torstai 29. heinäkuuta 2021

Kirppislöytöjä saaristosta

Tänä kesänä bongasimme Keistiön saaresta, heinäkuussa torstaisin järjestettävän pikkutapahtuman: paikallinen koulumuseo pitää oviaan auki ja samaan aikaan vanhasta koulusta löytyvät pop up -kahvila ja kirppis, eli loppis! Kuten arvata saattaa, minun täytyi päästä katsastamaan kyseinen paikka ja onneksi veneilimme eräänä torstaipäivänä Kolkoon, koska retki oli kaikin puolin varsin onnistunut. 

Itse koulutalo on varsin symppis ja paikkaa ylläpitää kyläyhdistys. Talon yläkerrassa on pieni museo, mikä kertoo kiinnostavaa tarinaa pienestä saaristokyläkoulusta. Ja takahuoneen kirppis ei tuottanut myöskään pettymystä. Jos totta puhutaan olin varautunut kirppiksen suhteen myös vähemmän hedelmälliseen antiin. Tuttua on, että tällaisissa paikoissa yleensä myydään todella korkeilla hinnoilla hieman erikoista tavaraa, kuten hapettuneita muovikippoja, rikkinäistä elektroniikkaa tai rikkinäistä posliinia. Eipä onneksi tällä erää!

Silmiini osui heti Hackman & Co Sorsakosken vanhassa pakkauksessa olevat aterimet (yhteensä 12 euroa). En ole aikaisemmin tällaisia pakkauksia nähnytkään! Täytyy myös myöntää, että en tutkinut aterimia kamalan hyvin, koska vasta mökillä tarkastelin näitä laatikoita ja aterimia kunnolla ja nyt olen hieman kahden vaiheilla: ovatko nämä aterimet Sorsakoskea vai jotakin muuta?




Itse kaluista ei löydy Hackmanin tai Sorsakosken leimaa, vaan teksti CFHRostfrei, mikä viittaa saksankieleen. Vähän vastaavat aterimet löysin tori.fi:stä ja tuo ilmoitus antoi ymmärtää, että kyseessä olisi ruotsalainen yritys, minkä aterimet vain muistuttavat Sorsakosken vastaavia. Olisi ihan mahtavaa löytää tietoa näistä! Jos tiedät jotakin vihjettä näistä, niin otan kaikki vinkit ilomielellä vastaan.



Toinen löytö saaristokirppikseltä oli Kaj Franckin Nuutajärven lasille suunnittelemat värittömät 5269-lasilautaset euron kipale. Minulla on aikoinaan ollut kaksi tällaista pikkuvikaista värillistä lasilautasta, mutta myin ne eteenpäin jokin aika sitten. Nämä priimat astiat toimivat hyvin Killan kanssa myös, eli astiat tulevat kyllä käyttöön.

Löysin myös kaksi Timo Sarpanevan signeeraamaa Festivo-kynttilänjalkaa (6 euroa kpl), mutta nuo jalat "pakkomyin" äidilleni, koska hänellä samaisia jalkoja löytyy eri kokoja ja en ajatellut aloittaa Festivoiden kerrytystä kuitenkaan, vaikka nuo kynttilänjalat näyttävätkin nykyään kivalta varsinkin isommassa ryhmässä.

Kirppiksellä oli useampia kivoja juttuja – yksi Rörstrandin art nouveau -henkinen suojaruukku jäi hieman kaihertamaan mieltä, mutta sellaista tämä kirppishaahuilu on. Kaikkea silmää miellyttävää ei vain millään voi kotiin raahata, yhyy. 

Ei saaristosta, mutta Varsinais-Suomesta joka tapauksessa, löytyi pari muuta kivaa juttua: Salon kierrätyskeskuksesta bongasin pienen rottinkisen kukkajakkaran 6 eurolla.  



Salon Aarresaari tarjosi puolestaan pienen Fauna-lasin, eli snapsilasin. Ajatuksena on, että näitä olisi kiva saada useampia. Itse en juo snapseja oikeastaan laisinkaan, mutta esim. blinien kanssa on kiva tarjoilla muille kauniista laseista viinaksia. 




Fauna-lasi maksoi 4,80 euroa ja pääsi muiden Faunojen joukkoon odottamaan, jospa katras vielä kasvaa.

Seuraavaksi paneudun suuren kirppismatkan löytöihin, mutta kuvattavaa on sen verran runsaasti, että katsotaan, koska saan seuraavan postauksen kasaan. Onko kesäaika tuottanut hyviä löytöjä kirppistapahtumissa tai rompetoreilla tai ihan perinteisillä kirppiksillä?

Ihanaa heinäkuun loppua ja palataan kirppisjuttuihin pian taas!

Edit: olin kirjoittanut epähuomiossa saaristokirppiksen Kolkon saarelle, mutta oikea paikka on nyt korjattu, eli Keistiö. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Botanicat paikoillaan


Nyt on vihdoin aseteltu Esteri Tomulan kuvittamat Arabian kasvilautaset paikoilleen. Tänä vuonna on tapahtunut oikea ryöpsähdys näiden Botanica- ja Rosa-lautasten kanssa ja näitä on kertynyt yhteensä 22 kappaletta. Vaikka eihän minun pitänyt näitä edes kerätä. 



Sommittelin astioita ensin pidemmänkin tovin lattialle ja ryhmittelin niitä lajien mukaan, mutta lopulta itselleni tyypilliseen tapaan, lopputuloksesta tuli tuollainen ryöpsähdys ilman mitään luokittelua ja lajittelua. Tykkään itse tuosta tietysti noin. Pitkät lautasrivit eivät omaan silmään tuohon tilaan oikein istuisi.




Kuten huomaatte, on seinässä vielä tilaa. Mahtaakohan tämä tarkoittaa, että lautasia voi kerryttää lisääkin? 

Loppuviikosta lähdemme kohti Itä-Suomea ja reissu alkaa kirppismatkalla! Luvassa ainakin Loviisan, Kotkan, Haminan ja Kouvolan kirppikset. Vinkkejä?

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Loman aloituksen kirppislöydöt

Olen tällä viikolla käynyt 13 kirpparilla! Alkuviikosta kolusin ystäväni kanssa Helsingin Punavuoressa paikkoja ja tuolla rundilla en löytänyt mitään. Kuten arvata saattaa, tällainen jää vähintään alitajuisesti kaihertamaan ja sittenhän käväisin keskiviikkona vähän kuin loman aloituksen kunniaksi Töölöntorin Relovessa ja visiitti aiheutti enemmänkin lovea kukkaroon.

Loman ekana päivänä suuntasimme perinteiselle taidematkalle Mänttään ja siinä samalla visiteerattiin useampi kirppis. Matka nimettiin myös pieneksi kirppismatkaksi, koska isompi reissu sijoittuu sitten loppukuuhun. 




Reissulla paras löytö osui eteen niin sanotusti ihan sattumalta. Vilppulan keskustassa nökötti kirppiskyltti ja sen johdattelemana päädyimme paikalliselle kristilliselle kirpparille. Laukkutelineessä silmiini osui kangaslaukku ja kappas, kyseessä oli Marimekon vähän vanhempi herkullisen vaaleanpunainen laukku. Luulen, että Marimekon logo oli jäänyt huomaamatta, koska tämänkin laukun hinta oli 2 euroa. En valita, ihana kesäveska. 


Mäntän keskustassa on tosi kiva perinteinen hyllykirppis Amandan aarteet. Paikan pitäjä on todella aurinkoinen ja puhelias. Tuolta matkaani lähti Scandia-aterimia kaksi kappaletta 7,50 eurolla. Kaikenlaista muuta kivaa hipelöin, mutta pysyin tiukkana ja lopulta matkaani lähtivät vain nämä aterimet.

Tulimme Mänttään Lahden kautta ja tällä kertaa Lahden Kontista, Launeen Suurkippikseltä, Pelastusarmeijalta ja Fidasta ei löytynyt mitään. Vääksystä bongasimme ihan sattumalta mahtavan Vintage Cafén, mikä hurmasi monella tavalla: hauskaa sisustusta, hyviä kahvilatuotteita ja kivoja retro- ja vintage-juttuja. Nappasin matkaani 2 eurolla tiikkisen kaulakorun. Voin suositella paikkaa lämpimästi – olipa myös kahvilan tuotteet aikamoisen halpoja verrattuna Helsingin hintoihin!


Orikirppikseltä Orivedeltä löysin yhden vihreän Kilta-teekupin 4,50 eurolla, mutta unohdin näköjään kuvata astian. 




Relovessa haksahdin kahteen kotimaiseen vaatteeseen: Papu-merkin hauskan malliseen trikoohameeseen 10 eurolla ja 1970-luvun Marimekkoon. Tämä kimonomallinen hupullinen takki on päällä tosi makea! Kuva ei tuo laisinkaan näkyviin vaatteen todella hienoa mallia. Isot hihat ovat hieman vajaamittaiset ja huppu on hauska lisä. Vaate oli kallis (68 euroa), mutta olkoon tämä ihanuus vähän kuin lahja itselle. Ja harvemmin olen katunut laadukkaan vintagevaatteen hankintaa, vaikka hinta olisi aluksi hieman kirpaissut. Ja muistetaan, että edellisessä postauksessa esittelemäni Vuokon mekko löytyi ihan pilkkahintaan. Ehkä tämä Marimekon takki pitää balanssin yllä!

Seuraavaksi suuntana on mökki ja saaristo. Kaunista ja leppoisaa heinäkuun alkua! Palataan kirppisasioihin taas pian!