Ajatuksia Muumi-mukeista

Olen kypsytellyt tätä aihetta jo pitkään, enemmän tai vähemmän tosissani. Osa lukijoista on varmasti huomannut, että minussa(kin) elää pieni Muumi-fiilistelijä, niin kuin monessa muussakin keräilijäsielussa. Nykyään myönnän kerääväni Muumi-mukeja, vaikka pahemmaksi tämä keräilyinto on ryöpsähtänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit osalle Muumi-huumailulle. Viimeistään loppuvuodesta 2015 sinetöity uutinen Arabian Helsingin-tehtaan täydellisestä alasajosta alkoi nyppiä ja pahasti. Arabian kaiken tuotannon siirtäminen Aasiaan on varmasti yhtiön tulokselle ja eloonjäämiselle tärkeää, mutta jotain oleellista kuolee samalla: suomalaisen työn arvostus ei ainakaan tällä tavalla kasva, käsityöperinne kuihtuu osittain ja ympäristöarvot eivät taida myöskään kukoistaa näillä keinoin. Tiedän, että ilmiö ei ole uusi, vain murto-osa Arabian astiatuotannosta tehtiin viimeisinä vuosina Suomessa.

Teollista tuotantoa on siirretty vähintään viimeiset 30 vuotta pois Pohjolasta. Ainakin tuotanto- ja materiaalikustannukset ovat aivan toista luokkaa kehittyvissä maissa (tai vaikka entisissä Itä-blokin maissa täällä Euroopassa), mutta myös lieveilmiöt ovat aikamoisia. Äänekkäimpiä esimerkkejä ovat vaatetuotannot epäkohdat mm. Bangladeshissa. Ja tuotannothan siirtyvät pikavauhtia uusille alueille, missä vain halviten työt tehdään. Eilen Aasia, tänään Afrikka.

Mielestäni Suomessa tehty suunnittelutyö – vaikka suuresti arvostan ja kunnioitan sitä – ei voi olla se ainoa ripaus Arabiaa, mikä Thaimaassa tehtyihin mukeihin jää. Kun koko tuotanto on siirretty muille maille, tapahtuu väistämättä brändille myös jotain. Ehkä minulle kyse on perinteestä, kulttuurihistoriasta, käsityön arvostamisesta, erikoistumisesta, paikallisuudesta, mitä toivoisin arvostettavan. En tiedä markkinataloudesta suunnilleen mitään, mutta karulta tuntuu ajatella, että mukikontin rahtaaminen Aasiasta on tuottoisampaa kuin se, että mukien hintaa olisi nostettu hieman ja tehty täällä.

Tavaran laatuun tai siinä tapahtuneeseen mahdolliseen muutokseen en ota kantaa, mutta jo nyt välillä epämääräisiksi tiedetyt työolot esim. Thaimaassa hirvittävät. Tämän tekstin ei ole tarkoitus nostaa vain Arabiaa tikun nokkaan, vaan Arabian tilalla voisi lukea moni muu suomalainen yritys, esimerkiksi Marimekko tai vaikkapa Iittala (vaikka Fiskars-konsernin alle tätä nykyä kuuluvatkin juurikin Iittala, Hackman ja Arabia).

Olen rivien välissä välillä väläytellyt hieman kitkeriä mielipiteitä myös Muumi-mukien jatkuvasta uusiutumisesta: tulee kausimukia, tulee erikoismukia, tulee hyperharvinaista mukia, tulee kymmeneen vuoteen neljään kertaan uusittua Pikku Myy -mukia. Kraahhhh! Toki Moomin Characters ei ole pieni muumilaaksomainen idylli, vaan yritys tekee todellista bisnestä. Ja bisneksessä taitaa harvemmin kiinnostaa muu kuin voiton maksimointi.

Sisäinen konservatiivi nostaa päätään minussa, kun katselen loistavan, ihailemani kuvataitelija Tove Janssonin hykerryttävää taidetta Muumien parissa. Mikä tarinankertoja, mikä piirtäjä, mikä persoona, mikä edelläkävijä! Ehkä tämänkin takia Muumien vääntäminen mitä söpöimmiksi ja pyöreiksi otuksiksi, tökkii minun kaltaistani Muumi-tosikkoa entistä enemmän (ja tämäkin on tulkinnallista, miten pitkään tätä on jo jatkunut – osalle 1990-luvun japanilaiset Muumi-animaatiot olivat jo liikaa.).

Olin odottanut oikeasti sormet syyhyten uuden iki-ihanan Esi-isä-mukin ilmestymistä kauppaan. Nyt jouduin kuitenkin katsomaan peiliin: haluanko ihanan mukin ns. hinnalla millä hyvänsä? Tyydynkö ihailemaan omaa mukavan kokoista mukikokoelmaani ja hankkimaan ehkä joskus kirpputorilta joitakin mukeja lisää vai jatkanko keräilyä vain vanhaan malliin? Toki olen miettinyt tätä jo aikaisemmin ja tiennyt, että iso osa Muumi-mukeista on tehty jo pidempään Thaimaassa, ja vain ns. erikosimukit Suomessa. Kyseessä ei siis ole uusi asia.

Palaan joka tapauksessa aina uudelleen Tove Janssonin nerokkaiden Muumi-kirjojen äärelle, sarjakuvien pariin tai vaikka selailemaan Muumi-opasta (suositus!). Kovan Muumi-ikävän kourissa voin matkata vaikka Tampereelle katsomaan Toven loistokkaita alkuperäispiirroksia.

Tiedän, että mielipiteeni hukkuu kuin pisara mereen markkinatalouden kasvuajatusten kyllästämässä kulutusilmapiirissä. Se, että yksi ihminen päättää jättää ostamatta uustuotantoa ja keskittää materialistiset halunsa vaikkapa jo kerran kulutettuun ja tuotettuun tavaraan, ei kiinnosta suurinta osaa laisinkaan, saati sitten muuttaa maailmaa yhtään mihinkään suuntaan. Mutta. Jostain on aloitettava, johonkin on uskottava ja jotakin on tehtävä. Niin minä uskon. Toisaalta ristiriitaisin mielin mietin myös sitä, pitäisikö hanakammin vaatia muutosta, ei vain vetäytyä. Hiljentyminen ja hiljeneminen on harvoin ollut avain minkäänlaiseen muutokseen.