Trokauksesta (eli juttua koruista)

En ole koko blogihistoriani aikana tainnut kirjoittaa juurikaan kirppismaailman rumasta puolesta, eli trokauksesta. Ehkä olen vuosien varrella jotakin vihjaillut, mutta nyt päätin tarttua aiheeseen, kun löysin itsestäni pienen trokarin.

Kirppispuheessa mainitaan usein kitkerään sävyyn trokarit ja totta, lähes aina asiaan liittyy negatiivinen viba. Varmasti jokainen, joka vähän enemmän kulkee kirppiksillä, on päässyt trokaamisesta osalliseksi: kirppistapahtumissa trokarit tonkivat korurasioita arvometallin toivossa luupit ojossa heti aamusta tai marimekot ja iittalat halutaan ostaa kippiskassin päältä, ennen kuin olet edes ehtinyt purkaa myyntikassiasi. Tai. Sattumalta juuri myymäsi designesine löytyykin tori.fi:stä tai Vintedistä korkeammalla hintalapulla, kuin mitä itse esineestä juuri pyysit. 

Rihkamakoruja kirppiksiltä: kookas lintu 0,50 euroa Turun Kontista. Hattu- ja sateenvarjo Hakaniemen Fidasta yhteensä 4,90 euroa. Pyöreä riipus 2 eurolla Mäntästä.

Trokaaminen on osa kirppiskulttuuria, siitä ei pääse mihinkään. Välillä se jopa naurattaa. Saatan itse kertoa jo naamatutuille trokareille, kun olen koruni laittanut kirppisviltin päälle, että "minulla on vain erikoiskultaa ja luksushopeaa tarjolla todella kalliiseen hintaan". Osa trokareista ymmärtää ironiaa, osa ei. Minulla kun ei juuri koskaan ole myynnissä muuta kuin rihkamakoruja.

Sitten on erikseen secondhand-ammattilaiset, eli vintageliikkeiden omistajat. Kurjia tunnelmia on syntynyt, kun olen tajunnut, että ihailemani seceondhand-yrittäjä on käynyt tonkimassa samalla hyväntekeväisyyskirppiksellä kuin minä, ja pian kiinnostavat esineet löytyvät korkeilla hinnoilla yrittäjän hyllyiltä. Toki ymmärrän, että kirppikset ovat se sama aarreaitta, mitä yrittäjät kiertävät siinä missä harrastajatkin, mutta toivoisin, että jonkinlainen maantieteellinen hajurako myytävien esineiden kohdalla säilytettäisiin. Lopetin kannattamasta yrittäjää, joka pissi vähän liikaa yhteisiin muroihin, kun osti samasta kaupunginosasta kirppiskamaa ja laittoi ilman ajallista karenssia tavaraa myyntiin omaan puotiinsa.

No, mutta, millainen trokari minä olen? Välillä kirppismatkoilta olen saattanut ostaa esineen, mikä on löytynyt ihan muutamalla kolikolla ja ajatus esineen eteenpäin myynnistä voitolla on itänyt mielessäni. Esimerkiksi nämä Botanicat ostin aikoinaan eurojen kuvat silmissä. Mutta lopulta päädyin keräämään omaa kokoelmaa kyseisten lautasten ympärille.

On käynyt myös niin, että olen kuvitellut, että makea ja halpa kirppisesine menee aivan varmasti kaupaksi omassa kirppispöydässä. Ja pöh, luu on jäänyt käteen. Kukaan ei ole ostanut esinettä itselleen. Tällaiset tapaukset eivät kasvata omaa trokaamisintoa, vaan puristavat sen oikeastaan olemattomiin.

Mutta. Tämä kesänä tein ihan selvät trokaukset. Ja vielä jalometallilla! Saaristossa vastaan tuli pikku kirppis, missä katseeni osui koruihin. Aivan ensin ihailin riipusta (alla) ja tajusin samalla, että koru on hopeaa (3 euroa). Tämä on roikkunut jo useamman kerran kaulassani.

Katseeni terävöityi, kun tajusin, että viereiset korut näyttivät hopealta myös. Ja totta, kahdessa rasiassa pötkötti hopeaa ihan pilkkahintaan. Italialainen "palmikoitu" ketju ja rannekoru maksoivat 2 euroa. Sirot korvakorut olivat euron. Tiesin heti, kun nämä korut hankin, että aion myydä ne eteenpäin, ehkä jopa "myy kultasi ja hopeasi meille" -tyyppiseen liikkeeseen.

Häpeäkseni tunnustan, että tein saman tempun Mäntässä hyväntekeväisyyskirpparilla. Näin heti, että kalvosinnapit olivat hopeaa ja hintalappu oli vain 2 euroa. Ostoskoriin! Toki, samaisesta paikasta hankin myös rihkamakorun (?). Tiikerinsilmä-kiveä muistuttava riipus on aktiivikäytössä. Tuosta maksoin myös 2 euroa. 

Kiinnostavaa tulee olemaan, mitä tulen saamaan trokauksistani. Saattaa myös käydä niin, että korurasiat hautautuvat laatikkoon, kun seuraavaksi pitäisi olla aktiivinen ja ns. kaupitella koruja jonnekin. Tämä jää nähtäväksi.

Yritän kirppiskierroksillani joka tapauksessa vähentää ostoksia, eli jatkossa en haali koriini ainakaan kamaa, mistä kuvittelen saavani paksumpaa lompakkoa. Se on niin helposti pelkkää kuvitelmaa.

Millaisia ajatuksia trokaaminen aiheuttaa? Sana on vapaa!

Osta käytettyä, vaali, kunnosta (eli ajatuksia Black Fridaysta)

Nyt on se aika vuodesta, kun verisuoneni ohimolla pullistuu entisestään. Joitakin vuosia sitten Suomeen rantautunut kulutusperjantai, eli Black Friday on päällä. Oikeastaan erilaisia tuotetarjouksia on vilahdellut silmissä jo pidempään, kyseessä taitaa olla viikon, parin mittainen ostosilakointi. Toki joulun alla lahjat ja materia ovat päivän polttavia aiheita ja jouluun liittyy antamisen iloa ja lahjoja, mutta pitääkö muutenkin jo materiaa pursuvan maailman saada lisää erityisiä kulutusjuhlapäiviä?

Tietystikään asiat eivät ole mustavalkoisia ja asioilla on tapana olla sekä hyviä että huonoja puolia: isoja kodinkoneita on hurja hankkia ns. normihintaan, jos vaikka laitteet sattuvat lomautuksen kynnyksellä poksahtamaan tai jos ikivanha läppäri on vaihdettava uuteen ja pienistä penneistä on tullut säästettyä isompi summa. Musta perjantai tarjoaa toki kohtuullisempaa hintaa myös "välttämättömille pahoille", mutta luulenpa että iso osa ostoksista tehdään ihan kiva tarjous, tuon hilavitkuttimen kyllä tarvitsen -asenteella. 

Itse olen enemmän huolestunut pienliikkeiden ahdingosta, yltiöpäisestä uuden tavaran hamstraamisesta ja ylikuluttamisesta ympäristökriisistä välittämättä. Entäpä jos joulun alla aineettomat lahjat, kulttuurielämykset tai vaikkapa kierrätyslahjat olisivat se pop-juttu? 

Tämä perjantai on myös  Luonto-Liiton järjestämä Älä osta mitään -päivä. Kyseistä päivää on vietetty jo ennen kuin musta perjantai -sekoilu saapui Suomeen. Älä osta mitään -päivän sivuilla asia kiteytetään näin: Luonto-Liiton Älä osta mitään -päivää vietetään joka vuosi kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Amerikkalainen kiitospäivä ajoittuu vuosittain marraskuun neljännelle torstaille ja sen jälkeen alkavat suuret alennusmyynnit, 'Black Friday'. Suomeenkin mustan perjantain mainoskampanjat ovat viime vuosina rantautuneet. Älä osta mitään -teemapäivä haastaa meidät kulutushysteriaan antautumisen sijaan pohtimaan kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutusta ympäristöön. Vuonna 2020 Älä osta mitään -päivää vietetään perjantaina 27.11.

Black Fridayn vastapainona on myös tämän viikon maanantaina vietetty Circular Mondayta, mikä juhlii kierrättämisen ja vastuullisuuden ilosanomaa. Mukavaa, että erilaisia vastavetoja tälle perjantaille on myös olemassa.  

Ostamisen vastapainoksi kävin läpi menneitä vuosia blogissani ja keräsin osan niistä vaatteista yhteen, joita yhä edelleen aktiivisesti käytän ja jotka olen kirpparilta käytettynä alkujaankin hankkinut. Pyrin entistä enemmän nauttimaan ja hyödyntämään jo olemassa olevan garderobin tarjonnasta, vaikka tänä vuonnakin on vaatteita kirpparilta tullut ehdottomasti hankittua.

2014

2015

2016

2017

Kollaaseja katsellessa huomaan, että esim. tällä viikolla on ylläni ollut vaatteita kaikilta listaamiltani vuosilta, hauskaa. Mitä mieltä olette mustasta perjantaista: puolesta vai vastaan?

Marraskuu lähenee loppuaan ja on aika suunnata katse kohti joulukuuta. Oikein hyvää, valoisaa ja turvallista viikonloppua (vaikka koronaluvutkin on taas ihan järkyttävät, kääks)!

12 lempikuvaa vuodelta 2019 [ja pohdintaa muuton jälkimainingeissa]

Hyvää uutta vuotta! Vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja elämä muuttolaatikoiden keskellä jatkuu. Uusi koti on sen verran kaoottisessa tilassa, että on parempi katsella vielä viime vuoden blogikuvia. Keräsin ja karsin omat suosikki otokseni viime vuodelta. Olkaa hyvät, kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä!

Olen saanut jo lainalaatikot tyhjennettyä ja kaikki keittiölaatikot, mutta astioita (sun muuta) lojuu vielä siellä sun täällä. Tavaroiden purkaminen ja pakkaaminen on aiheuttanut myös pientä eksistentiaalista (?) kriisiä: tavaraa on aivan tavattomasti! Vaatteet eivät meinaa mahtua kaappeihin, kenkiä tursuaa joka nurkasta ja niin edelleen. Tämä on ennen kaikkea hyvä muistutus – mitään tavaraa ei pitäisi enää rahdata kirppiksiltä kotiin. Mutta, apua, mitä tapahtuu rakkaalle harrastukselleni!

Toki muuton yhteydessä teimme monta reissua kierrätyskeskukseen ja esim. Konttiin. Vähän käyttökelvotonta tavaraa päätyi myös roskiin, mutta olen tyytyväinen, että jaksoimme muuttohässäkässä myös kierrättää ja karsia aivan oikeaoppisesti.

Nyt olen selannut melkoisesti lähialueen FB-kierrätysryhmiä ja tori.fi:tä. Vaatteet saatiin ahdettua juuri ja juuri kaappeihin, mutta haaveissa on löytää vanhempi pienikokoinen vaatekaappi avittamaan vaatesäilytystä. Toinen etsinnässä oleva kapistus on pieni ja kapea kaappi eteiseen, minne voisi sijoittaa kenkiä.

Nykyinen asuntomme on 1930-luvulta, eli säilytystilaa on luonnollisesti todella vähän. Toki olemme tottuneet vanhojen talojen suorastaan surkeisiin säilytystiloihin, mutta Turussa asunnossa oli myös iso Ikea-kaappi makuuhuoneessa, joka kuului asuntoon, mutta tällaista isoa uutta kaappia tässä uudessa kodissa ei ole.

Minun täytyy käydä vielä ajatuksella läpi vaatteita, astioita ja kenkiä, koska tavaraa pitää edelleen karsia. Ainakin nyt tuntuu, että kirppisvuodesta tulee laiha, koska olen hieman järkyttynyt omistamastani tavaramäärästä, mutta katsotaan nyt, koska alkujärkytys laantuu.

Ehkäpä tämän uuden vuoden tavoite on, että kirppiksillä saa ja pitää kiertää, koska pidän siitä valtavasti, mutta parempi olisi suurimman osan ajasta vain katsella ja ihastella (tai kaunistella) kaikkea mielenkiintoista kirppisten hyllyillä.

Valoisaa sunnuntaita ja rentouttavaa vuoden alkua!

Villavaatteita ja murinaa

Postauksen otsikko saattaa herättää kysymyksiä. Kyse on siitä, että aion yhdistää ihan tyynesti kolmen laadukkaan villavaatteen esittelyn kulutuskäytös- ja ennen kaikkea Black Friday -purnaukseen. Pientä ristiriitaa on tietysti ruikuttaa ostamisesta ja kulutuksesta ja samalla esitellä kirppisostoksia, mutta annetaan tämä anteeksi blogin kirppislöytöihin keskittyvän luonteen vuoksi.

Minun piti postata tämä teksti tietysti viime viikon perjantaiksi, kun käynnissä oli todelliseksi kulutusjuhlan arkkityypiksi paisunut musta perjantai, mutta päivä vilahti ohi, mutta päätin silti avautua vähän asiasta vielä. Minua jurppi päivässä ehkä eniten se, että lopulta kulutukselle omistettuja päiviä vuodessa on yhtä paljon, kun on päiviäkin. Toinen asia, mikä ärsyttää on se, että tällä hetkellä saman aikaisesti puhutaan entistä enemmän ympäristöömme liittyvistä ongelmista ja siitä, että nykyiset kulutustottumuksemme ovat täysin ylimitoitettuja siihen mitä rakas maapallomme kestää, tuntuu entistä falskimmalta viettää edes Black Fridayta.

Kolmas, mutta vähän vähemmän perusteltu ärsytyksen syy on se, että päivä on kaapattu vailla mitään alkuperäistä kontekstia Suomeen kauppojen ns. yleiseksi alennuspäiväksi. Jenkeissähän päivä on kiitospäivän jälkeinen perjantai. En kyllä tiedä, onko päivä yhtään sen "oikeutetumpi" Yhdysvalloissa kuin muuallakaan, mutta sentään päivällä on jo pitkät perinteet Jenkkien ultrakapitalistisessa yhteiskunnassa.

Emme tarvitse yhtä ainutta kulutusjuhlaperjantaita tai aleperjantaita, vaan pikemminkin päiviä, jolloin pitäisi vielä tarkemmin miettiä ja perustella mitä ostaa, miksi ostaa ja miten.Ymmärrän toki, että kaupan ala työllistää valtavasti ja en tietenkään toivo työpaikkojen menetystä. En kuitenkaan usko, että hitunen lisä kulutuskriittisyyttä tekisi pahaa yhtään kenellekään tai millekään.

Perjantaina vietettiin myös Luontoliiton järjestämää Älä osta mitään -päivää. Kyseistä päivää on vietetty jo kauan ennen kuin musta perjantai -sekoilu edes saapui Suomeen. Älä osta mitään -päivän sivuilla asia kiteytetään näin: "Älä osta mitään -päivää vietetään joka vuosi kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Amerikkalainen kiitospäivä ajoittuu vuosittain marraskuun neljännelle torstaille ja sen jälkeen alkavat suuret alennusmyynnit, ”Black Friday”. Suomeenkin mustan perjantain mainoskampanjat ovat viime vuosina rantautuneet. Älä osta mitään -teemapäivä haastaa meidät kulutushysteriaan antautumisen sijaan pohtimaan kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutusta ympäristöön." 

Aika hyvin erilaisia kulutushyödykkeitä löytyy käytettynä juuri kirppareilta. Kirppikseltä ostettu tavara on jo kerran valmistettua ja kierrätettynä esimerkiksi vaatteiden hankkiminen ei kuormita ympäristöä aivan yhtä lailla kuin täysin uudet hankinnat. Toki olen jo aikaisemmin pohtinut täällä blogissakin, että kirppikseltä ostaminen on yhtä lailla kuluttamista ja se ei automaattisesti tietenkään ole eettistä tai ongelmatonta, varsinkaan, jos fast fashion -vaatteita ostaa sillä verukkeella, että ne voi viedä kirppikselle, kun niitä ei enää halua käyttää.

...

Kirjoittelin tänä syksynä aikaisemmin villavaatteiden ostamisesta kirppikseltä ja olen onnistunut löytämään pari laadukasta villakolttua lisää. Erityisen tyytyväinen olen Tampereen Fidalta löytämääni vanhempaan Stockmanin merinovillaiseen neuletakkiin. Tummansininen takki on karkeampaa villaa ja neulos on ihan priimaa. Villan pinnassa ei ole mitään merkkejä siitä, että takkiin tulisi esim. nukkaa. Villatakki maksoi 4,25 euroa.

Kiva, mutta hieman hintavampi löytö tuli vastaan Helsingin Kalliossa Recci-nimisellä kirpparilla. Pidempi tummansininen villatakki on ensimmäinen ostokseni Recistä, vaikka heidän liikkeissä olen ennenkin vieraillut. Takki on jonkun itse ompelema ja siinä ei ole mitään materiaalilappua. Neule on ihanan lämmin ja pehmeä. Ihmettelen, miksi kukaan on laittanut näin ihanan villatakin kierrätykseen. Takki maksoi 20 euroa.

Kolmas laatuneule on Muji-merkkinen alpakkavillainen poolo-poncho. Tuon ponchon vein töihin vetoisaan työhuoneeseeni. Vaate on helppo pukea muiden vaatteiden päälle ja tuo poolokaulus on todella lämmittävä. Poncho tuli vastaan Töölöntorin Relovessa ja maksoin tuosta 8 euroa.

Tällainen villainen vaatesetti tällä erää. Aiheuttiko viime viikon musta perjantai lukijoissa laisinkaan samanlaista närää kuin minulle vai olenko vain liian herkkähipiäinen?

Myytyjä juttuja

Olen jo pitkään miettinyt postausta, missä olisi kerättynä kirppisostoksia, joista olen luopunut ja vähän pohdintaa siitä, mikä hankinnoissa ei sittenkään mennyt lopulta ihan nappiin. Olen kirjoittanut kirppisvuoden päättyessä hitti- ja hutikoosteen, missä tietysti hudit ovat edustaneet niitä  ei niin onnistuneita hankintoja, mutta tällä kertaa tutkailun kohteena on laajempi skaala tavaroita, kuin yhden vuoden aikana hankitut.

Ooo, ihana astia! [eriparit]

Tämän kategorian kanssa olen ryhdistäytynyt! Tai ainakin tuntuu siltä (ei oteta huomioon kuitenkaan edellistä postausta). En kanna ihan niin helposti hetken mielijohteesta kivoja astioita kotiini, mille ei löydy kaveria valmiiksi. Tietysti jostain ns. keräily on myös aloitettava, mutta minulle on tehnyt ihan hyvää rajata astiat niin, että vain Kilta kelpaa, ei suunnilleen muu. Ehkä värillisen lasin kohdalla olen vielä vähemmän ankara ja "jos halvalla saa" -ajatus on vähän liian tiukasti kiinni minussa.

Marimekkoa! [merkkiharha]

Joskus vaatteen merkki sokaisee. Välillä haluaa uskoa, että jokin juttu on ihan sopiva (vaikka ei ole), kun hinta on kohdillaan ja tuntee, että oikea löytöjen löytö on käsillä. Olen ostanut vuosien varrella aivan liian monta liian isoa tai liian pientä vaatetta.  Marimekon tilalla voisi myös lukea vaikka Vuokko, Arola, Kaunotar. Toki esimerkiksi vasemman yläkulman paita oli aivan tismalleen oikean kokoinen minulle, mutta viime syksynä tuntui siltä, että on aika luopua tuosta vaatteesta, eli aina vaatteen laittaminen kiertoon ei tarkoita sitä, että se olisi suoralta kädeltä huti.

Emalia, sydämiä, kirsikoita! [keräilymania]

Kun näkee tarpeeksi monta postausta, instausta tai lehtijuttua jostakin keräilykamasta, alkaa pian itsekin uskoa, että ihan oikeasti tykkää jostakin, mistä ennen ei ole edes tiennyt mitään. Välillä tämä on ihan totista totta, kuten tattikulhot minulle, mutta väitän, että olen innostunut aika monesta asiasta ihan vain siksi, että olen inspiroitunut muiden keräilystä. Ihmettelen oman mieleni koukeroita, miten jokin (muoti)asia alkaa innostaa ja sitten seuraavaksi jonkin asian haaliminen onkin jo melkein pakkomielle. Toki mielihalut voivat muuttua. Olisi kamalaa, jos mieltä ei saisi muuttaa tai keräilykohteita vaihtaa. Mutta. Ehkä en sittenkään ole kirsikka- tai sydäntyttö (vaan edelleen se Kilta-tyttö). 

Tämä on nyt muotia! [esim. midimittaiset helmat]

Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että jokainen saa pukea ylleen mitä haluaa ja liikaa ei kannata miettiä, "onko tämä minulle sopiva väri, pituus, leikkaus", kunhan itsestä tuntuu hyvältä. Olisin ihan kamalan paljon halunnut käyttää ja näyttää hyvältä puoleen sääreen ulottuvissa hameissa tai polven ylittävissä hameissa, mutta niin ei ole. Siispä. Välillä täytyy ihan konkreettisesti katsoa peiliin ja todeta, että lyhyempi hame on se oma juttu, vaikka muotikuvissa tai kadulla jokin näyttäisi älyttömän hyvältä. Heihei, pitkät hameet!

Näitä kategorioita voisi jatkaa enemmänkin, mutta tällä kertaa tämä setti. Mitkä ovat teidän yleisimmät hutiostokset? Mukavaa viikonloppua!

Ajatuksia Muumi-mukeista

Olen kypsytellyt tätä aihetta jo pitkään, enemmän tai vähemmän tosissani. Osa lukijoista on varmasti huomannut, että minussa(kin) elää pieni Muumi-fiilistelijä, niin kuin monessa muussakin keräilijäsielussa. Nykyään myönnän kerääväni Muumi-mukeja, vaikka pahemmaksi tämä keräilyinto on ryöpsähtänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit osalle Muumi-huumailulle. Viimeistään loppuvuodesta 2015 sinetöity uutinen Arabian Helsingin-tehtaan täydellisestä alasajosta alkoi nyppiä ja pahasti. Arabian kaiken tuotannon siirtäminen Aasiaan on varmasti yhtiön tulokselle ja eloonjäämiselle tärkeää, mutta jotain oleellista kuolee samalla: suomalaisen työn arvostus ei ainakaan tällä tavalla kasva, käsityöperinne kuihtuu osittain ja ympäristöarvot eivät taida myöskään kukoistaa näillä keinoin. Tiedän, että ilmiö ei ole uusi, vain murto-osa Arabian astiatuotannosta tehtiin viimeisinä vuosina Suomessa.

Teollista tuotantoa on siirretty vähintään viimeiset 30 vuotta pois Pohjolasta. Ainakin tuotanto- ja materiaalikustannukset ovat aivan toista luokkaa kehittyvissä maissa (tai vaikka entisissä Itä-blokin maissa täällä Euroopassa), mutta myös lieveilmiöt ovat aikamoisia. Äänekkäimpiä esimerkkejä ovat vaatetuotannot epäkohdat mm. Bangladeshissa. Ja tuotannothan siirtyvät pikavauhtia uusille alueille, missä vain halviten työt tehdään. Eilen Aasia, tänään Afrikka.

Mielestäni Suomessa tehty suunnittelutyö – vaikka suuresti arvostan ja kunnioitan sitä – ei voi olla se ainoa ripaus Arabiaa, mikä Thaimaassa tehtyihin mukeihin jää. Kun koko tuotanto on siirretty muille maille, tapahtuu väistämättä brändille myös jotain. Ehkä minulle kyse on perinteestä, kulttuurihistoriasta, käsityön arvostamisesta, erikoistumisesta, paikallisuudesta, mitä toivoisin arvostettavan. En tiedä markkinataloudesta suunnilleen mitään, mutta karulta tuntuu ajatella, että mukikontin rahtaaminen Aasiasta on tuottoisampaa kuin se, että mukien hintaa olisi nostettu hieman ja tehty täällä.

Tavaran laatuun tai siinä tapahtuneeseen mahdolliseen muutokseen en ota kantaa, mutta jo nyt välillä epämääräisiksi tiedetyt työolot esim. Thaimaassa hirvittävät. Tämän tekstin ei ole tarkoitus nostaa vain Arabiaa tikun nokkaan, vaan Arabian tilalla voisi lukea moni muu suomalainen yritys, esimerkiksi Marimekko tai vaikkapa Iittala (vaikka Fiskars-konsernin alle tätä nykyä kuuluvatkin juurikin Iittala, Hackman ja Arabia).

Olen rivien välissä välillä väläytellyt hieman kitkeriä mielipiteitä myös Muumi-mukien jatkuvasta uusiutumisesta: tulee kausimukia, tulee erikoismukia, tulee hyperharvinaista mukia, tulee kymmeneen vuoteen neljään kertaan uusittua Pikku Myy -mukia. Kraahhhh! Toki Moomin Characters ei ole pieni muumilaaksomainen idylli, vaan yritys tekee todellista bisnestä. Ja bisneksessä taitaa harvemmin kiinnostaa muu kuin voiton maksimointi.

Sisäinen konservatiivi nostaa päätään minussa, kun katselen loistavan, ihailemani kuvataitelija Tove Janssonin hykerryttävää taidetta Muumien parissa. Mikä tarinankertoja, mikä piirtäjä, mikä persoona, mikä edelläkävijä! Ehkä tämänkin takia Muumien vääntäminen mitä söpöimmiksi ja pyöreiksi otuksiksi, tökkii minun kaltaistani Muumi-tosikkoa entistä enemmän (ja tämäkin on tulkinnallista, miten pitkään tätä on jo jatkunut – osalle 1990-luvun japanilaiset Muumi-animaatiot olivat jo liikaa.).

Olin odottanut oikeasti sormet syyhyten uuden iki-ihanan Esi-isä-mukin ilmestymistä kauppaan. Nyt jouduin kuitenkin katsomaan peiliin: haluanko ihanan mukin ns. hinnalla millä hyvänsä? Tyydynkö ihailemaan omaa mukavan kokoista mukikokoelmaani ja hankkimaan ehkä joskus kirpputorilta joitakin mukeja lisää vai jatkanko keräilyä vain vanhaan malliin? Toki olen miettinyt tätä jo aikaisemmin ja tiennyt, että iso osa Muumi-mukeista on tehty jo pidempään Thaimaassa, ja vain ns. erikosimukit Suomessa. Kyseessä ei siis ole uusi asia.

Palaan joka tapauksessa aina uudelleen Tove Janssonin nerokkaiden Muumi-kirjojen äärelle, sarjakuvien pariin tai vaikka selailemaan Muumi-opasta (suositus!). Kovan Muumi-ikävän kourissa voin matkata vaikka Tampereelle katsomaan Toven loistokkaita alkuperäispiirroksia.

Tiedän, että mielipiteeni hukkuu kuin pisara mereen markkinatalouden kasvuajatusten kyllästämässä kulutusilmapiirissä. Se, että yksi ihminen päättää jättää ostamatta uustuotantoa ja keskittää materialistiset halunsa vaikkapa jo kerran kulutettuun ja tuotettuun tavaraan, ei kiinnosta suurinta osaa laisinkaan, saati sitten muuttaa maailmaa yhtään mihinkään suuntaan. Mutta. Jostain on aloitettava, johonkin on uskottava ja jotakin on tehtävä. Niin minä uskon. Toisaalta ristiriitaisin mielin mietin myös sitä, pitäisikö hanakammin vaatia muutosta, ei vain vetäytyä. Hiljentyminen ja hiljeneminen on harvoin ollut avain minkäänlaiseen muutokseen.

101 ja syksyn kirppissatoa

Euron juoru (Taivassalon kesäkirppis).

Takana on vähän yli puolitoista vuotta bloggaamista ja 100 postausta. En alun perin ajatellut kovinkaan syvällisesti kun tämän blogin perustin, että millaista blogin rustaaminen onkaan: valokuvaamista, valokuvaamista ja taas valokuvaamista (ja vähän kirjoittamista + kuvien käsittelyä).

                                                                                                                                 Puupalikat euron (kesäkirppis, Taivassalo).

Eka vuosi meni suht tasaisesti ja hiljaisesti, mutta jossain vaiheessa alkoi teksteihin ilmestyä myös kommentteja. Viimeistään sen jälkeen, kun aloin itse aktiivisemmin kommentoida samanhenkisiä blogeja, on kommentteja ilmestynyt tällekin tontille kivasti. Kiitos tästä kuuluu teille kaikille ihanille lukijoille! Kommentit ovat bloggaamisen suola!

                                                                                                                            Sarviksen henkari 1,50 euroa (Wanha Nestori).

Olisi hauska kuulla, millaisia juttuja toivoisitte lisää. Joskus kirppislöytöjen esittely tuntuu puuduttavalta, mutta toisaalta se on myös tämän blogin ydin enkä oikein tiedä, mistä muustakaan kirjoittaisin. Pilviraitti-blogin Viivi raotti yksityisyyden verhoa jokin aika sitten ja teksti oli mielestäni tosi kiva. En itse taida uskaltaa kamalasti paljastuksia tehdä, mutta jotain toki voisin itsestänikin kertoa, jos sellaista kaivataan.

Viherkasvi Henrikin pihakirppikseltä, 1 euro.

Kommenttiboksissa (tai Instagramissa) on kyselty tekstiä mm. omistamistani peltipurkeista, vaatelöytöjen esittelemistä päällä (tämä hirvittää!) ja lisää sisustusjuttuja. Myös Facebook-sivujen perustamista Kirppisrakkaudelle on ehdotettu. Sana on siis vapaa!

Euron viherkasvi Henrikin pihakirppikseltä.

Kuvituksena sekalaisia kirppislöytöjä syys-lokakuulta. Postaamatta on mm. vielä kasa vaatteita ja viikonlopun HRDV-löydöt. Palataan asiaan!