lauantai 19. maaliskuuta 2022

Parit Muumimukit kirppikseltä

Lopetin Muumimukien ostamisen uutena vuonna 2016, kun Arabia siirsi viimeisetkin rippeet astiatuotannostaan Aasiaan. Kirjoitin tuolloin yhden blogihistoriani suosituimmista teksteistä. Tuo bloggaus on myös huomattavan kantaaottava, toisin kuin lähes kaikki muut tekstini. Olen edelleen tismalleen samaa mieltä kuin yli 5 vuotta sitten. Tuntuu tosin, että Muumimukit eivät ole yhtä suosittuja tai trendikkäitä kuin tuolloin. No, trendit vaihtuvat ja ovat syklisiä, eli ehkä 10 vuoden kuluttua eletään uutta Muumi-buumia. Ehkä.

Uusia mukeja ilmestyy edelleen aivan tolkuton määrä vuodessa. Olen itsekin tippunut kärryiltä kaikista uutuuksista, varsinkaan kun nuo mukit eivät ole ostoslistallani, paitsi, jos löydän niitä kohtuulliseen hintaan kirpparilta. Ja jos kyseinen muki sykähdyttää. 

Olen aina pitänyt huomattavasti enemmän ns. talvimukeista ja myönnän, että tämän talven muki oli niin söpö ja liikuttava, että pyysin sitä joululahjaksi – kierrän siis välillä uusien mukien hankkimista hieman kyseenalaisin keinoin, mutta ehkä tämä ei ole niin vakavaa.




Alkuvuodesta näin mainoksen uudesta Haisulista ja myönnän, että olin heti aivan myyty! Edellinen harmaa-musta Haisuli oli todella pitkään tuotannossa ja olenkin miettinyt, koska uusi muki sorvattaisiin. En siis miettinyt juurikaan, kun nappasin Lahdessa Launeen Suurkipputorilla tämän mukin ostoskoriini 16 eurolla. Haisuli ei ole hahmona mikään ykkössuosikkini Muumitarinoissa, mutta mukin kyljessä hahmo nostaa hymyn huulilleni.




Toinen kirppismuki löytyi puolestaan Jyväskylästä Kirpparille.fi-kirppikseltä. Tämä Tuutikki ilmestyi muistaakseni vuonna 2016 ja olen etsinyt kyseistä mukia siitä asti kirpparilta. Olen kerran aikaisemmin mukin bongannut ja silloin ajattelin, että kyllähän näitä tulee vastaan, mutta ei, eipä mukeja ole näkynyt. 15 euron hintalappu ei hidastanut ostopäätöstä ja nyt minulla on myös kauan etsimäni violetti-vaaleanpunainen Tuutikki käytössäni.

Pitääkin jälleen kaivaa Muumi-kirjat esiin, en ole pieneen aikaan niitä lukenut tai selaillut. Muumimania näkyy kyllä erityisesti kesäisin: ensimmäisen pienen moottoriveneemme nimi oli Hemuli (vene oli ihan Hemulin näköinen!) ja nykyinen paatti on nimetty  Niiskuksi. Veneemme aiheuttaa positiivista (?) huomiota välillä, kun rantaudumme Fortunoiden sun muiden Aallottarien sekaan.



Onko sinulla Muumimukeja ja millaisia ajatuksia ne herättävät?

6 kommenttia:

  1. haisuli taitaakinolla suosittu kun se tokmannilta oli loppu useamman kerran.silloin kun se oli tarjouksessa ymmärsin hyvin mutta kun se on nytkin vaikka hinta on tuon 15.väristä en pitänyt mutta kuva on ihan kiva.pakko hankkia.usein kirpparilla on vaan ylihinnoiteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, usein uudet Muumumukit taitaa edelleen olla kaupassa suosittuja, varsinkin jos on alennuksessa. Ihan uusimpien hinnat on kirpparilla usein ylihinnoiteltuja, mutta jos haluaa käytettynä ostaa, niin ei ole kamalasti vaihtoehtoja.

      Poista
  2. Minä taas olen hurahtanut Finlaysonin Muumi lakanoihin,niitä olen hankkinut mukavaan hintaan mm. Tori.fistä. Ovat värikkäitä ja hyvälaatuisia,kuosit aivan hurmaavia,myös musta-valkoiset on kivoja mm. Iltamuumi ja Merenhuiske

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Mulla on myös parit Muumi-lakanat ja varsinkin mustavalkoiset ovat kivoja. Täytyykin kurkata tori.fi:stä, jos tulee tarve näille lisää!

      Poista
  3. Taisin joskus kirjoittaakin suhteestani Muumi-mukeihin, tai sitten vain kuvittelen. Minulle kerättiin niitä teinistä lähtien, osa pöllittiin muuttaessani opiskelijataloon, eikä minua silloin edes haitannut se. Nyt toki haittaa, kun siellä oli ne vanhimmat ja arvokkaimmat kupit! Yhä minulla on parisenkymmentä kuppia, joiden myymistä olen pohtinut, kun en käytä niitä koskaan. Muumit menevät tunteisiin monista syistä, ehkä tästä pitää kirjoittaa vähän laajemmin joku kerta 🙈 mutta rakastan vanhojen Muumi-sarjisten Muumit Rivieralla ja markiisi Mon Gagaa 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mukitekstiä, mutta ehkä se on mennyt minulta ohi, enkä ole seurannut blogiasi aivan alusta asti myöskään. Voin kuvitella, että nyt harmittaa, jos juuri vanhat ja arvokkaat mukit pöllittiin..! Jos päädyt myymään mukisi, niin vinkkaa mulle ekaks, jos sulla on sellaisia, mitä edelleen itse etsin. Muumit Rivieralla <3

      Poista