lauantai 27. lokakuuta 2018

Kilta-astiakatsaus 2018

Kilta-astiakatsaus 2018 on täällä! Lokakuun loppuun mennessä tänä vuonna kokoelma on kasvanut 16 astian verran. Tuntuu, että astioita on löytynyt vähemmän kuin muina vuosina, mutta ehkä tahdin hiipuminen on vain ns. normaalia, kun näitä alkaa jo olla aikamoinen kasa (noin 150).



Tänä vuonna on ilahduttavasti löytynyt mm. kaksi uutta aamiaislautasta. Näitä lautasia tuntuu olevan vähemmän liikkeellä ja yleensä näiden hinnat ovat aika korkeita. Hyvä puoli on se, että yksittäisiä kuppeja löytyy kyllä, vaikka kokonaista settiä ei kerralla löytyisi.


Isompi muutos kokoelmaan on se, että päätin elokuun Siivouspäivässä myydä ruskeat yksilöt pois. Kaikki eivät menneet kaupaksi ja joitakin lautasia ja yksi teekuppisetti löytyy edelleen. Ruskeita astioita minulla oli huomattavasti vähemmän kuin muita värejä. Viime vuonna laskin kaikki astiat kesällä ja sain jonkinlaisen käsityksen eri värien määristä. Tummmaa/mustaa on eniten ja valkoista sitten vähiten.


Tämän vuoden aikana sinisiä astioita on löytynyt eniten: aamiaislautanen, 5 lautasta, murokulho, kannellinen purkki ja teekuppi. Muita uutuuksia ovat pieni kolmiokulho, kermakko, kaksi keltaista lautasta ja tumma kulho.


Edelleen on Kilta-jutuja, mitä astiastostani puuttuu. Olisi suorastaan kamalaa, jos ei olisi enää mitään kerättävää. Aikaisempien vuosien Kilta-postaukset löytyvät muuten näiden linkkien takaa, jos kokoelman kasvatus tai muutos innostaa tarkastaa: 2017, 2016, 2015, 2014.

Löytyykö lukijoista Kilta-keräilijöitä? Millaisia tunteita nämä pelkistetyt Kaj Franckin ja Ulla Procopén suunnittelemat astiat herättävät?

Rentoa viikonloppua! Talvea kohti selvästi mennään. Villasukat ja kynttilät on hyvä nyt viimeistään kaivaa esiin.

4 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä komea kokoelma! Minä tykkään Killasta myös, ja ostan aina kun vastaan tulee. Tuo teesetti on kiva, en ole siihen ikinä missään törmännyt. Itseasiassa tarkoitus on muuten vähentää tavaran määrää, mutta Franckia ja Kiltaa olen antanut itselleni luvan ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Kilta on kaunis ja käytännöllinen, kiva keräilykohde myös. Pidetään peukkuja, että Kiltaa tulee jatkossakin eteen kohtuuhintaisena.

      Poista
  2. Minulla on keltaista Kiltaa. Ne on 60-luvulta ja olen saanut ne äitini kokoelmasta. Ahkerasti ovat käytössä joka vuosi aina heti pääsiäisestä alkaen.
    T. Katsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin keltainen Kilta on ehdottomasti kevään ja kesän Kilta-väri. Talvella sitten enemmän mustan ruskeaa ja sinistä.

      Poista