennäköisesti 1970–1980-luvulta.
Seuraavaksi suuntasimme Liedon kirppikselle. En tiedä, onko paikka ollut vasta vähän aikaa auki, mutta tämä kirpputori oli melkoisen ankea. En ollut siis aikaisemmin tuolla käynyt. Hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja paikka oli kaiken lisäksi likainen. Ei siis mitenkään positiivinen kokemus. Ihmettelen, jos tuo puoti on pitkään vielä auki. Tai ainakin suursiivousta kannattaisi harkita ihan toden teolla...Jotain paikasta jäi kuitenkin käteen: pieni keskiruskea Kilta-kulho.
Kolmanneksi kävimme Mimmin kirppiksellä. Vitriinihyllyissä on vaikka mitä keräilyastioita, mutta suurin osa hinnoista on myös aika korkeita. Hyllyllä nököttää esim. useampi Wärtsilän/Arabian/Finelin kulho, mutta hintalappukin on sen mukainen.
Tein kuitenkin ihan kivan löydön! Ruskea kannellinen emalipurkki oli halpa ja todella hyvässä kunnossa. Purkin väri mätsää myös yllättävän hyvin juuri Kilta-kulhoihin.
Viimeisenä vuorossa oli Kirppiskeskus Hassinen. En jaksanut kovinkaan tarkkaan hyllyjä kierrellä, koska nälkä ja kirppisväsymys painoivat jo vähän päälle. Mielessä oli myös jo tehdyt hyvät löydöt. Heti sisääntulon jälkeen löysin kuitenkin huonokuntoisen oloisen Kilta-vadin parilla eurolla. Olin todella yllättynyt kotona, kun tiskasin vadin ja hankasin sitä vielä hieman taikasienellä, miten hyvässä kunnossa astia olikaan. Kirppisonni oli siis aivan kohdallaan!
Lapsiaiheiset kiiltokuvat tuntuvat olevan oikeasti vähän vanhempaa tuotantoa. Kuvissa on kauniit sävyt ja helmikorvakorurouvan takki on aivan ihanan värinen!
Lelujen lisäksi nappasin mukaani ranskalaisen kultakimalteisen vekkihameen. Hame on todennäköisesti 1970–1980-luvulta.
Seuraavaksi suuntasimme Liedon kirppikselle. En tiedä, onko paikka ollut vasta vähän aikaa auki, mutta tämä kirpputori oli melkoisen ankea. En ollut siis aikaisemmin tuolla käynyt. Hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja paikka oli kaiken lisäksi likainen. Ei siis mitenkään positiivinen kokemus. Ihmettelen, jos tuo puoti on pitkään vielä auki. Tai ainakin suursiivousta kannattaisi harkita ihan toden teolla...Jotain paikasta jäi kuitenkin käteen: pieni keskiruskea Kilta-kulho.
Kolmanneksi kävimme Mimmin kirppiksellä. Vitriinihyllyissä on vaikka mitä keräilyastioita, mutta suurin osa hinnoista on myös aika korkeita. Hyllyllä nököttää esim. useampi Wärtsilän/Arabian/Finelin kulho, mutta hintalappukin on sen mukainen.
Tein kuitenkin ihan kivan löydön! Ruskea kannellinen emalipurkki oli halpa ja todella hyvässä kunnossa. Purkin väri mätsää myös yllättävän hyvin juuri Kilta-kulhoihin.
Viimeisenä vuorossa oli Kirppiskeskus Hassinen. En jaksanut kovinkaan tarkkaan hyllyjä kierrellä, koska nälkä ja kirppisväsymys painoivat jo vähän päälle. Mielessä oli myös jo tehdyt hyvät löydöt. Heti sisääntulon jälkeen löysin kuitenkin huonokuntoisen oloisen Kilta-vadin parilla eurolla. Olin todella yllättynyt kotona, kun tiskasin vadin ja hankasin sitä vielä hieman taikasienellä, miten hyvässä kunnossa astia olikaan. Kirppisonni oli siis aivan kohdallaan!
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Vintage Dior + silkkiä ja ruusuja
Olen nauttinut viime aikoina aivan erityisestä kirppisonnesta. Vähän yli viikko sitten kotiutin (yyyh, mikä sana) Tatti-ihastukseni ja viime torstaina bongasin vakkari-Pelastusarmeijalta viidellä eurolla Christian Diorin oranssinpunaisen silkkipaidan. Kyllä. Ja vielä oikeassa koossa. Aluksi epäilin paitaa piraatiksi, mutta ystäväni tokaisi minulle fiksusti, että eipä kai tuollaisia hienovaraisia kirjainmonogrammeja silkkiin ihan kaikki väärentäjät ryhtyisi edes tekemään. Ehkäpä ei. Ehtaa kierrätettyä luksusta, sanon minä. Paita on kaiken lisäksi aivan ihana päällä.
Tämä viimeinen kuva on todiste harvinaisesta tapahtumasta: silittäminen. Otin kerralla esiin melkein kaikki silkkipaitani viime sunnuntaina ja päätin silittää ne. 11. paidan kohdalla luovutin. Kamalaa hommaa ja olen kaiken lisäksi huono silittäjä. Toki harjoitus tekee varmasti ns. mestarin, mutta minä luotan edelleen ryppyiseen silkkiin yhtä paljon kuin sileään...
Samaisella pikakirppisreissulla seuralaiseni viittelöi vielä ennen kassaa minut takaisin paitojen ääreen. Katsokaa, millaisen mahtavan 80-luvun kitsch-ilmentymän nappasin mukaani vielä viime tipassa?
Paita on kieltämättä pikkuisen reilu, mutta kultaisessa talutusnuorassa istuskeleva pantteri korvaa kaiken.
Iran kannettoman ruusupurkin löysin viime vuoden puolella Kirppis-Center Manhattanilta. Innostuin yhdistelemään kahta ruusukuosia – ei se niin pahalta näytä, vaikkei samaa sarjaa olekaan. Tarjotin on neukkukamaa kesäiseltä Viron reissulta. Tummansininen emalikulho löytyi puolestaan Porvoosta. Nyt vihdoin tiedän tuon hauskanmallisen kulhon alkuperän. Se on ruotsalaisen Arne Erkerin Kockumsille suunnittelema astia 1950-luvulta.
Sen vieressä näkyy pieni kaistale Arabian/Wärtsilän/Finelin vihertävänsinistä pikkukulhoa. Tanska, Ruotsi ja Suomi ovat tällä hetkellä edustettuina sulassa sovussa hedelmäastioiden rivistössä. Pienoinen miinus tulee tuosta kammottavasta muovisesta marmorijäljitelmästä keittiön tasossa ja plussapisteet myös iki-ihanasta lasikuitutapetista. Näkyvillä siis vuokra-asunnon kauneimmat kohdat!
lauantai 10. tammikuuta 2015
Ihanuuksien ihanuus: Tattikulho!
Kiljun edelleen riemusta! Tattikulho on mun! On mun. On mun. Sata hymiötä ja sydäntä!
Tapahtui viime elokuussa: näin ensimmäisen kerran elämässäni livenä tämän Wärtsilän/Arabian/Finelin Esteri Tomulan tattikuosisen kulhon Euran Kirputon-kirppiksellä, mutta kulho jäi hyllyyn 50 euron hintansa vuoksi. Kulho jäi kummittelemaan mieleeni. Tietysti. Sitten liityin syksyllä hieman myöhemmin Facebookin Rättei, Lumpui & Retroi -ryhmään ja tajusin, että nuo kulhothan ovat ihan tajuttomissa hinnoissa. Toki olin asian tajunnut jo huuto.netin ja tori.fi:n selailunkin myötä, mutta en ollut halunnut myöntää asiaa itselleni...
Nyt kulho nököttää keittiön hyllyssä arvoisallaan paikalla. Tarinan loppu on yksinkertainen: onnistuin huutelemaan kulhon alle viidelläkympillä FB:n Lumppulasta. Toki kulhon kunto ei ole täydellinen, mutta aivan riittävä minulle. Oi tätä ilonpäivää! Materialistin sydän halkeaa.
Ps. Kulhon muoto on myös yksinkertaisen kaunis. Ei ihmekään, koska muotoilusta on aikoinaan vastannut Kaj Franck. Tätä kulhoa on ollut tuotannossa vain viisi vuotta, 1965–1970.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Vuosi ilman upouusia vaatteita + asusteita
Päätin vuosi sitten kokeilla, millaista olisi viettää vuosi ilman täysin uusien vaatteiden ja asusteiden ostamista. Kirjoittelin viime helmikuussa Kierrätyskeijut-haasteesta ja tulin siinä samalla blogikaapista ulos, koska listasin blogivauvani esim. Facebookin Kierrätyskeijut-ryhmään.
Huomasin heti tammikuussa, että blogin myötä hinkuni käydä kirppiksillä miltei kasvoi. En tiedä, innostiko kirjoittelu kirppistelemään entistä aggressiivisemmin vai konkretisoituiko ostosten tekeminen vain paremmin, kun listasin löytöni tänne. Joka tapauksessa vuoden aikana tuli haalittua kirppiskamaa paljon, mutta myin myös tavaraa pois. Varsinkin Facebookin retroryhmien myötä sain kiertoon kivasti tavaraa. Loppuvuoden tavoite kirppisostosten ja myymisen tasapainosta onnistui, pääsin jopa plussalle.
Päätin, että uusien tavaroiden ostolakko ei olisi täysin ehdoton. Se olisi suorastaan hullua ja ajaisi minut ehkä vielä helpommin ostosten äärelle. Lopulta kävi niin, että kulutin esimerkiksi lempifarkkuni aivan riekaleiksi marraskuussa, enkä hankkinutkaan tilalle uusia, vaikka näin ajattelin. Sukkahousujen kanssa olin erityisen säästeliäs. Aika kamalan kuntoisia kaveruksia pidin jaloissani ja nyt minun todella täytyy ostaa uusia yksilöitä aivan hetimiten (mutta miksi tavarataloon meneminen tuntuu niin vastemieliseltä...?).
Koko vuoden upouusien ostosten saldoksi tuli lopulta kolme: Marimekon nilkkamittaiset puuvillahousut (joiden laatuun jouduin tosin pettymään ja nyt harkitsen housujen myymistä pois...), suomalaisen Muka va -merkin kesäturbaanin hankin Uuden muotoilun kevätmarketista ja lokakuussa Helsingissä merituulen ja vesisateen armoilla päädyin ostamaan punavuorelaisesta putiikista villapipon.
Ostossaldo pysyi mielestäni kohtuullisena. Toki esimerkiksi mökille ostin uusia peittoja, tyynyjä, petivaatteita ja pyyhkeitä, mutta en osaa oikein soimata itseäni mökkiostoksista, koska samalla myös pyykkäsin vanhoja tekstiilejä, enkä heittänyt käyttökelpoisia asioita turhaan pois.
Matkailu ei koitunut kohtalokseni, vaikka niin hieman epäilin. Tarinat Istanbulista voi lukea täältä, Virossa vierailin parikin kertaa ja Berliinissä juoksin vapunpäivänä ulkoilmakirpputorin perässä. Lyypekin ja Hampurin ostoskokemukset löytyvät tästä. Ainoastaan Istanbulista hankin jotain täysin uutta eli villamaton, mutta mielestäni matto menee hyväksyttävään käsityökategoriaan. Ulkomailla innostuin juurikin koluamaan kirppareita ja second hand -liikkeitä tai paikallisten suunnittelijoiden puoteja. Tätä tapaa aion jatkaa tulevaisuudessakin.
Luulen, että alkuvuonna tekemäni päätös siitä, että en edes huvikseni selaile nettikauppoja, oli täysin oikea. Poistin sähköpostistani kaikki nettikauppojen uutiskirjeet. Se oli hyvä teko, enkö aio enää palata moiseen. Nettiostaminen luonnistuu hieman liiankin helposti, kun kaikkea "kivaa" voi klikkailla kätevästi virtuaaliseen ostoskoriin. Verkkokaupat eivät myöskään melkeinpä koskaan edistä paikallisten pienyrittäjien toimintaa. Tänä vuonna aion suunnata hanakammin kivijalkaliikkeisiin, jos kaipaan jotain uutta. Kokeilin tätä jo ennen joulua, kun hankin osan joululahjoista näistä pikkuliikkeistä.
Viime vuonna tuli tehtyä muitakin lahjaostoksia ja hankin lahjaksi juurikin uusia asioita. En ihan kehtaa hankkia kaikille läheisilleni kirppislumppuja, luulen että he eivät arvostaisi ihan samalla tavalla aarteitani, mitä itse huumailen.
Entäs tänä vuonna? Koitan tietysti vähentää ostamista kokonaisuudessaan. Olen kuitenkin sen verran materialisti ja kirpputorielämään ihastunut, että en tiedä, onnistunko vähentämään. Aion kuitenkin harkita enemmän ja pohtia tavaroiden jatkokäyttöä tosissani. Toki minua myös ns. pelottaa tavarapaljous. En halua hukkua materiaan, mutta niin minulle taitaa käydä...
Täysin uusia vaatteita aion ostaa vain ns. pakon edessä. Kun ei ole kierrellyt ostoskeskuksissa ja ketjuliikkeissä, ei niihin edes kaipaa. Mitä enemmän tavaraa näkee ja hipelöi, sitä enemmän sitä myös haluaa (tämä pätee tietysti myös kirpputoreihin). Ketjuliikkeiden kohdalla minua tökkii yleensä myös liian tasapaksu valikoima, mutta toki mietin laadullisia aspekteja ja tuotantoon liittyvää etiikkaa. Täytyy myös myöntää, että kertakäyttökulttuuri ei innosta ja en halua omalta osaltani edistää sitä.
Loppuun vielä pari kuvaa joululahjoista. Olin kovin otettu, kun joulupukki muisti edellisvuonna aloittamani kultaisten Tsaikka-lasien keräilyn. Nyt Tsaikka-kiintiö alkaa olla täynnä: kultaisia löytyy yhdeksän ja pronssisia kolme. Kookkaampi keltainen Kilta-astia ja pronssinen Tsaikka löytyivät myös pukinkontista.
Huomasin heti tammikuussa, että blogin myötä hinkuni käydä kirppiksillä miltei kasvoi. En tiedä, innostiko kirjoittelu kirppistelemään entistä aggressiivisemmin vai konkretisoituiko ostosten tekeminen vain paremmin, kun listasin löytöni tänne. Joka tapauksessa vuoden aikana tuli haalittua kirppiskamaa paljon, mutta myin myös tavaraa pois. Varsinkin Facebookin retroryhmien myötä sain kiertoon kivasti tavaraa. Loppuvuoden tavoite kirppisostosten ja myymisen tasapainosta onnistui, pääsin jopa plussalle.
Päätin, että uusien tavaroiden ostolakko ei olisi täysin ehdoton. Se olisi suorastaan hullua ja ajaisi minut ehkä vielä helpommin ostosten äärelle. Lopulta kävi niin, että kulutin esimerkiksi lempifarkkuni aivan riekaleiksi marraskuussa, enkä hankkinutkaan tilalle uusia, vaikka näin ajattelin. Sukkahousujen kanssa olin erityisen säästeliäs. Aika kamalan kuntoisia kaveruksia pidin jaloissani ja nyt minun todella täytyy ostaa uusia yksilöitä aivan hetimiten (mutta miksi tavarataloon meneminen tuntuu niin vastemieliseltä...?).
Koko vuoden upouusien ostosten saldoksi tuli lopulta kolme: Marimekon nilkkamittaiset puuvillahousut (joiden laatuun jouduin tosin pettymään ja nyt harkitsen housujen myymistä pois...), suomalaisen Muka va -merkin kesäturbaanin hankin Uuden muotoilun kevätmarketista ja lokakuussa Helsingissä merituulen ja vesisateen armoilla päädyin ostamaan punavuorelaisesta putiikista villapipon.
Ostossaldo pysyi mielestäni kohtuullisena. Toki esimerkiksi mökille ostin uusia peittoja, tyynyjä, petivaatteita ja pyyhkeitä, mutta en osaa oikein soimata itseäni mökkiostoksista, koska samalla myös pyykkäsin vanhoja tekstiilejä, enkä heittänyt käyttökelpoisia asioita turhaan pois.
Matkailu ei koitunut kohtalokseni, vaikka niin hieman epäilin. Tarinat Istanbulista voi lukea täältä, Virossa vierailin parikin kertaa ja Berliinissä juoksin vapunpäivänä ulkoilmakirpputorin perässä. Lyypekin ja Hampurin ostoskokemukset löytyvät tästä. Ainoastaan Istanbulista hankin jotain täysin uutta eli villamaton, mutta mielestäni matto menee hyväksyttävään käsityökategoriaan. Ulkomailla innostuin juurikin koluamaan kirppareita ja second hand -liikkeitä tai paikallisten suunnittelijoiden puoteja. Tätä tapaa aion jatkaa tulevaisuudessakin.
Luulen, että alkuvuonna tekemäni päätös siitä, että en edes huvikseni selaile nettikauppoja, oli täysin oikea. Poistin sähköpostistani kaikki nettikauppojen uutiskirjeet. Se oli hyvä teko, enkö aio enää palata moiseen. Nettiostaminen luonnistuu hieman liiankin helposti, kun kaikkea "kivaa" voi klikkailla kätevästi virtuaaliseen ostoskoriin. Verkkokaupat eivät myöskään melkeinpä koskaan edistä paikallisten pienyrittäjien toimintaa. Tänä vuonna aion suunnata hanakammin kivijalkaliikkeisiin, jos kaipaan jotain uutta. Kokeilin tätä jo ennen joulua, kun hankin osan joululahjoista näistä pikkuliikkeistä.
Viime vuonna tuli tehtyä muitakin lahjaostoksia ja hankin lahjaksi juurikin uusia asioita. En ihan kehtaa hankkia kaikille läheisilleni kirppislumppuja, luulen että he eivät arvostaisi ihan samalla tavalla aarteitani, mitä itse huumailen.
Entäs tänä vuonna? Koitan tietysti vähentää ostamista kokonaisuudessaan. Olen kuitenkin sen verran materialisti ja kirpputorielämään ihastunut, että en tiedä, onnistunko vähentämään. Aion kuitenkin harkita enemmän ja pohtia tavaroiden jatkokäyttöä tosissani. Toki minua myös ns. pelottaa tavarapaljous. En halua hukkua materiaan, mutta niin minulle taitaa käydä...
Täysin uusia vaatteita aion ostaa vain ns. pakon edessä. Kun ei ole kierrellyt ostoskeskuksissa ja ketjuliikkeissä, ei niihin edes kaipaa. Mitä enemmän tavaraa näkee ja hipelöi, sitä enemmän sitä myös haluaa (tämä pätee tietysti myös kirpputoreihin). Ketjuliikkeiden kohdalla minua tökkii yleensä myös liian tasapaksu valikoima, mutta toki mietin laadullisia aspekteja ja tuotantoon liittyvää etiikkaa. Täytyy myös myöntää, että kertakäyttökulttuuri ei innosta ja en halua omalta osaltani edistää sitä.
Loppuun vielä pari kuvaa joululahjoista. Olin kovin otettu, kun joulupukki muisti edellisvuonna aloittamani kultaisten Tsaikka-lasien keräilyn. Nyt Tsaikka-kiintiö alkaa olla täynnä: kultaisia löytyy yhdeksän ja pronssisia kolme. Kookkaampi keltainen Kilta-astia ja pronssinen Tsaikka löytyivät myös pukinkontista.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Vanhan vuoden viimeiset
Olen listannut paperille kaikki vuonna 2014 ostamani kirppistavarat, joita täällä blogin puolella ei ole vielä näkynyt. Toki kirjaan myös kaikki second hand -ostokset ja myymäni tavarat yleensäkin ylös. Kirppishommat taitavatkin olla ainoita tilastollisesti minua kiinnostavia asioita...Vakuutukset, verotus ja lainakorkoprosentit eivät innosta niinkään, mutta tämä nappikauppa kyllä. Tänään otin listan käteen ja järkytyin. Kuvaamattomia asioitahan olikin aika paljon.
Tavararöykkiö par excellence. Silkkipaitaa, perustrikoota, mokkasortsit, retrohaalari, Kilta-kulho, farkkutakki, sormikkaat, raitamekko...
Lahjoin itsenäni ennen joulua Finelin Domino-kasarilla Facebookin retroryhmästä. Emalikattila ei ole priimakuntoinen, mutta kyllä siinä voisi vielä vaikka kananmunat keittää, mutta minulle se tuli muiden Fineleiden joukkoon kaapin päälle koristeeksi. Salamalla otettu kuva ei ole armollinen, eli pienimmätkin säröt kattilan pinnassa näkyvät.
Muumien hemulin bongasin Facebook-kirpparilta joskus lokakuussa. Tämä hahmo tulee kevään koittaessa Hemuli-nimiseen veneeseemme.
Sinivalkoisen hihattoman puuvillahaalarin, kuten myös taustalla näkyvän Arabian valkoisen kukkaruukun, löysin Manhattanilta marraskuussa. Haalarit on joku tehnyt itse. Aioin lyhentää lahkeet sortsimittaiseksi.
Tummansininen silkkipaita kuuluu perusvaatteiden kermaan (näyttää kuvassa harmaalta). Löysin tämän yksilön Ideakirppikseltä kenties syyskuussa. Paita on juuri sopivan kokoinen ja kauniin sävyinen. Paidan niskalappu on leikattu pois, eli en tiedä paidan alkuperästä tarkemmin. Raidallinen villasekoitemekko puolestaan löytyi viime viikonloppuna Manhattanilta. Olin tuota mekko hypistellyt jo useaan kertaan, mutta hinta tuntui vähän liian korkealta. Nyt katsoin sattumalta mekkoa uudelleen ja sen hintaa oli pudotettu, eli päädyin hommaamaan tuon suomalaisen 80-luvun mekon itselleni.
70-lukulainen farkkutakki tuli vastaan myös loppuvuodesta Manhattanilta. Minulla on saman oloinen takki jo entuudestaan, mutta takki on todella kireä (lue: liian pieni). Nyt kun löysin parilla eurolla vastaavan ja yhtä kokoa isomman yksilön, päädyin tarjoamaan vanhaa Jamestani kaverilleni, joka on ollut kiinnostunut takistani jo aikaisemmin. Tämä taitaa nyt sitten olla jonkinalinen win win -tilanne...eikö vain?
Mokkanahkaiset sortsit olivat alun perin pitkät housut, mutta pätkäisin Uffin euronpäiviltä löytämäni laatupöksyt minisortseiksi. Olen kerran niitä pitänyt ja täytyy keksiä joku patentti lahkeisiin, jotta taite pysyy varmasti aloillaan. Samaisilta euronpäiviltä lähtivät matkaani myös Uniqlon harmaa peruspaita ja musta trikootakki. Kauniit neulesormikkaat löysin puolestani Facebookin vintage-vaatteiden kirpparilta. Sormikkaat ovat käyttämättömät ja peräisin 1950-luvulta.
Vihreämusta silkkitoppi on myös Manhattanilta. En voi vain vastustaa euron hintaisia silkkivaatteita. Silkki on aivan mielettömän hieno materiaali: talvella lämmin ja kesällä viileä. Aivan helmi siis.
Loppuun vielä kuva-arvoitus. Tämä pallero on todellinen turhake, mutta kovin hieno myös. Kyseessä on neuvostoliittolainen diapallo! Pallosta löytyy siis sisältä valokuva, mutta kuvan pystyy näkemään vain valoa vasten. Pallosta tuijottaa 60-lukulainen frouva. En tunnista kuvassa esiintyvää naista, ehkä hän onkin joku tavallinen työnsankari!
Tavararöykkiö par excellence. Silkkipaitaa, perustrikoota, mokkasortsit, retrohaalari, Kilta-kulho, farkkutakki, sormikkaat, raitamekko...
Lahjoin itsenäni ennen joulua Finelin Domino-kasarilla Facebookin retroryhmästä. Emalikattila ei ole priimakuntoinen, mutta kyllä siinä voisi vielä vaikka kananmunat keittää, mutta minulle se tuli muiden Fineleiden joukkoon kaapin päälle koristeeksi. Salamalla otettu kuva ei ole armollinen, eli pienimmätkin säröt kattilan pinnassa näkyvät.
Muumien hemulin bongasin Facebook-kirpparilta joskus lokakuussa. Tämä hahmo tulee kevään koittaessa Hemuli-nimiseen veneeseemme.
Sinivalkoisen hihattoman puuvillahaalarin, kuten myös taustalla näkyvän Arabian valkoisen kukkaruukun, löysin Manhattanilta marraskuussa. Haalarit on joku tehnyt itse. Aioin lyhentää lahkeet sortsimittaiseksi.
Tummansininen silkkipaita kuuluu perusvaatteiden kermaan (näyttää kuvassa harmaalta). Löysin tämän yksilön Ideakirppikseltä kenties syyskuussa. Paita on juuri sopivan kokoinen ja kauniin sävyinen. Paidan niskalappu on leikattu pois, eli en tiedä paidan alkuperästä tarkemmin. Raidallinen villasekoitemekko puolestaan löytyi viime viikonloppuna Manhattanilta. Olin tuota mekko hypistellyt jo useaan kertaan, mutta hinta tuntui vähän liian korkealta. Nyt katsoin sattumalta mekkoa uudelleen ja sen hintaa oli pudotettu, eli päädyin hommaamaan tuon suomalaisen 80-luvun mekon itselleni.
70-lukulainen farkkutakki tuli vastaan myös loppuvuodesta Manhattanilta. Minulla on saman oloinen takki jo entuudestaan, mutta takki on todella kireä (lue: liian pieni). Nyt kun löysin parilla eurolla vastaavan ja yhtä kokoa isomman yksilön, päädyin tarjoamaan vanhaa Jamestani kaverilleni, joka on ollut kiinnostunut takistani jo aikaisemmin. Tämä taitaa nyt sitten olla jonkinalinen win win -tilanne...eikö vain?
Mokkanahkaiset sortsit olivat alun perin pitkät housut, mutta pätkäisin Uffin euronpäiviltä löytämäni laatupöksyt minisortseiksi. Olen kerran niitä pitänyt ja täytyy keksiä joku patentti lahkeisiin, jotta taite pysyy varmasti aloillaan. Samaisilta euronpäiviltä lähtivät matkaani myös Uniqlon harmaa peruspaita ja musta trikootakki. Kauniit neulesormikkaat löysin puolestani Facebookin vintage-vaatteiden kirpparilta. Sormikkaat ovat käyttämättömät ja peräisin 1950-luvulta.
Vihreämusta silkkitoppi on myös Manhattanilta. En voi vain vastustaa euron hintaisia silkkivaatteita. Silkki on aivan mielettömän hieno materiaali: talvella lämmin ja kesällä viileä. Aivan helmi siis.
Loppuun vielä kuva-arvoitus. Tämä pallero on todellinen turhake, mutta kovin hieno myös. Kyseessä on neuvostoliittolainen diapallo! Pallosta löytyy siis sisältä valokuva, mutta kuvan pystyy näkemään vain valoa vasten. Pallosta tuijottaa 60-lukulainen frouva. En tunnista kuvassa esiintyvää naista, ehkä hän onkin joku tavallinen työnsankari!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)