sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kirppisvuoden 2018 hitit (ja ne hudit)

Hyvää uutta vuotta! Vuosi 2019 on pyörähtänyt käyntiin ja siinä samalla Kirppisrakkautta-blogi saavuttaa 5 vuoden iän, hurjaa. Mietin, millaiset synttärijuhlat järjestän, mutta katsotaan ensin vielä hetkeksi taaksepäin. Jotain kivaa tässä kuussa tapahtuvien synttäreiden tiimoilta kyllä tapahtuu.

Tein kirppisostoksia kaiken kaikkiaan vähemmän vuonna 2018 kuin edellisvuonna 2017, mutta rahaa kului enemmän, kiitos hyvin kalliin pöytäostoksen. Olen yrittänyt miettiä jatkuvasti enemmän kuluttamista ja tämä koskee myös kirppisostoksia. Edelleen huomaan haluavani kirppikselle, jos olen stressaantunut – jostain syystä kirppiksellä kiertäminen ei ahdista laisinkaan. Tämä ei onneksi tarkoita sitä, että maanisesti ostaisin tai haalisin tavaraa matkaani, mutta jokin yhteys mielialalla ja kirppiksillä on.

Vuonna 2018 itse kirppiskäyntejä oli vähemmän kuin ennen. Päivittäisen työmatkan pituus, matkustaminen kolmen kaupungin välillä ja vapaa-ajan väheneminen (ihanan ihana opintovapaa loppui kesällä) ovat vaikuttaneet sekä bloggaamiseen että kirppistelyyn.

Toki kirppistelen edelleen silkasta rakkaudesta kirppiksiin ja keräilyyn. Kirppistely on parhaimmillaan myös sosiaalista ja hauskaa: esimerkiksi vuotuiset Savonlinnan kirppisrundit teen ystäväni kanssa, joka rakastaa kirppiksiä myös.

Upouusia vaatteita tai muita aivan uusia tavaroita tuli ostettua todella maltillisesti. 100 % lampaanvillaisen mustan villatakin ostin alkuvuodesta uutena, keittiöön tuli uudet poljettavat roskikset ja loppuvuodesta ostin (sikakalliit) mokkanahkaiset espanjalaiset korkokengät. Uusia sukkia ja sukkahousuja ostin maltillisesti – olen myös korjaillut rikkinäisiä yksilöitä, eli ihan heti ei luovuteta. Ja,  ai niin! Pari uutta sateenvarjoa tuli hankittua. Minulla on todella huono karma sateenvarjojen kanssa. Hävitän ja rikon niitä aivan luokattoman usein. Ehkäpä vuoden 2019 uuden vuoden lupaus on se, että tänä vuonna en osta yhtään sateenvarjoa!

Vuoden 2018 kirppislöytöhitit ovat hyvin saman kaltaisia kuin aikaisempien vuosien: Kiltaa, suomalaista lasia, laatu- ja käyttövaatteita, Arabiaa. Tässä valikoima poimittuja löytöjä.

Ihanaa, halpaa


Helena Tynelin suunnittelema ikoninen Aurinkopullo tupsahti eteeni vain 11 eurolla. Todellinen  löytö!


Pieni Saara Hopea -maljakko 1,50 eurolla. Ei paha.

Haaveita, keräilyä



Kaj Franckin lokerikkovadin kävin hakemassa Lahdesta. Samalla ikimuistoisella reissulla matkaani lähti myös hieman harvinaisempi iso Kilta-purkki.


Pienempi Kilta-purkki löytyi alennuksen myötä 6,50 eurolla. Myllypuron Pelastusarmeijala. Samalla kerralla bongasin ahkerasti käytetyn kirsikkakorun.


Richard Lindhin suunnittelemat Arabian klassiset kukkaruukut. Näitä tuli haalittua lähemmäs 10. Hinta ei aina ole ollut edes halpa, mutta ruukut iskevät edelleen kovaa.

Rakkautta ensisilmäyksellä


Artekin Ameeba-pöytä 1950-luvulta. Sydän tykyttää edelleen, kun katselen tätä kaunokaista. Tarkempi kertomus pöydästä löytyy täältä.

Vaatetta, kenkiä

Luulin, että olisin hankkinut huomattavasti vähemmän kirppisvaatteita kuin edellisvuonna, mutta kappas, melkein samoihin määriin päästiin. Mielestäni olen tehnyt tosin vähemmän vaatehuteja, eli siitä voi ainakin olla iloinen.




Suosituimmat vaateostokset ovat selvästi tummasävyisiä. Näitä kaikkia vaatteita olen käyttänyt paljon ja hartaudella. Laadun kyllä tunnistaa.


Kesän alussa löydetyt Karhun Muumi-lenkkarit ovat osoittautuneet ihan parhaiksi! Käyttöaika oli viime vuonna kesästä melkein marraskuuhun.

Ja sitten ne vähemmän onnistuneet kirppislöydökset.

Väärän kokoiset vaatteet



Edelleen joudun listaamaan tämän typerän syyn takia ostoksia. Eikö olisi jo aika ostaa sopivia ja oikean mallisia vaatteita...? Tämä tuntuu olevan aivan krooninen huti. No, onneksi näitä kömmähdyksiä on vähemmän kuin joskus aikaisemmin.

Turhat esineet


Toimimaton herätyskello on toki söpö, muta ehkä hankinnan olisi voinut jättää myös tekemättä..? (tämän kellon myin jo eteenpäin, mutta jotenkin huvittavaa, että se edes kävi luonani)

Eripariastiat


En vain osaa oikein käyttää muuta kuin Kiltaa. Kuvissa on mukana astioita, joita en muista käyttäneeni hankinnan jälkeen vielä kertaakaan. Ehkä tämä kertoo myös jotain.

Ah, niin epäkäytännöllistä


Spider-kynttilänjalka on kieltämättä edelleen mielestäni kiehtova, mutta en ole vieläkään löytänyt jalkaan sopivia kynttilöitä ja jotenkin tämä kapistus rinnastuu vähän liiankin hyvin turhat esineet -kategoriaan.

Keraaminen sienisirotin ei varmaankaan tarvitse lisäselityksiä myöskään.

...

Tällaisia onnistumisia ja sitten näitä vähemmän onnistuneita hankintoja. Löytyykö hiteistä tai hudeista suosikkeja?

8 kommenttia:

  1. Aivan ihan tuo olohuoneen pöytä, se on vaan kaikin puolin aivan täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöytä on edelleen munkin mielestä valtavan ihana <3

      Poista
  2. Hutiostokset harmittavat, mutta toisaalta kirppiksiltä kannattaa yleensä ostaa heti, jos jotain aikoo ostaa. Ensi kerralla se voi olla jo myöhäistä ja myyty. Jotkut ostokset mietityttävät jälkeenpäin Olen kyllä tullut valikoivammaksi enkä enää osta, jos halvalla saa, jos en oikeasti tarvitse. Vieläkin voisi harkita tarkemmin ostoksia, joskus vaan tavara vie niin vauhdilla. Hyviä ostoksia olet tehnyt paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan totta, että kirppiksellä ei voi jäädä odottelemaan tai jäädä liiaksi miettimään - aivan varmasti seuraavana päivänä tai edes minuuttina asia/esine ei ole enää paikoillaan. Mä uskon, että mun pitää vain kiristää omia kriteerejä, niin tavaran määrä tippuu pikku hiljaa.

      Poista
  3. Kaunis pöytä todella! Kyllä minä tuon sienenkin voisin adoptoida :) joskus turha ilahduttaa kaikella turhuudellaan!

    VastaaPoista
  4. Suurin osa oli kuitenkin ihania, välillä sitä itsekin ostaa vaikka mitä,kotona huomaa ettei sovi minnekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Paljon on kaikkea ihanaa ja varsinkin keräilijäluonteen on vaikea olla innostumatta.

      Poista