maanantai 30. joulukuuta 2019

Kirppisvuosi 2019 – hitit ja hudit

Vuosi on jälleen vierähtänyt (hui, miten nopeasti aika on laukannut!) ja kirppislöytöjä on tullut tehtyä mukavasti myös tänä vuonna. Kirppistelytahti on ollut ehkä verkkaisempi kuin joinakin aikaisempina vuosina, mutta onpa tavaraa tullut myös haalittua ihan kunnolla.

Marraskuussa konkretisoitui, että loppuvuonna tulisi eteen molempien asuntojen muutto. Turku jää nyt ns. lopullisesti taakse ja pysyväksi asuinpaikaksi tulee Helsinki. Muutot ja myös sitä kautta tavaramäärän konkretisoituminen, on pitänyt kirppisostojen määrän loppuvuonna kurissa. Tietysti uusi asunto on aiheuttanut myös sen, että uusia tarpeita on tullut. Hienosti olemme saaneet tähän mennessä kaiken "uuden" hankittua kirppikseltä: keittiöjakkaran, pari kattovalaisinta, keittiön pikkupöydän (= vanha pulpetti).

Tänä vuonna olen yrittänyt hankkia jälleen vähemmän vaatteita, mutta kyllähän niitä on tullut ihan kunnolla nurkkiin ja vaatekaappeihin pyörimään. Nyt syksyllä päätin, että ensi vuonna hankin vain 24 vaatetta tulevana vuonna. Olen edelleen itse asettaman haasteen kannalla, mutta kyllä tuo rajoite vähän hirvittää! Katsotaan, millaisia tekosyitä keksin, kun todennäköisesti ylitän rajatun lukumäärän, missä pitäisi pysyä...

Nyt kuitenkin perinteinen katsaus menneeseen kirppisvuoteen. Kirppishitit ovat tuttuja ja niitä minulle rakkaimpia keräilykohteita: Kiltaa, kukkaruukkuja, Muumeja, laatuvaatteita.

1) Kilta-astiat, tietysti



Rahallisesti ehkä paras löytö oli musta/tumma kannellinen astia eurolla. Toinen todellinen mäihä oli Jyväskylästä bongaamani aamiaissetin lautanen 0, 10 eurolla. Myös matalampi uunivuoka oli kiva löytää sopuhintaan.

2) Arabian kukkaruukut





Korpilahdelta löytämäni Keräruukku 5 eurolla oli mielestäni aivan mielettömän hyvä löytö! Haalin näitä SL- ja SN-mallin ruukkuja enemmänkin tänä vuonna ja ilahduttavasti sain näitä myös yllätyslahjana.

3) Ultima Thule roskiksesta



Elämäni eka roskislöytö tapahtui ystävieni avustuksella. Jutun näistä laseista voi lukea täältä. Laseista on maisteltu ainakin lyhyitä mojitoja ja viskiä. Katsotaan, jos vuosi 2020 toisi mukanaan jonkun näin mahtavan roskislöydön!

4) Muumilaatta



Savonlinnasta kesällä löytämäni Kuka lohduttaisi Nyytiä -laatta oli kyllä huippulöytö! Laatta on ihana ja hintakin oli todella kohtuullinen, 15 euroa. Postaukseen pääsee tutustumaan tästä.

5) Marimekon sadetakki 



Vaatteista ehkä kivoin löytö oli tänä vuonna Marimekon Unikko-sadetakki. Takki on osoittautunut todella käteväksi. Saan tämän myös talvitakin päälle, eli näin eteläsuomalaisesta näkökulmasta takki sopii todella hyvin moneen vuodenaikaan.

Hudit

1) Väärän kokoiset vaatteet



En kestä, että tämä kategoria löytyy jokaisen vuoden hutiosastosta. Onneksi näitä väärän kokoisia vaatteita on tänä vuonna tullut vain viitisen kappaletta, mutta sekin on liikaa joka tapauksessa. Pitäisi vain jättää kirppikselle kaikki "melkein sopivat" vaatteet, koska väärän kokoiset vaatteet eivät koskaan tule käyttöön. Jos hame puristaa jo ostohetkellä, ei tilanne muutu kotona tai jos takki on liian väljä, ei vaate pienene myöhemmin itsestään. Hullu, miten sanoja kömmähdyksiä tekee tasaisesti vuodesta toiseen...

2) Design-astia!



Näitä niin sanotusti eripariastioita tulee hankittua nykyään onneksi todella vähän. Onpa kuitenkin esimerkiksi tämä ihana, mutta niin turha vaaleansininen asti tullut hankittua tänä vuonna kotia koristamaan.

3) "Kyllä aina yhden korun voi hankkia..."



Oikeastaan korujen kanssa en ole hirveästi rajoittanut itseäni, koska ne menevät niin pieneen tilaan, mutta alkaahan noitakin olla aikamoinen määrä kasassa. Toki käytän lähes päivittäin jonkinlaista kaula- tai rintakorua, eli nämä korut ovat sentään käytössä. Pienoinen ongelma on se, miten saan korut niin esiin, että hahmotan, millainen valikoima on edes tarjolla.

4) "Kyllä aina yhden maljakon voi hankkia..."



Maljakoista on tullut vähän kuin salaa asia, mihin haksahdan liian usein. Tänä vuonna ainakin kolme uutta maljakkoa on löytänyt tiensä kotiini. Ja ainakin yksi niistä on edelleen postaamatta!

. . . . . . . . . . . .

Löytyykö hiteistä tai hudeista tuttuja kategorioita? Mikä oli paras kirppislöytösi tänä vuonna?

Seuraavaksi muuttolaatikoiden kimppuun. Tänä vuonna en ehdi postata ennen vuoden vaihdetta kaikkia tämän vuoden puolella hankkimiani kirppisjuttuja, kiitos muuton. Palataan siis kirppisasioihin ensi vuoden alussa!

Kaunista ja kimaltavaa uutta vuotta teille kaikille! Mahtavaa, että olette mukana seuraamassa ja kommentoimassa kirppiselämöintiä!

8 kommenttia:

  1. Nuo sinun Arabia löydöt on huikeita.

    Minun kirppisvuodesta voi lukea täältä http://materiantaju.blogspot.com/2019/12/vuoden-2019-kirppisloydot.html

    Toivotan sinulle täsmälöytöjä kirpparilla myös tulevalle vuodelle! Näitä on kiva lukea.

    VastaaPoista
  2. Kivoja juttuja sulla aina. Ja joo, kun paljon kirppiksiltä ostaa, niin valitettavan paljon tulee myös huteja. Vihoviimeisimpiä minusta aina nuo vääränkokoiset tai muuten vaan vääränlaiset vaatteet. Ne, jotka on erikoisen laadukkaita ja periaatteessa ihan tosi kivoja (jos minusta jonain päivänä paljastuukin ihan eri ihminen kuin mitä oikeastaan olen, mikä on aika epätodennäköistä lähes 50-vuotiaana :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaatteiden kohdalla haksahtaa kyllä erityisen helposti huteihin. Täytyy yrittää olla vähän tiukempi, että osaisi jättää ihanat, laadukkaat, mutta ihan vääränlaisia vaatteen kirppishyllyyn.

      Poista
  3. Kerä-ruukkulöytö on kyllä erinomainen, niin on kyllä muutkin esiinnostamasi. Oma hutini on maljakko, jota veikkailin Riihimäen Lasin valmistamaksi, mutta taitaakin olla Holmegaardin. Tarkoitus on pitäytyä kotimaisessa tuotannossa. Ei ollut kallis, mutta päätynee uudelleen kiertoo nopeastikin.

    Loistavaa uutta vuotta ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerä oli kyllä hieno löytö, suorastaan harvinainen. Joskus tulee huteja myös niiden keräilyjuttujen kanssa, jotka ovat ihan tuttuja. Toivotaan hyvää kirppisvuotta kuitenkin maljakoiden parissa!

      Poista
  4. On kyllä todella hyvät löydöt! Innostuin etenkin tuosta vitosen Kerä-ruukusta.
    Olen huippu selittelemään itselleni, miksi jokin "löytö" on järkevä sijoitus. Meillä on myös vino pino maljakoita ja purkkeja joka lähtöön. Sinulla sen sijaan kokonaisuus näyttää yhteneväiseltä!
    Olen ehkä dementoitunut aiemman vuoden löydöistä, kun mieleeni tulee nyt vain eilinen Arabian Kaarna-sokerikko 80 sentillä! Usein juuri laadukas käyttötavara, kuten vaikka puoli-ilmainen pellavainen ja uudenveroinen vintage-astiapyyhe ilahduttaa minua ostopäätökseen asti.
    Hyvää uutta kirppisvuotta ja onnea uuteen kotiin! Helsingissä taitaa kirppiksiä riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vitosen Kerä-ruukku oli kyllä yksi parhaista löydöistä ehdottomasti viime vuonna! Ilman tätä blogia, en muistaisi kirppislöytöjä ollenkaan - blogia on onneksi helppo selata ja miettiä vuoden ja vuosien aikana tehtyjä löytöjä.

      Poista