lauantai 27. tammikuuta 2024

Kirppisrakkautta 10 vuotta!

Aikamoista! Perustin hieman yli 10 vuotta sitten tämän blogin. Pyöreä juhlapäivä tuli vähän puskista –tajusin historiallisen päivän lähes myöhässä, mutta nyt olen selaillut blogia ihan urakalla taaksepäin ja on piiiitkän historiapostauksen aika. Ekan tekstin julkaisin tammikuussa 2014. En ehkä tuolloin uskonut, että kirjoitan vielä kymmenen vuoden kuluttua tätä pientä blogiani, mutta tässä ollaan.

Aivan alusta asti idea on ollut kirjoittaa kirppislöydöistä: sama teema on jatkunut läpi vuosien. Mukana on ollut alusta lähtien kirppismatkat ja myös kirppisvinkit. Sisustusasiat ja laveammat aiheet ovat olleet mukana tasaisesti. Omaksi iloksi kirjoittaminen on ollut pääosassa, sekä kirppisostojen arkistoiminen. Kirpparit ja löydöt ovat edelleen siis ykkösenä. 

Yksin tätä hommaa ei ole onneksi joutunut tekemään, vaan lukijat ja kanssabloggaajat ovat tämän homman suola. Kaikki kommentit ovat kullan arvoisia! Olen joka kerta täpinöissäni, kun huomaan, että uusi kommentti on kommenttiboksiin ilmestynyt. Haluan siis erityisesti kiittää jo tässä kohtaa kivoista ja innostavista kommenteista. Ilman niitä en olisi ehkä edes jaksanut postata näitä vuosia. Kiitos 💗

Katsotaan hieman taaksepäin, mistä kaikki alkoi ja minne on tultu. 

2014

Heti ekana blogivuonna käytiin kirppistelemässä myös maakunnissa: Uudessakaupungissa, Forssassa ja Laitilassa. Kesän suuri kirppismatka suuntautui Turusta Porvooseen monen, monen paikkakunnan kautta. Kirppiksiä koluttiin myös Istanbulissa, Berliinissä ja Hampurissa. 

Muutaman rakkaan huonekalun hankin blogin ekana vuonna: metallinen pinnatuoli, 1960–1970-luvulta peräisin oleva hylly ja art nouveau -henkinen peili ovat edelleen oleellisessa osassa sisustusta. Luulen, että noista kaluista en ihan hevillä luovu.



Muutaman kirppislöydön kohdalla tuli hieman kylmäävä olo, kun selailin vanhoja kirjoituksia. Musta ohut neuletakki oli ihan super hyvä ja monikäyttöinen ja hittolainen, kadotin tämän vaatekappaleen syksyllä 2016. Harmittaa edelleen! Kelim-tyylinen käsilaukku on suoer. Miksi, oi miksi, olen myynyt tuon kaunokaisen? Harmittaa myös aivan vietävästi ison Fauna-maljan kohdalla (kuva on muuten taattua 2014-laatua...), koska tuo oli ehdottomasti vuoden 2014 huippulöytö vitosella ja sitten rikoin astian alkuvuodesta 2020.




Lasiset vanhat joulukoristeet oli todellinen helmi Hampurista. Näistä koristeista taisi alkaa joulupallomania, mikä on pahentunut ehdottomasti vuosi vuodelta. Kiltaa olin blogin alkuvaiheessa kerännyt jo hyvän tovin ja rakkaat Kilta-astiat ovat olleet mukana blogissa alusta lähtien.



2015

Blogin toisena vuotena alkoi postauksiin ilmestyä myös kommentteja. Hienoutta! Myös postaustahti kiihtyi selvästi ja ostosten määrä kasvoi siinä samalla. Syy-seuraus-suhde? Suomessa pieniä kirppisreissuja tehtiin ainakin Säkylään, Nakkilaan, Poriin, Yläneelle, Saloon ja Loimaalle. Juuri Salossa taisin vierailla kirppiksillä ekaa kertaa vuonna 2015. Paikkakunta on edelleen yksi suosikeista kirppisten puolesta.

Ulkomaanreissuja oli useampi ja kirppiksiä koluttiin Venetsiassa, Tallinnassa, Tukholmassa ja Budapestissa. Kesän suuri kirppismatka tehtiin ekaa kertaa Itä-Suomeen ja tuosta lähti käyntiin perinnereissu Savonlinnan seudulle kesäisin. Kesällä 2015 tein myös hulvattoman kirppisreissun Vaasaan ystäväni kanssa. Monet kirppistelyt poikivat aikamoisia saaliita. Kirppishuuma aiheutti myös sen, että hankin melko huolettomasti kaikenlaista kivaa ja puolivillaista. Toki myin ainakin kaksi kertaa vuodessa hyllykirppiksellä itse ja tuohon päälle vielä kirppistapahtumissa, eli tavaran kierto oli myös tuolloin suurta. 





Vuonna 2015 olin todella innostunut emaliastioista. Roikuin huomattavan paljon Facebookin retroryhmissä ja hankin todella monta kippoa ja kuppia kyseisistä kirppisryhmistä. Muutaman huutokaupan sinnittelin loppuun asti ja kukkaro huusi noiden kertojen jälkeen hoosiannaa ehdottomasti. 




Lisäsin kirppisostosten hinnat mukaan postauksiin ja se taisi olla hyvä päätös. Usein kuitenkin löytöjen yksi kriteeri on juuri huokoinen hinta. Perustin myös Kirppurakkautta-tilin Instagramiin. Vuoden 2015 puolella löysin myös ensimmäisen Arabian Kala-alustan. Kalojen kanssa homma on lähtenyt ehdottomasti lapasesta viime vuosina!

Muutaman vaatteen kohdalla mietin, että miksi ihmeessä olen mm. näistä vihreistä vaatteista luopunut? Tällä hetkellä haaveilen tyyliin tismalleen samoista asioista. Onneksi vaatekaapista löytyy edelleen blogin ensimmäisinä vuosina löytyneitä vaatehalmiä sekä kirppisvaatteita, joita olen hankkinut ennen tätä blogia. 



2016

Vuoden 2016 syksyllä blogin ulkopuolella tapahtui muutoksia: jäin opintovapaalle ja lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Turun-koti pysyi kakkoskotina yhteensä 4 vuoden ajan. Nyt tuntuu melkein nostalgiselta katsella kuvia yksiöistä. Koko perheen muutto Helsinkiin yhden katon alle tapahtui vuoden 2020 alussa, jolloin Turun kauniille asunnolle piti heittää lopulliset hyvästit.



Vuonna 2016 reissasin paljon: secondhand-liikkeitä ja kirppiksiä kierrettiin Japanissa asti. Muut matkat suuntautuivat lähemmäs: Berliini, Zurich, Tukholma, Pariisi. Kotimaan kirppiskohteita mahtui mukaan komea kokonaisuus toki myös. Itä-Suomen ja Pohjanmaan kirppiksiä kierreltiin kesällä. Helsingin ja lähialueen kohteita pitkin vuotta.




Pitkään haaveissa ollut hieman erikoisesti muotoiltu Kilta-tuplakuppi löytyi kevättalvella, Kilta-kokoelmaa kasvattelin muutenkin melkoisen paljon. Kirjoitin myös blogihistorian luetuimman postauksen Muumimukeista. Minua ärsytti sen verran paljon kaiken tuotannon siirtyminen Aasiaan, että en ole tuon jälkeen uutena yhtään kuppia itse hankkinut.


Löysin myös ihan tajuttoman huokeaan hintaan Nanny Stillin keltaisia Sulttaani-kulhoja, mutta omaksi ihmetyksekseni olen nuo kulhot myynyt eteenpäin. Hutiostoksia tuli tehtyä joka vuosi totta kai myös: mm. liian pieni Vuokon mekko on jäänyt kieltämättä vähemmän positiivisena hankintana mieleen. Ohut musta merinovillainen pipo oli aivan super hyvä ja ihana Tukholma-ostos ja kyllä harmitti, kun sen yhtenä päivänä jätin vahingossa metroon. Edelleen sapettaa oma huolimattomuus tuon pipon kohdalla.




2017


Vuoden 2017 aikana kirjoitin ennätysmäärän blogitekstejä. Ehkä täysipäiväinen opiskelu vapautti myös aikaa tälle harrastukselle. Sain mm. aikaiseksi joulukalenterin blogissa. Retroesineet ja emali sekä peltipurkit innostivat tuolloin selvästi edelleen.



Vuosi oli myös matkustelua täynnä: Ateena, Kassel, Venetsia, Wilhelmshaven. Kotimaanreissuista on jäänyt erityisesti hauska kirppistapahtuma kirppisralli Marttilassa mieleen. Pitää joskus vielä osallistua vastaavaan jossakin päin Suomea ehdottomasti!

Arabian kukkaruukkujen metsästys käynnistyi toden teolla viimeistään vuonna 2017. Nyt olen sentään ehkä parisen vuotta himmaillut ruukkujen kanssa, mutta todella paljon niitä(kin) sain haalittua kasaan. Muistelen kyllä lämmöllä niitä aikoja, kun SN-ruukku saattoi ihan tuosta vain osua kohdalle 3 eurolla. Nykyään samainen ruukku maksaa helposti 30 euroa. Tai ehkä kuumin huuma noiden ruukkujen kohdalla on laantunut?


Haavelöytö, eli siro kukkapöytä sopuhintaan tuli vihdoin tori.fi:ssä vastaan loppuvuodesta. Iloitsen edelleen kukkapöydästä päivittäin! Rakastettu takkihankinta tapahtui myös vuonna 2017: ostin pitkän Vuokon takin secondhandina. Olen sen verran ahkerasti tuota pitänyt, että takki täytyisi seuraavaksi viedä ompelijalle paikattavaksi.



Muutama järjetön tavarasta luopuminen osui taas silmiin: miksi olen myynyt eteenpäin esimerkiksi Vuokon raidallisen paidan? Musta Arolan villaneule kuuluu puolestaan kadotettuihin vaatteisiin. Kypsää! Olen aivan varma, että tuo neule olisi edelleen päälläni usein.



Löysin tori.fi:stä 40 eurolla keltaista Kiltaa todella upean setin. Marimekon sininen takkipaita on edelleen ahkerassa käytössä kesäisin. Joskus vähän tyyriimmät hankinnat todella kannattavat. Miniyksiöön löytynyt sängyn päälle asetettava taiteltava pöytätaso oli aivan loistava kirppishankinta. 





2018

Kevätpuoli 2018 meni vielä opiskelun vapaudesta nauttiessa (ja vähemmän ihanaa gradua vääntäen), kunnes syksyllä piti palata ruotuun ja lähteä jälleen palkkatöihin. Aloitin uuden duunin Hyvinkäällä ja vaikka työ ei ollut ihan täysin sitä, mitä halusin, jäi Hyvinkäästä mieleen upeat kirppikset! Nythän yksi suosikkikirppis, eli Tingi ja tongi on jo valitettavasti kuopattu. Onneksi pääsin nauttimaan noista huippumestoista tuolloin.

Vuoteen 2018 mahtui myös vähän ulkomailla reissaamista: Lontoo, Wien. Kotimaassa kirppisteltiin tietysti kesällä Savossa ja pääsin käymään vihdoin Somerniemen kesätorilla kirppisjuttuja ihastelemassa. Ainakin Hämeenlinnassa koluttiin kirppiksiä myös sekä Loviisassa. Hämeenlinnan tuliaisia oli tämä ihana kalapyyhe.


Löysin ekat Botanica-lautaset todella halvalla osana suurta kesän kirppismatkaa ja en tuolloin vielä tiennyt, että myös noiden kanssa homma lähtee laukalle. Nythän Botanica-lautasia on vajaa 40 kipaletta kasassa....Toinen uusi keräilykohde tai lipsahdus tapahtui Hackmanin Scandia-aterimien kanssa. Silloin tosin "harmitti", miksi en kerännyt näitä jo aikaisemmin! Arabian ruukkujen haalinta oli myös kiivasta. Lasiset pallot lisääntyivät myös tasaisesti.






Useampi kiva löytö ja reissu on jäänyt mieleen: Lahdesta lähdin torikauppojen jälkeen kotiin 3 astian kanssa, vaikka ostaa piti vain yksi. Myyjän hyllyt notkuivat Kiltaa ja en voinut vastustaa isomman kokoista kannellista pyöreää astiaa. En ole livenä nähnyt ennen vastaavaa eikä edellenkään toista kipaletta ole tullut vastaan.


Samaisena vuonna törmäsin myös aivan ihanaan 50-lukulaiseen sohvapöytään. Tuo huonekalu on edelleen heittämällä kallein secondhand-hankintani, mutta pöytäkaunokainen tuottaa joka päivä iloa. Olen myöhemmin saanut selville, että pöytä on hyvin suurella todennäköisyydellä Sokevan tuotantoa ja kauhean montaa yksilö ei näitä pöytiä ole valmistettu. 


Vuoden yksi parhaista löydöistä näin jälkeenpäin ajatellen oli Helena Tynellin kynästä syntynyt klassikko, Aurinkopullo. Omasta kappaleesta maksoin 11 euroa Riihimäen kierrätyskeskuksessa. 


2019

Vuonna 2019 tapahtui kirppisrintamalla vaikka mitä kivaa! Teimme ekan kirppisreissun Ruotsiin autolla. Tuo oli mahtava kokemus! Ehkä joskus vielä uusiksi. Kevättalvella Tampereella järjestettiin myös kiva blogikirppistapahtuma, missä olin mukana myyjänä. Finlaysonin alue oli oiva juuri tuolle tapahtumalle. Toivottavasti joskus vielä!




Tänä vuonna tapahtui varmasti lopullinen hurahtaminen rottinkiin. Hankin rottinkihuumassa aikamoisen monta asiaa: lehtitelineen, seinähyllyn, naulakon, peilin. Nyt enää osa löytyy tästä taloudesta. Toukokuussa tein myös ensimmäisen ja edelleen viimeisen helmen roskislöydön: kiitos kaverini vinkin, nappasin lasiroskiksesta Tapio Wirkkalan Ultima Thule -laseja. 



Kotimaan kirppistelyä oli ainakin Kuopiossa, Savossa, Jyväskylässä. Monia hulvattomia kirppiksiä ja sattumuksia kertyi myös vuonna 2019! 

Loppuvuonna piti muuttaa kahdesti: ensin Helsingissä ja sitten massiivinen muutto Turusta Helsinkiin. Samaan syssyyn osui työpaikan vaihto todella haastavaan uuteen duuniin, mikä uuvutti minut jo alkumetreillään. Takki oli aikamoisen tyhjä loppuvuodesta, mutta eipähän kukaan arvannut, millaiset seuraavat pari vuotta olisi edessä. 

2020

Alkuvuosi meni uuden kodin sisustamisessa. Kaksi uutta kirppishuonekalua hankittiin lähes heti: keittiön seinähylly ja makuuhuoneen kaappi. Valaisimia tuli vastaan myös kirppiksillä. Maaliskuussa tulikin sitten kansainvälinen pandemia ja ainakin omassa elämässä moni asia muuttui. Kirppiksiä tuli totta kai koluttua myös vähemmän, mutta tori.fi:n tai Facebookin kautta kirppiskauppoja syntyi.



Keväällä hurahdin totaalisesti viherkasveihin ja käytin selvästi paljon aikaa niiden hoitamiseen (mitä sitä muutakaan kotikaranteenissa). Kesän alussa muistan ekan jotenkin ihan kunnollisen kirppisvisiitin Kaikulan kesäkirppikselle sekä ystäväni kanssa tehdyn pääkaupunkiseudun kirppiskierroksen. Oi onnea! Muutama täysin järjetön kirppislöytö tuli tehtyä juuri tuossa kesän kirppishuumassa, mutta ainakin keväällä oli ollut niukkaa kirppisrintamalla, joten homma ryöpsähti hetkellisesti yli äyräiden.





Kesällä päästiin onneksi Itä-Suomen rundille lähes tuttuun tapaan. Kehitin myös uuden keräilykohteen: Arabian mustavalkoiset maustepurkit. 


Jouluna tein ekan joulukoristekranssin. Tuon jälkeen olen väkertänyt ihan kunnioitettavan määrän kransseja. Ja totta kai kerännyt koristevarantoa, mistä kransseja vääntää.


2021

Vuonna 2021 matkustin ekaa kertaa Lappiin kevättalvella hiihtämään ja se oli ihan mahtavaa. Lokakuussa uskaltauduttiin laivalla muutamaksi päiväksi Tukholmaan ja voi vitsit, kun tuo matka tuntui ihanalta! Ja kivoja kippislöytöjä tuli tehty totta kai myös.


Kirppislöydöissä dominoivat erilaiset vaatteet, Botanica ja Kilta. Löysin myös yhden lempiesineistäni, kampelan mallisen pannunalusen (tai seinälaatan). Tämä kampela on käytössä lähes päivittäin. Olen hyvin kiintynyt tähän tyyppiin.





Pitkän harkinnan jälkeen hankimme uuden sohvan olohuoneeseen. Vanha kirppisyksilö lähti kierrätyskeskukseen myyntiin ja uusi löytyi Hakolalta. Sohvan väri muuntuu aina kuvissa, väri on hieman erikoisempi vaaleaan violettiin taittuva sininen. Sohva ei ole kaduttanut, vaikka aikamoisen hintava upouusi Suomessa tehty sohva olikin.


Viherkasvirintamalla tapahtui ihmeitä, kun kirpparilta hankittu Apostolinmiekka päätti kukkia ensimmäistä kertaa. Tämä ihmeellinen kasvi kukkii todellakin vain noin kahdeksan tuntia. Katoavaa kauneutta!


Pääsiäisen brunssikuva innoittaa toivottavasti minua tulevinakin vuosina duunaamaan jotakin vastaavaa. Kylläpä keltainen Kilta näyttää kivalta.


Kirppistelyä tuli harrastettua eniten pääkaupunkiseudulla ja mökkireissujen yhteydessä Salossa, Turussa ja Maskussa. Kesäperinne Itä-Suomeen tarjosi jälleen kasan uusia kirppispaikkoja. Kolusimme ainakin Loviisassa, Kotkassa, Haminassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Savonlinnassa kirppareita. 

2022

Vuosi 2022 ei alkanut kauhean kukkeasti, koska olin sairaslomalla. Jaksoin kuitenkin kirppistellä ja kevääseen mahtui useampi kiva ja virkistävä kirppisreissu pitkin maita ja mantuja. Paikkoja koluttiin vuoden aikana ainakin Jyväskylässä, Tampereella, Karjaalla, Lohjalla, Forssassa ja Raumalla. Kesällä pyörittiin tuttuun tapaan jälleen Itä-Suomessa suuren kirppismatkan hengessä.

Löysin vihdoin valkoiset Kilta-teekupit, niitä oli ihmeellisen vaikea löytää. Vaatteita hamstrasin kirppiksiltä aivan tajuttoman määrän. Iso osa oli onneksi hyviä hankintoja, mutta huteja tuli totta kai myös tehtyä.


Pääsiäisenä askartelin ensimmäisen pääsiäiskoristeista koostuneen kranssin. Kranssi-innostus oli suurta pitkin vuotta ja haalin sekä joulukoristeita että pääsiäiskoristeita kirppikseltä aina, kun oli mahdollista.
Keväällä matkasimme Tallinnaan, missä kierreltiin kirppiksiä totta kai myös. Ennen juhannusta matkustimme vielä rehelliselle pakettimatkalle Kreetalle ns. hermolepoon, mistä bongasin muutaman kirppiksen myös löytöineen.


Arabian kalalaudat lisääntyivät useammalla yksilöllä ja Botanica koukutti edelleen. Myös kynttilänjalat ja maljakot löysivät yllättävän usein tiensä ostoskoriini kirppiksillä.




Keväällä löytyi kookas kaarivalaisin, mikä aiheutti ensin päänvaivaa kuljetuksessa ja toiseksi sijoittelussa, mutta lopulta molemmista selvittiin. Kesän Itä-Suomen kirppismatkalta tarttui mukaan hyvin paljon ristiriitaisia mielipiteitä herättänyt pahkajakkara. Jakkara on edelleen osa sisustusta, tällä hetkellä kapistus on jälleen kukkapöytänä. Loppuvuodesta löytyi kaunis sininen nojatuoli sopuhintaan kirppikseltä ja tuo aiheutti mylläyksen olohuoneen järjestyksessä.




Vuoden kirppislöytöjä katsellessa tajusin, että en ole pitkiin aikoihin nähnyt tätä Marimekon päärynähuivia. En ole huivia myynyt, se on varmaan, mutta en millään löydä sitä. Toivottavasti tuo tupsahtaa eteeni jostakin!


Joulukoristeet ja diy-kranssit täyttivät joulunaikaan ison osan vapaa-ajastani. Taisin askarrella hieman liian monta kranssia, koska jouluna en halunnut enää nähdä koristeita laisinkaan.



2023

Viime vuonna yritin ihan hyvin tuloksin suitsia vaatehankintoja kirppiksellä. Uusia vaatteita en ole hankkinut siten vuoden 2014 muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kirppisvaatteet ovatkin vaikeammin vastustettavia, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Keväällä teimme junamatkan Italiaan, mikä tuotti myös ihania kirppismuistoja monesta eri maasta ja kaupungista. Koruja löytyi runsain mitoin ja rakkauteni erityisesti rintakoruja kohtaan on tainnut vain kasvaa. Tutut jutut koukuttivat kirppiksillä: vanha Vuokko ja Marimekko, Kilta, korut, Botanicat, värillinen lasi, kalat, Scandiat ja keramiikka.







Huhhuh, tulipa pitkä postaus. Jaksoiko joku lukea loppuun asti? Olisi ihana kuulla fiiliksiä Kirppisrakkautta-blogista ja sen 10-vuotisesta historiasta!

28 kommenttia:

  1. Mahtava kooste 10- vuodesta. Blogisi on todella mielenkiintoinen ja mukava luettava. Paljon tietoa kirppiksistä ympäri maata . Onnittelut blogillesi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos paljon! Tykkään itsekin lukea kirppiksistä, eli niitä kyllä aina lukee ja myös kirjoittaa.

      Poista
  2. Olipa ihana kirjoitus! Hyviä löytöjä olet kymmenen vuoden aikana tehnyt ja kyllähän niitä huteja tulee jokaiselle…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Ja niinpä, huteja tulee kyllä varmasti ihan kaikille.

      Poista
  3. Kiva tällainen kymmenen vuoden postaus. Itse olen seurannut sivusta vasta muutaman vuoden. Ihanaa kurkkia muiden kirppislöytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kivaa, että olet löytänyt Kirppisakkautta-blogiin!

      Poista
  4. Ihana todellakin kurkistella sinunkin kirppislöytöjä. Jatka samaan malliin. Uusia postauksia todella odotetaan. - terkuin kirppistelevä Tuija

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi, ja huikeita löytöjä! Olen vuosia seurannut sinua! Meillä on monia samoja keräilyn kohteita, scandiat, kilta ja arabian ruukut! Kaloja minulla on vasta yksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Oikein hyvät keräilykohteet ehdottomasti molemmilla!

      Poista
  6. Paljon onnea täydelle kympille! Ilo aina kurkkia noita löytöjäsi, minulle on jäänyt mieleen se Vuokon huippu kaunis sininen mekko vuodelta 2016 ja muutkin upeat Vuokko löytösi. Kiltaa tulee ostettua itsekin, joten Kilta löytösi ovat aina mielenkiintoisia. Samoin myös Arabian kukkaruukut. En keräile vielä;) Arabian kaloja tai vintage koruja, mutta ilolla seuraan sinun kokoelmiasi. Kiitos hyvistä lukuhetkistä,.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa, että Vuokot ovat jääneet mieleen. Ne on aina mieluisia löytöjä. Kilta-juttuja on hauska bongata myös sun blogista.

      Poista
  7. Ihana kirjoitus, luen aina suurella mielenkiinnolla postauksiasi.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Kirppisjuttijasi on oikeasti hauska lukea ja ihastella löytöjäsi. T Saukkis

    VastaaPoista
  9. onnea.toivottavasti jaksat ahkerasti postailla lisää .sääli kun blogit on vähentyneet.ihana lukea juttujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niinpä, harmi, että moni blogi on lopettanut. Onneksi kuitenkin on muitakin bloggaajia edelleen, jotka päivittävät blogejaan.

      Poista
  10. Olipa mahtava pläjäys! Miten saitkin kymmenen vuotta tiivistettyä kuitenkin näin lyhyeksi postaukseksi, minulle olisi tullut varmaan kilometri! :D (enemmän tekstinä kuin huippulöytöinä, joita sinulla on selvästi enemmän). Olen kyllä ihaillut pitkin vuosia tekemiesi designlöytöjen määrää, ostat myös selvästi vain omaan tyyliisi sopivaa etkä mitään turhaa krääsää, johon itse lankean pelottavan usein, Kiva kun kirjoitat yhä tätä blogia, se on iloinen kirppistelyn ylistys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos paljon! Mä olen kirjoittajana lopulta ehkä aika niukka, vaikka puhunkin paljon. En itse jaksanut vääntää myöskään lopulta yhtään pidempää tekstiä, vaikka kymmeneen vuoteen on mahtunut tosi paljon muutakin, eli pidemmällekin jutulle olisi voinut olla kysyntää. Jätin muuten kaikkien krääsimmät löydöt oleilemaan blogin uumeniin ja nostin helmet framille...

      Poista
  11. Onnea kymmenvuotiaalle blogille! <3 Mahtava historia ja mahtavat löydöt! Kiva, kun teit tällaisen koosteen vuosista, oli ilo lukea ja mielelläni luen jatkossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos paljon! Todella kiva kuulla, että kooste oli mukavaa luettavaa ja kirppistely jatkukoon vielä pitkään!

      Poista
  12. Paljon onnea!!! Ihanaa että jaksat vieläkin kirjoittaa blogia. Ihan lemppari vintagen rakastajalle 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Mahtavaa, että vintagen ystäviä löytyy blogin lukijoista <3

      Poista
  13. Kiitos blogistasi, olen seuraillut viitisen vuotta. Erityinen kiitos hinnoista, kun "kirppislöytö" ei oo varsinaisesti löytö jos maksaa liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kiitos! Mukavaa, että olet löytänyt blogini pariin!

      Poista
  14. Myöhäiset onnittelut isosta saavutuksesta! Myönnän että aina kun tuntuu ettei ole pitkään aikaan päässyt kirppistelemään (tai on käynyt muttei ole tullut tehtyä mitään löytöjä) niin tulen selailemaan sun blogista vanhoja postauksia ja kuvia kun se heti piristää mieltä. On tullut myös ostettua ainakin yksi arabian kalalevy, 50-luvun kukkateline ja muutama arabian ruukku kun oon nähny sulla niitä ensin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa kuulla, että blogin selaaminen auttaa myös kirppis- tai löytökuumeeseen. Olen huomannut saman, että välillä kun näkee tarpeeksi usein blogeissa tai instassa jotain keräilyjuttuja, alkaa itsekin niitä haluamaan/keräämään.

      Poista