sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Järvenpään kirppiskierros!


Kävin viime viikonloppuna kiertelemässä Järvenpään kirpputoreja. Oma suosikkini on Järvenpään Fida, eikä se tälläkään kertaa pettänyt! Fidasta löytyi Kaj Franckin Scandia-sarjan veitsi ja haarukka yhteensä 10 eurolla, eli juuri ja juuri hintahaarukassa. Kolme vanhempaa kierrekynttilää löytyi yhteensä 1,80 eurolla ja nämä ovat herättäneet suurta hilpeyttä minussa: aikaisemmin aivan kammottavalta näyttäneet kierrekynttilät ovat alkaneet kiehtoa kummasti. Tällaisia kynttilöitä on tehty ymmärtääkseni ainakin jo 1960-luvulla, mutta jotenkin nämä kynttilät yhdistyvät eniten minulla 1980- ja 1990-lukuun, mikä ainakin sisustusjutuissa on itselleni melkoinen kauhistus. Pelottavaa oli myös hipelöidä yhdellä kirpparilla valkoista isoa posliinijoutsenta...apua!



Fidasta matkaani lähti myös kaksi villavaatetta. Paljeteilla ja helmillä koristeltu todella överi pitkänmallinen villapaita maksoi 6,25 euroa. Paita on sen verran pitkä, että toimittaa minulla mekon virkaa. Vaate on Scoop-merkkinen ja se on tehty Hong Kongissa. Materiaali vaikuttaa todella mukavalta ja lämpimältä päällä: suurin osa on villaa ja angoraa, loput tekokuitua. Paidassa oli pieni tahra ja yksi koriste on osittain irronnut, mutta tämä ei lopulta haitannut ostopäätöstäni. Pesin mekon villaohjelmassa ja harjasin sen vaateharjalla  ja neuleen pinta on nyt aivan moitteeton!



Toinen villavaate on asteen verran hillitympi: täyttä suomalaista villaa oleva Brenda-merkin tummansininen villatakki (4 euroa). Tässä vaatteessa kokolappu näyttää L, mutta päätin silti kokeilla melko pienen oloista neuletta, ja onneksi! Takki on oikein hyvän kokoinen ja laskeutuu kivasti. Tämä muistuttaa jälleen siitä tosiasiasta, että vaateiden kokolappua ei todellakaan kannata liikaa kytätä. Tuollakin kirppisreissulla sovitin vaatteita XS:stä kokoon 44. 



Ehkä epätavallisin ostos oli kuitenkin kaksi vanhaa tennispalloa! Nämä tennispallot menevät kehonhuoltoon, eli lapaluiden alueen lihasten jumeja helpottamaan. Mitäpä kirppisharakka ei kirppikseltä löytäisi! Pallot maksoivat Fidassa yhteensä euron.


Oikein mieluinen ja huokea löytö tuli vastaan Fidan välittömässä läheisyydessä majaileva ViaDia-kirppis. Sieltä bongasin vain 0,80 eurolla todella hyväkuntoisen sinisen Kilta-teekupin lautasineen. Astiassa ei ole Arabian leimaan, eli ehkä hinta oli siksi niin halpa, tai sitten tästä haluttiin vain eroon. Toisen roska on todellakin toisen aarre!


Helmi-kirppikseltä ja Joken osto ja myynnistä en löytänyt tällä kertaa mitään. Järvenpään Kierrätysmylly oli jo sulkenut ovensa, eli tuonne en päässyt tsekkaamaan valikoimaa tällä kertaa laisinkaan.


Tässä vielä koko sekalainen setti kirppislöytöjä samassa kuvassa! Kaunista ja talvista tammikuun jatkoa!

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

12 kuvaa viime vuodelta ja uuden vuoden pohdintoja

Palataan vielä hetkeksi viime vuoteen. Instagram on aina loppuvuodesta kaikenlaisia kuvakoosteita pullollaan, myös monet blogit. Tykkään katsella ja lukea muiden blogeista yhteenvetoja menneestä vuodesta, siksi myös omalla tontillani pieni kuvapainotteinen katsaus vielä vuoteen 2020. Olipa vuosi, mutta nyt on jo uusi pyörähtänyt käyntiin! 

Uusi vuosi herättää aina jonkinlaisia harhaisiakin ajatuksia uusista aluista ja uusista tuulista. Myönnettäköön, että samoja tunteita se minussakin herättää. Ehkä blogin henkeen liittyen uuden vuoden parit materialistiset haaveet tulevat tässä: uusi (kierrätetty) sohva, Fauna-kulho rikkoutuneen tilalle (halvalla!), Scandia-aterimia lisää ja isompi valkoinen Kilta-tarjoiluvati (sellainenkin meni rikki) sekä valkoisia Kilta-teekuppeja olisi mukava löytää. Ja tietysti kaikki poskettoman halvat vanhat Artekit ja Tynelit voisivat hyvin osua kohdalle!

Tässä kuitenkin vielä ne kuvasuosikit menneeltä vuodelta.  Aika jalat maassa -meininkiä ja kirppislöytöjen yksityiskohtia monesta eri kulmasta. 













Herättääkö uusi vuosi ajatuksia uusista suunnitelmista tai (materialistisista) haaveista? Oikein mukavaa tammikuun jatkoa!

maanantai 4. tammikuuta 2021

Kerro, kerro kuvastin


Makuuhuoneen seinää koristaa viime vuonna löytynyt suomalaisen Mäkisen kuvastimen peili. Peili ehti olla jo jonkin aikaa nojailemassa epämääräisesti eri paikoissa, mutta nyt se on turvallisesti seinässä kiinni.




Peili löytyi Turusta Kirppis-Center Manhattanilta 25 eurolla. Takana on sympaattisesti Mäkisen kuvastimen tuotetarra, kyseessä on ykköslaatuinen peili vuodelta 1963. Hienoa, että firma on merkinnyt peileihinsä tiedot tällä tavalla näin jälkipolvia ajatellen. Tämä peili ei toki ole ensimmäinen Mäkisen kuvastin, mutta muovikehyksisistä yksilöistä en muista tällaisia merkintöjä.


Peilin kanssa sopii postattavaksi erilaiset korut, joita ehdin haalia lisää vielä aivan loppuvuonna itselleni. Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta nappasin matkaani 1970-lukulaisen oloisen raskaan metallisormuksen (oikeaa kokoa!) ja suht pramean helmellä koristellun rihkamarintarossin. Korut maksoivat yhteensä 2 euroa.




Hakaniemen Fidasta löysin kaksi hiusklipsiä yhteensä 1,60 eurolla. Nämä klipsit tiskasin ennen käyttöä! Yritän vähän varioida tapaa, jolla hiukseni aina ovat  myönnettäköön, että klipsit eivät ole vielä kertaakaan olleet käytössä. Miten sitä joka päivä sutaisee hiuksensa aivan tismalleen samalla tavalla...?


Tämän puuta ja metallia yhdistävän rintakorun hankin puolestaan aikaisemmin syksyllä Facebook-kirppikseltä. Olen käyttänyt korua aivan todella paljon, aina ei edes etukäteen tiedä, mistä korusta nousee kestosuosikki. Korussa on jotain aarikkamaista, mutta epäilen, että koru ei ole kuitenkaan Aarikkaa, ehkä Iberoa? Tästä maksoin 2,50 euroa.  


Tämä sormus on puolestaan todistettavasti Aarikkaa, koska korusta löytyy leima. Tämän bongasin syksyllä Hyvinkään Pelastusarmeijan iCare-myymälästä 8,50 eurolla. Sormusta en ole vielä käyttänyt, mutta nyt sain sentään kiillotettua korun pinnan, eli käyttö voi hyvin alkaa.




Vielä en ole tämän vuoden puolella tehnyt kirppislöytöjä, mutta niin sanotusti muutamia rästissä olevia hankintoja on vielä vanhan vuoden puolelta. Niitä siis tulossa todennäköisesti seuraavaksi vielä eetteriin.

Kaunista ja talvista tammikuun alkua! Jopa Helsingissä on lunta!