perjantai 3. heinäkuuta 2026

Saunan pukuhuone [mökki]

Kuvailin lähinnä kännykällä lomaviikkojeni aikana, mutta kesäkuun alussa napsin muutaman kuvan myös järkkärillä mökillä. Ajattelin esitellä mökin tilat yksi kerrallaan: ensimmäisenä sympaattinen saunan pukkari!

Mökkisaunassa hienoa on se, että sieltä löytyy erikseen pukuhuone, suht kookas pesuhuone padalla ja sauna. Tuntuu, että usein pesutila ja sauna ovat samassa, mutta mökillämme nämä tilat ovat erikseen, mikä on kivaa ja kätevää. Saunan esittelen erikseen hieman myöhemmin.


Tukholmasta raahaamani joutsen pääsi paraatipaikalle määrittelemään pukkarin hengen: puupaneelia joutsen- ja simpukkayksityiskohdilla. Tilalle ei tehty oikeastaan muuta edellisten omistajien jäljiltä, kuin turhien tavaroiden, seinäkaapin, jatkojohtojen, verhojen, sun muun karsimista – ja suursiivous. Kaikki ylimääräinen irrotettiin seiniltä ja paikoilleen jäivät vain hylly ja naulakot.

Etualalla komeileva kookas simpukkavalaisin löytyi jo viime syksynä. Tuo haki hieman paikkaansa mökin muissa tiloissa, mutta lopulta simpukkateema otti vallan saunan pukuhuoneessa ja valaisin istuu paikallaan oikein hyvin. 


Valkoinen joutsenkulho tulitikuille löytyi 2,40 eurolla Salon Secondhandmarketista. Tuollaisia astioita näkee kirppiksillä paljon, ja usein vielä halvemmalla. Halusin hitusen kookkaamman yksilön, eli en voinut liikaa nirsoilla astian hinnan suhteen. 



Samaisesta paikasta löytyi kotiloon tai simpukkaan tehty kello. Kellon koneisto toimii, mutta ei pysy ajassa. No, harvemmin mökillä kelloa tulee niinkään tuijotettua. Tuo on nyt sitten pikemminkin koriste  (5 euroa) kuin käyttöesine. 

Tällainen hyvin klassinen (miinus kitsch-koristeet) ja ajaton tämä tila on tällä hetkellä. Oikeastaan todella kiva, että paneeleita ei ole maalattu, vaikka muualla mökillä, mäntypuu on sudittu vaaleaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti