lauantai 3. marraskuuta 2018

Vainoharhaa

Uusi ja rakas olohuoneen pöytä on saanut aikaan pientä vainoharhaisuutta. Eniten kauhistuttaa pöydän pinnan pitäminen kauniina ja siistinä. Minua hirvittää pöydän kannen lakkauksen tärveltyminen, vaikka elämä tuo väistämättä tullessaan käytön jälkiä myös huonekaluihin.


Viime vuonna löytyneet muoviset kristallialustat ovat varsin passelit juomalaseille, mutta lisää alustoja tarvitaan ehdottomasti! Nappasin matkaani neljä korkista tehtyä alustaa Hyvinkään Kirjokaaresta 0,50 eurolla. Eipä olleet ainakaan hinnalla pilattuja nämä alustat. Itse asiassa nuo korkkiset läpyskät taitavat kuulua jonkinlaisiin glögilaseihin, mutta alustat toimivat pöydän suojina ilman alkuperäisiä lasejakin hyvin.



Laitoin kaikki neljä alustaa teekannun alle ja tuokin sommitelma näyttää ihan hauskalta. Toki pannunalusia minulta löytyy muitakin, mutta uusia käyttömuotoja on aina hauska läytää. Teekupille nuo korkkialustat ovat hitusen pieniä, jos siis ihan yhden alustan kupin alle lykää.


Nyt pitäisi vielä löytää lisää kivoja alustoja, että isompikin määrä laseja voi pöydällä oleilla. Ja sitten pitää myös pikku hiljaa valmistautua ensimmäiseen lasinrinkulaan, mikä pöytäpintaan ilmestyy. Kääks!

Millaisella aineella lakkapinnasta saa parhaiten kosteuden tuomat läikät häivytettyä? Alan selvästi valmistautua jo pöydän huoltamiseen...

Rentouttavaa viikonloppua!

lauantai 27. lokakuuta 2018

Kilta-astiakatsaus 2018

Kilta-astiakatsaus 2018 on täällä! Lokakuun loppuun mennessä tänä vuonna kokoelma on kasvanut 16 astian verran. Tuntuu, että astioita on löytynyt vähemmän kuin muina vuosina, mutta ehkä tahdin hiipuminen on vain ns. normaalia, kun näitä alkaa jo olla aikamoinen kasa (noin 150).



Tänä vuonna on ilahduttavasti löytynyt mm. kaksi uutta aamiaislautasta. Näitä lautasia tuntuu olevan vähemmän liikkeellä ja yleensä näiden hinnat ovat aika korkeita. Hyvä puoli on se, että yksittäisiä kuppeja löytyy kyllä, vaikka kokonaista settiä ei kerralla löytyisi.


Isompi muutos kokoelmaan on se, että päätin elokuun Siivouspäivässä myydä ruskeat yksilöt pois. Kaikki eivät menneet kaupaksi ja joitakin lautasia ja yksi teekuppisetti löytyy edelleen. Ruskeita astioita minulla oli huomattavasti vähemmän kuin muita värejä. Viime vuonna laskin kaikki astiat kesällä ja sain jonkinlaisen käsityksen eri värien määristä. Tummmaa/mustaa on eniten ja valkoista sitten vähiten.


Tämän vuoden aikana sinisiä astioita on löytynyt eniten: aamiaislautanen, 5 lautasta, murokulho, kannellinen purkki ja teekuppi. Muita uutuuksia ovat pieni kolmiokulho, kermakko, kaksi keltaista lautasta ja tumma kulho.


Edelleen on Kilta-jutuja, mitä astiastostani puuttuu. Olisi suorastaan kamalaa, jos ei olisi enää mitään kerättävää. Aikaisempien vuosien Kilta-postaukset löytyvät muuten näiden linkkien takaa, jos kokoelman kasvatus tai muutos innostaa tarkastaa: 2017, 2016, 2015, 2014.

Löytyykö lukijoista Kilta-keräilijöitä? Millaisia tunteita nämä pelkistetyt Kaj Franckin ja Ulla Procopén suunnittelemat astiat herättävät?

Rentoa viikonloppua! Talvea kohti selvästi mennään. Villasukat ja kynttilät on hyvä nyt viimeistään kaivaa esiin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Talven varalle

Lämmin kesä ja syksy eivät ole vähentäneet villavaatteiden ostoa. Itse asiassa melkein aina, kun näen potentiaalisen vaatteen ns. sesongin ulkopuolella, tartun mahdollisuuteen. Tuntuu, että kirppiksillä on entistä vähemmän tarjolla laadukkaita materiaaleja ja huonolaatuiset ketjuliikkeiden vetimet ovat täyttäneet kaikki kirppiksetkin.

Ilmiö ei ihmetä laisinkaan, onhan pikamuoti valtavirtaa ja ajatus siitä, että upouusia vaatteita pitää saada jatkuvasti lisää. Elokuussa Ylen julkaisema juttu halpamuodista ja sen vaikutuksista on kompakti tietopaketti. Kannattaa lukea tuo, jos se ei vielä ole tuttu juttu. 


Kymmenen vuotta vanha paita on suunnilleen nolo ja joka viikko pitäisi olla uutta päällä. Tiedän, että toisella tavalla ajattelevia on ja eettisesti ja ekologisesti tuotetut vaatteet nostavat päätään. Olen tämän vuoden ajan pyrkinyt ostamaan kirppikseltä vain vanhempaa ja laadukasta vaatetta. Välillä olen "periaatteistani" lipsunut, mutta iso osa vaatteistani on menneiltä vuosikymmeniltä. Esimerkiksi juuri villaisia vaatteita tuntuu olevan vaikea bongata uudemman tuotannon kuteista. Toki poikkeuksiakin on.


Keltaisen isokokoisen ja paksun englantilaisen villiksen ostin Siivouspäivänä. Itse asiassa päivä oli elokuun lopussa vähän viileä ja kaipasin lisävaatetta ylleni. Olin laittanut jo myyntivaatteista päälleni parikin lisäkerrosta, mutta kun näin tämän hyvin lämpimän oloisen paidan, päätin ostaa sen itselleni 4 eurolla. Pesin paidan villaohjelmassa ja vielä pitäisi poistaa paidan pinnasta vähän nukkapalleroita. Villa on siitä kiitollinen materiaali, että jos ja kun pehmeäkuituiseen villaan tulee nukkaa, saa sen myös irrotettua. Tekokuidun pinnasta vastaavaa nukkaa ei samalla tavalla saa poistettua.


Kuvassa villapaita on vähän surkeana, kun se on maannut kaapissa odottamassa viileämpiä ilmoja ja rypistynyt siinä samalla. Mustan hauskahelmaisen merinovillaisen paidan löysin Turun Kontista. Turussa on muuten tapahtumassa iso muutos kirppis-skenessä. Suurin osa luottokirppiksistäni, eli Pelastusarmeijan liikkeistä lopettaa. Yhyy. Puutarhakadulle kirppis jää, mutta esimerkiksi Yliopistonkadun piste lopettaa. Ehkä taloudessa menee niin hyvin, että kirppiksillä menee puolestaan huonosti?


En ole SPR:n Konttien fani, koska paikkojen hinnoittelu on usein ihan mahdotonta. Senpä takia olin positiivisesti yllättynyt, kun laadukas ja hyväkuntoinen paksu musta villapaita irtosi Kontista vitosella. Rekissä tuon laatuvillapaidan vieressä oli H&M:n akryylivillapaitoja samaan tai kalliimpaan hintaan..


Musta villapaita kutistui juuri toivotut sentit villapesussa ja hihatkin ovat nyt sopivat. Paita on 1990-luvulta todennäköisesti ja tai ainakin villiksestä irrotetut komeat olkatoppaukset kielivät tuosta ajasta. Paidan kiva yksityiskohta helman epätasaisuuden lisäksi on takaa löytyvä nappikiinnitys.


Loppuun vielä ei-niin-talvinen asia, eli Arabian Kalevala-vuosilautanen. Nappasin tämän matkaani jo heinäkuun alussa Wanhasta Nestorista. Lupaan, että en ala näitä lautasia tämän enempää keräämään...Seinälautasen halpa hinta, 9 euroa, innoitti minut ostamaan mökin yksinäiselle yksilölle kaverin. Mielestäni osa näistä Raija Uosikkisen Kalevala-lautasista on myös kiehtovia. Varsinkin hyvässä valossa, lautasen kauniit värit tulevat paremmin esiin. 


Mökkiseinälle se pääsi toverinsa viereen. Mukana on sulassa sovussa myös viime vuonna Marttilan Kirppisrallista löytämäni Taistelevat metsot ja vanhempi kirppisbongaus, metallinen lintutaulu, ennen blogiaikaa. Seinästä on muodostunut kuin salaa vähän "kansallisromanttinen".   

Kaunista lokakuista sunnuntaita! Jatketaan kirppisjuttujen parissa pian taas.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Rakkautta ensisilmäyksellä

Joskus totaalinen sekoaminen tapahtuu ihan hetkessä ja se on sitten menoa. Näin minulle kävi, kun heinäkuussa näin Fiskarsin Summer House -näyttelyssä tämän Artekin Ameeba-pöydän. Pöytä viekotteli minut täysin kauneudellaan. Muistan huokaillaani pöydän perään heti, kun sen näin. Päädyin myös kysymään pöydän ostamista ehkä kolme minuuttia siitä, kun olin tuon ihanuuden bongannut.

Minulle kerrottiin, että pöytä on kyllä myytävänä, mutta yksi muu henkilö on osoittanut kiinnostusta pöydästä ennen minua ja olen listalla toisena. Itse olin epärealistisesti kuvitellut, että voin vain napata pöydän suunnilleen heti mukaani, vaikka loogisesti ajateltuna tämä ei tietenkään toimisi oikein missään näyttelykontekstissa.



Olin siis aivan pistoksissani pöydän kanssa ja katselin (ja tietysti myös esittelin) pöydän kuvia tasaisesti koko kesäloman ajan. Pöytä ei hiipunut mielestäni, vaan aina välillä mietin, että mitenköhän syyskuun puolessa välissä mahtaa käydä.


Voitte siis kuvitella riemuni, kun puhelin soi Summer House -näyttelyn päätyttyä! Pöytä päätyisi minulle! Ihanaa, mahtavaa, täydellistä!

Kyseessä on siis 1950-luvun alun Artekin pöytä. Ihan tarkkaa tietoa vuodesta tai muustakaan minulla ei valitettavasti ole. Pöytä on entisöity Artek 2nd Cyclen toimesta ja näitä pöytiä ei käsittääkseni ole aikoinaan montaa kappaletta tehty.


Pidän kovasti Artek 2nd Cyclen toimintaperiaatteesta: Vuoden 1935 jälkeen on myyty yli puolitoista miljoonaa Aalto-jakkaraa. Vuonna 2006 Artek alkoi kerätä käytettyjä jakkaroita kirpputoreilta, vanhoista tehtaista, kouluista ja telakoilta. Niiden pohjalta perustettiin Artek 2nd Cycle eli uuden elämän saavien löytöjen myymäläkonsepti.

Artek 2nd Cycle esittelee pitkäikäisiä Artek-huonekaluja ja edistää samalla kestävää kuluttamista – jotta valitsisimme ostoksemme huolella vaalittaviksi eikä pois heitettäviksi ja kunnioittaisimme niissä käytettyjä luonnonmateriaaleja.


On varmasti tullut jo selväksi, että rakastan tätä pöytää. Rakastan sen materiaaleja: rottinkia, tiikkiä. Rakastan sen muotoilua: vapaata muotoa, kepeyttä ja linjakkuutta. Toki tällä hetkellä selvästi muodissa oleva rottinki näyttää juuri nyt myös aivan ihanalta. Vaikka rottinki hiipuisi hetkeksi taka-alalle, tiedän, että tämä pöytä näyttää vielä seuraavatkin 60 vuotta täydelliseltä.


Uusi pöytä istuu mielestäni hyvin olohuoneeseemme. Ainakaan lisää ruskean eri sävyjä tila ei  kuitenkaan kaipaa. Ehkä vähän vaaleita sävyjä lisää pieninä määrinä pitäisi huoneeseen lisäillä. Kattolampun paikkaa pitää vielä vähän muuttaa, mutta muuten pöytä on kotiutunut mitä parhaiten.

Pöydän kanssa on jo yhdet pullakahvit juotu ja oikein mainiosti pöytä palveli käytössäkin! <3 

perjantai 28. syyskuuta 2018

Kirppislöytöjä

Keräsin olohuoneen pöydälle kirppisostoksia, mitä olen haalinut viimeisien kuukausien aikana. Itse asiassa mukana on löytöjä, mihin ole törmännyt jo ennen kesää, eli aivan tuoreita ostoksia kaikki eivät ole.


Suurinta käsien tärinää (oikeasti!) ja huumaa tuotti Kirppis-Center Manhattanilta bongattu iso Arabian kukkaruukku. En ole edes tiennyt, että tätä Richard Lindhin suunnittelemaa SL-mallista  (1959–1972) ruukkua on valmistettu näin isossa koossa. Kuvissa on mittatikkuna blogin alkuaikoina hankittu saman mallinen vaalea, mutta huomattavasti pienempi purnukka.


Ruukku ei ollut missään nimessä halpa, maksoinhan tuosta 40 euroa. Joskus kuitenkin tietää, että jos esineen jättää kirpparille, alkaa kaduttaa. En ole hetkeäkään haikaillut rahojen perään, vaan olen edelleen kovin innoissani ruukkuperheen uudesta tulokkaasta. Ja kaikkihan on suhteellista, 40 euroa on 4 pulloa viiniä Alkosta tai 2,5 bussilippua Turusta Helsinkiin jne.

Vielä ruukussa ei ole kasvia. Siihen muuttaa viimeistään ensi keväänä kovaa vauhtia kasvava peikonlehti tai vanha, kookas kliivia.


Aivan erilainen ja kutkuttava kirppistapaus sattui syyskuun alkupuolella matkalla mökiltä kotiin. Bongasin pihakirppiskyltin ihan sattumalta ja pitihän kirppikselle päästä kohnottamaan. Eikä turhaan! Voisin sanoa, että harvemmin edes pihakirppiksillä ihmiset tuntuvat haluavan tavarasta todella halvalla eroon, mutta tällä kertaa näin todellakin oli.


Sain 9 eurolla kaiken kaikkiaan Arabian kaksi kesäkukkalautasta ja viisi hopealusikkaa (nämä menivät äidilleni), mustapäisen kakkulapion, Scandia-lusikan ja -veitsen + mökille savikolpakon, muki voisi olla Arabiaa, sellainen olo minulla on. Varmasti olisin voinut tinkiäkin, mutta olin sen verran tyytyväinen kykyyni bongata aarteita esiin, että maksoin mukisematta pyydetyn summan.


Peltipurkkeja pyrin välttämään, mutta Hangon keksin pitsikuvioinen laakea rasia kuudella eurolla jotenkin vain tarttui käteeni, enkä saanut sitä ennen kotia irti itsestäni. Olen päättänyt, että uusia purkkeja ei saa kotiin tulla, ellei purkille ole mielessä käyttötarkoitusta. Onneksi muistin postikorttiröykkiön laatikossa  ja näin saivat postikortit siistin ja kauniin säilytysrasian. Purkki löytyi Manhattanilta.



Rottinkinaulakko löytyi puolestaan kesäloman, lopussa Kustavin Parattulasta eteiskirppikseltä. Tuolla kotiirpparilla olen käynyt ennenkin (klik, klik). Naulakolle ei ole paikkaa  vielä, mutta uskon vakaasti, että kahden euron naulakko löytää vielä paikkansa ennemmin tai myöhemmin.


Sohvan tyynyröykkiöön liittyi värikkään raikas tyynynpäällinen Manhattanilta kahdella eurolla. Minulle ei ole käsitystä kankaan alkuperästä, onko kangas uutta vai vanhaa tuotantoa, mutta tykkään kovasti kankaan väriyhdistelmästä ja kuviosta.



Hopeanharmaat Sorel-merkkiset nahkakengät löysin jo keväällä Töölön Kaivarin kanuunasta neljällä eurolla. Kengät ovat todella hyvälestiset ja laadukkaat. Luulen, että kenkiä ei oltu montaa kertaa pidetty, sen verran hyvässä jamassa ne olivat ostohetkellä.



Kesän päätteeksi nappasin matkaani Kampin kirppikseltä vitosella Vagabondin nahkasandaalit, vaikka ilmat eivät enää ole ihan sandaalikelejä Minulla on kaapissa samanlaiset ruskeat. Tutut kengät oli hauska löytää hyväkuntoisina, halvalla ja käytettynä. Katsotaan, ovatko tulevat kesät yhtä helteisiä kuin mennyt, mutta varmasti sandaaleille on käyttöä jatkossakin.

Koruharakkana olen haalinut parit kivat helyt myös kokoelmaani: Hyvinkään Säästö-Kareisa löytyi messinginvärinen kaunis riipus 1,30 eurolla ja Riihimäen kierrätyskeskuksesta kookas sormus ja kullanvärinen rintakoru yhteensä 0,75 eurolla.


Tällainen ryöppy kaikkea kivaa tällä erää. Löytyikö uusista tulokkaista suosikkeja? Mikä olisi tarttunut myös sinun matkaasi?


lauantai 22. syyskuuta 2018

Aurinkopullo!

On joitakin keräilyesineitä, mistä olen haaveillut jo pitkään. Yksi niistä on Helena Tynellin (1918–2016) suunnittelema Aurinkopullo Riihimäen lasille. Nyt voinkin vetää yhden designesineen yli toivomuslistaltani, kun nykyään ikioma pullo koristaa keittiön hyllyä!


Minulle kävi aikamoinen tuuri – ainakin omasta mielestäni – Riihimäen kierrätyskeskuksessa. Etsinnässä oli aivan muuta kuin suomalaista lasia, mutta kassalla tajusin, että kaikki tuotteet ovat 50%:n alennuksessa. Samalla huomasin tutun lasipullon tiskin vitriinissä. Kysyin hintaa ja olisin voinut pullon ostaa ihan alkuperäiselläkin hinnalla, mutta ale siivitti entisestään ostohalua. Pullolle jäi hintaa vain 11 euroa.


Sinänsä huvittavaa, että samaisessa kaupungissa on Lasimuseossa meneillään Helena Tynellin tuotantoa esittelevä näyttely ja silti onnistuin nappaamaan tämän ikonisen ja rakastetun lasipullon itselleni paikkakunnan kirppikseltä kukkaroystävälliseen hintaan. 


Toki oma pulloni on pienintä kokoa (näitä on tehty käsittääkseni neljää kokoa) ja vielä väritöntä lasia, eli jos vastaani olisi kävellyt suurimman kokoinen pullo vaikka violettina, olisin voinut kiljua ehkä vielä vähän enemmän riemusta. Kiljahtelua tapahtui toki nytkin! Materialisti kiittää ja kuittaa.