keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Katri Helena vuodelta 1970, kenkiä ja koruja


Kukapa voisi vastustaa Eeva-lehteä, missä on Katri Helena kannessa? Lehti huokuu kaikin puolin menneiden aikojen viboja. Nyt täytyy myöntää, että selailin lehteä intensiivisesti ja tutkin erityisen tarkkaan mainokset, mutta vielä on juttu Katrista lukematta. Kunhan muistaa tarttua tähän helmeen, ettei se hautaudu tyystin lehtikoriin. Tämä aikakausilehti vuodelta 1970 tarttui matkaani Salon Secondhandmarketista 0,50 eurolla.



Samaisesta paikasta vastaan tuli eurolla (!) kaunis villainen pikku täkänä. Myönnän, että en todellakaan tiedä, minne tuon laitan, mutta en kerta kaikkiaan voinut jättää näin hienoa juttua kirppikselle lojumaan. Seinävaate on kaksipuoleinen, eli väriä voi vaihdella. Kätevää, eikö totta?

Kenkiä olen hankkinut tänä vuonna aika löysin rantein. Useampi pari on tarttunut matkaani vähäisellä tuumailulla, hitusen liiankin impulsiivisesti. Ehkä ensi vuonna yritän rajoittaa kirppiskenkien kanssa, kun vaatteidenkin kanssa olen pystynyt tsemppaamaan (toki tiukka vaateraja on ylittynyt 12:sta kappaleesta, mutta ei aivan tajuttomasti – postaus tämän vuoden viimeisistä vaateostoksista tulossa kyllä vielä).


Kukkakuvioiset Dr Martensit oli ns. pakkorako kevään Euroopan-tourneella. Minulla ei ollut matkassa mukana kunnollisia sadesään kenkiä, eli ostin nuo käyttämättömät (lasten) maiharit Innsbruckin Wams-hyväntekeväisyyskirppikseltä, jotta selvisin Itävallasta Sveitsin kautta Italiaan kuivin jaloin. Useampi päivä tuli vettä ihan kunnolla ja nämä nahkaiset kengät olivat hankinnan arvoiset. Maiharit maksoivat 49 euroa. 


Wondersin kevyet ja laadukkaat kävelykengät löysin Ison Omenan Fidasta. Minulla on selvästi heikko kohta laadukkaat nahkaiset jalkineet  ja jos kengässä on vielä paksu pohja, olen myyty. Nämä maksoivat 10 euroa.

Saksalaisen Riekerin kiiltonahkaiset herrainkengät (6 euroa) bongasin Forssasta Kirppis-Kellarista. Näitä en ehtinyt käyttää ennen kylmän saapumista, eli kenkien käyttöönotto tapahtuu varmasti ensi vuoden puolella. Jos olen heikkona paksuun pohjiin, minun on selvästi vaikea vastustaa myös kiiltonahkaa (ei siis muovia) ja tuollaista klassista koristekuviota kengässä (jonka nimeä en millään nyt muista).


Keväällä hankkimani pistokkaat ovat huti. Olen pitänyt näitä vain kerran ja vaikka kengän korko ei ole korkea, on nuo kengät tajuttoman epämukavat. Ja ehkä liian ysärit myös. Viimeksi olen käyttänyt vastaavia kenkiä ehkä juuri 90-luvun lopussa, eli ehkä näiden aika ei ollut nyt. Nämä löysin Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta 8 eurolla.

Korujen suhteen olen ollut myös pitelemätön, mutta niiden ostoa en aio rajoittaa. Korut ovat niin ihania ja usein sen verran pienikokoisia, että säilytysongelmia ei synny juurikaan.



Vuosaaren Fidasta löysin kookkaan metallinvärisen riipuksen vitosella, mistä minulle tulee todella voimaakkaat designvibat. Tunnistaako joku tämän korun? Mielestäni tuossa ei ole mitään merkintöjä tai leimoja.


Tiikkinen lyhyempi kaulakoru löytyi Keravan Kruunun kirppikseltä eurolla. Rakasta näitä vanhempia jalopuisia kaulakoruja. Ehtaa muovia, mutta vanhempaa tuotantoa on käpymäisiä koristeita sisältävä riipus. Tuo löytyi 2,90 eurolla Forssan Kirppis-Kellarista.


Korea setti rintakoruja on löytynyt laajalla akselilla: Tallinnasta nappasin matkaani Uuskasutus-kierrätyskeskuksesta vitosella blingbling-joulukuusen (rakastan!) ja hieman vitsikkään, mutta ennen kaikkea symppiksen hattupäisen linnun (arvelen korun olevan Neuvostoliiton aikainen) eurolla. Vuosaaren Fidasta tarttui osittain pehmeää materiaalia oleva hauska siili kahdella eurolla.

Tapiolasta löysin melkoisesti muistoja tuottavan hattukorun 2,90 eurolla. Tällaisia ihailin lapsena ja nyt jopa omistan sellaisen! Hieman pelästyneen oloinen pelikaanikoru oli todella huokean hintainen, vain 0,90 euroa ja tuo tuli vastaan Suomenojan kierrätyskeskuksessa. Mustakultainen panda löytyi puolestaan 1,80 eurolla Ison omenan Fidasta.


Porin Kontissa en voinut vastustaa punaista ja kultaa yhdistelevää leppäkerttukorua (2 eroa). Tämä on myös jotenkin jouluinen! Vantaalla Koivukylän Kierrätyskeskuksesta löysin hopeisen rintarossin (löytyy leimat) ja hieman sotilaallisen kookkaan korun yhteensä 0,90 eurolla. Ei hassumpi hinta näistä!


Viimeisenä vielä yksi Tallinnan tuliainen: silkkikankaasta tehty hiusklipsi-rusetti. En ole vielä laittanut tätä päähäni, mutta uskon, että kevään tullen jotain tämän kaltaista voisi harkita. Rusetti maksoi Kalamaja- basaarissa 3 euroa. 

Oikein kivaa marraskuun loppua ja lähestyvää joulukuuta!

8 kommenttia:

  1. Tosi tyylikäs täkänä! Olisi lähtenyt mukaan mullakin. Ja voi kuinka kivat maiharit. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täkänä oli niin ihana, ettei sitä voinut jättää kirppikselle - maiharit oli puolestaan välttämättömyys.

      Poista
  2. Olen syntynyt 60-luvun alussa ja minulla oli lapsena juuri samanlainen siili takin kauluksessa. Eli siilillä on ikää n. 60 vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa, kiitos tiedosta! On aina kiva kuulla esineiden taustoja. Ajattelinkin, että siili on varmasti vähän vanhempaa tuotantoa ja niin todella on.

      Poista
  3. brogue on tuon kengän kuvio😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Muistin, että alkaa b-kirjaimella, mutta muu jäi pimentoon.

      Poista
  4. Tuo täkänä on jännä. Valkoisella puolella on selvästi lintu. Mutta mustalla puolella näen valkoisen lentoliskon tms otuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, miten värin ja "suunnan" ero vaikuttaa niin paljon linnun/otuksen muotoon. Mä tykkään enemmän mustasta versiosta, mutta valkoinen on kyllä jotenkin skarpimpi.

      Poista