sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Kirppislöytöjä Turusta


Kävin pitkästä aikaa muutamalla kirpparilla Turussa! Mukana ovat myös Maskun puolelta löytyneet jutut, jos tarkkoja ollaan. Wanhasta Nestorista löysin 17 eurolla viime vuoden muumitalvimukin. Ihastelin tätä jo uutena, mutta kuten osa ehkä muistaa, en osta näitä mukeja enää laisinkaan uutena. Mukissa oli tarrat kyljessä vielä, mutta minulla on kaikki muumimukit käytössä, eli tarran repäisin heti alkuunsa pois. Vaikka olen keräilijäluonne, en ole oikein käsittänyt koskaan tuota tarra-asiaa näissä mukeissa (tai muissakaan). 


Samaisesta paikasta tuli vastaan vaivaisella 4 eurolla Nuutajärven lasin kaunis sininen pikkumaljakko. Näitä 4910-maljakkoja on tehty ainakin kolmessa eri värissä aikoinaan. Vaasin suunnittelijaa ei tunneta, mutta esineen suunnitteluvuosi on 1952. Olen tätä mallia ihastellut ystäväni luona ja nyt tuli ekaa kertaan vastaan sopuhintaisena tällainen itselle vastaan myös. 



Olen kuin vaivihkaa kerryttänyt jälleen vähän liiankin innokkaasti maljakkojen määrää tässä huushollissa. Syksyn aikana on löytynyt ainakin kolme uutta lasimaljakkoa. Nyt pitää yrittää pitää näpit jälleen erossa maljakoista! Värillisen lasin setti tuossa hyllyllä näyttää omaan silmääni tosi kauniilta, mutta pian ei hyllyyn mahdu enää uusia juttuja laisinkaan.


Tiikkiset vähän isommat pikkuhaarukat maksoivat yhteensä 6 euroa. Haarukat ovat Japanista alkujaan. Tiikkiset aterimet ovat ihania ja ns. onneksi meillä ei ole astianpesukonetta ja kaikki astiat pitää pestä käsin, niin ei tule houkutusta laittaa esim. näitä haarukoita astianpesukoneen armoille.


Turun Ekotorille menin joulupallojen perässä, mutta lokakuun lopussa ei joulujuttuja ollut vielä laisinkaan esillä. Pettymys! En minäkään tosin kaipaa joululauluja vielä raikaamaan kauppoihin ja joulusuklaatkin ihmetyttävät lähikaupassa, mutta yritän tänä vuonna etsiä ja löytää hyvissä ajoin joulupalloja, koska ajattelin taas askarrella pallokranssin ja nyt alkaa omat varastot olla vähän tyhjät.



Ekotorilla silmiini osui hieman turhakemainen bambi-harja. Tällä on kätevä lakaista leivänmurut pöytäliinalta, mutta pöytäliina on kovin harvinainen näky tässä taloudessa. Bambi-harja on minusta ennen kaikkea aivan mielettömän söpö! Tämä japanilainen harja maksoi 3 euroa. Harja tulee mahdollisesti roikkumaan keittiöön jonnekin, mutta täytyy vielä katsella paikkaa paremmin.

Kirppis-Center Manhattanilta löytyi myös useampi juttu! Pitääkö olla huolissaan, että ostin jo toisen setin Upsala-Ekebyn / Gelflen lautasia? Löysin samaa mallia olevia pullalautasia elokuussa Majlis-koristeella ja nyt nämä Sparta-lautaset vähän kuin vahingossa kulkeutuivat ostoskoriini. Tämä malli ja erilaiset koristeet iskevät tosi lujaa tällä hetkellä. 



Kaksi ruokalautausta ja kaksi pullalautasta maksoivat yhteensä 5,50 euroa.


Toinen vaikeasti vastustettava asia oli Scandia-pikkulusikat. Kuusi lusikkaa oli kimpassa ja yhden hinnaksi jäi 2,45 euroa. Scandiaa olen saanut kerrytettyä ihan mukavasti tämä vuonna.


Yksi perusvaate löysi tiensä vaatekaappiini: Benettonin täysvillainen neuletakki. Tämä tummanharmaa on mielestäni todella kaunis ja edellisen vastaavan käytin jokunen vuosi sitten aivan puhki asti. 8 euroa hyvälaatuisesta villavaatteesta tuntui kohtuulliselta. 

Tällainen setti kaikkiaan löytyi reissulta. Mielestäni oikein hyvä kokonaisuus!

Ps. löytyi niitä joulupallojakin, mutta olen vähän niin kuin kerryttänyt joulujuttuja ja niistä sitten lisää lähempänä h-hetkeä

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Mekkoja ja saappaita

Huvittavaa sinänsä, että olen useamman kerran selittänyt kirpparilla, että ehei, mun ei kannata hankkia mekkoja ja saappaita laisinkaan, kun en niitä kuitenkaan käytä. Hups x 4! Tältä näyttävät viime aikaiset vaate- ja kenkähankinnat. Aikamoisen mekkomaista ja saapasmaista meininkiä.




Selityksiä toki riittää, miksi haksahdin: Golden Finn -retromekon malli on suosikkini + materiaali on ihanan mukava ja pehmeä ja hinta tälle puuvillamekkoselle oli vain 5 euroa! Mekko on ehtaa suomalaista vintagea, eihän tällaista voinut vastustaa. Minua hieman epäilytti, että onko kuvio liian retro ja psykedeelinen, mutta ei. Tämä on eksynyt päälleni jo kaksi kertaa ja lisää käyttökertoja on luvassa ehdottomasti. Mekko löytyi Punavuoren patinasta.



Samaiselta kirpparilta bongasin myös nämä tummanruskeat hitusen polven yli ulottuvat saappaat (18 euroa). Näiden kohdalla mietin, että onkohan saappaille käyttöä, mutta laadukkaan oloiset tasapohjaiset ylipolven saappaat veivät voiton. Asiaa avitti myös ystäväni, joka ponnekkaasti ylisti saappaita. 

Nyt voidaankin kysyä, miten kirppikseltä on löytynyt vielä toiset saappaat, vaikka saappaiden ostoa piti välttää? Tarina meni näin: kävin ensimmäistä kertaa uudehkossa Kierrätyskeskuksen myymälässä Kaisaniemessä ja kenkähyllyssä nököttivät nämä italialaiset konjakinväriset 35-kokoiset hieman ratsastushenkiset saappaat. Hintalapussa luki 9 euroa (miinus kantisale). En ihan tiedä, mitä tapahtui – varsinkin, kun kotona kaapissa odottaa ainakin 10 paria nahkasaappaita. Täytyy toivoa, että innostun jälleen saappaiden käytöstä, enkä vain keräile näitä kaapin täytteeksi.



Päätin, että vanhoista saappaista pitää luopua ainakin yhdestä parista, jotta kenkäpaljous ei ole aivan yletöntä. Poistolistalle joutuvat ruskeat suomalaiset vintagesaappaat. Nuo saappaat olen ostanut jo ennen blogiaikaa, eli vuosia kengille on kertynyt mukavasti.

Toinen mekkolöytö on enemmänkin ehkä tunika, mutta menee minulle mekkona. Tämä vaate sijoittuu niin sanotusti kreisi-osastoon. Mekko on omaan makuun aikamoisen värikäs ja vielä tuo jättimäinen rusetti korostaa vaatteen huvittavuutta. Mutta. On tämä myös makea! 



Pa:nuu-merkin puuvillainen mekko löytyi Vantaalta Koivukylän kierrätyskeskuksesta 9 eurolla (miinus kantisale). Tätä vaatetta en pue, jos haluan olla huomaamaton. Täytyy päästä testaamaan tätä ehdottomasti! 

Olen hankkinut mekkojen ja saappaiden lisäksi sentään yhden todella monikäyttöisen perusvaatteen: mustan pörröisen villatakin. Tämä Samujin neule oli kallis (45 euroa), mutta hankinta ei ole kaduttanut laisinkaan, sen verran lämmin ja pehmeä tämä takki on. Villatakki löytyi Fleasta Iso Robertinkadulta.



Nyt yritän kulkea laput silmillä kirppiksellä vaatteiden kohdalla. Alkaa olla aikamoinen kasa vaatteita tänä vuonna jo hankittuna. Oletko löytänyt hyviä vaatelöytöjä kirpparilta viime aikoina?

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Terveisiä Tukholmasta!

Olipa ihana olla pitkästä aikaa reissussa! Vaikka matkakohteena olikin niin sanotusti vain naapurimaamme, oli reissu todella virkistävä ja kiva. Meidän piti lähteä Tukholmaan maaliskuussa 2020, mutta matka jäi tuolloin tietysti tekemättä. Muutimme matka-ajankohtaa pariinkin otteeseen (eipä pandemia ihan puolessa vuodessa poistunut, ehei) ja nyt oli viimeiset hetket käyttää matkaan ladatut eurot. Jos kyseessä olisi ollut aivan minibudjetin risteily, olisi matka varmastikin jäänyt tekemättä, mutta panostimme alkujaan reissuun hieman tavallista enemmän, eli siksikin matka oli todella kiva päästä toteuttamaan.













Minireissu Tukholmaan tehtiin viime viikonloppuna ja säät suosivat todella! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja syksyinen Tukholma ihastutti. Helsingin laiva-aikataulut ovat inhimillisemmät aamujen osalta (Turusta Tukholmaan onkin aivan toisin!), mutta paluumatka starttaa myös jo iltapäivällä, mikä teki selvän loven siihen, mitä kaikkea kaupungissa ehti tehdä. 

Ekana päivänä kiertelimme Södermalmilla erilaisia second hand -paikkoja. Osa oli entuudesta tuttuja, osa oli aivan uusia tuttavuuksia. Tein mielestäni aika kivan setin löytöjä!


Slussenin Emmauksessa silmiini osui punainen raskas maljakko 6 eurolla. Paikka oli eka, missä kiertelin ja olin tällä kertaa hitusen pettynyt liikkeen tarjontaan (toisin kuin edellisellä visiitillä ). Onneksi päätin napata maljakon matkaani, koska vaasi enteilee hyvällä tavalla joulua. Tuo rubiininpunainen lasi on aivan upea ja juuri tuon kokoisia maljakoita käytän eniten.


Maljakosta en tiedä mitään ja uskon, että se ei ole mikään kummempi esine, mutta jos tunnistat tämän, niin laita ihmeessä kommenttia! Kaikki tiedonmuruset kiinnostavat.



Arabian valkoinen maustepurkki tarttui matkaani Hornsgatanin Stockholms Stadsmission -kirppikseltä. Olen perinteisesti löytänyt aina kyseisen ketjun kirppiksiltä kivoja juttuja ja tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä! Purnukka maksoi 2 euroa ja istuu hyvin koristeltujen purkkien sekaan.



Olen etsinyt leveitä ja hieman lyhyempiä housuja jo jonkin aikaa ja Stockholms Stadsmissionilla natsasi. Housuja oli todella hankala kuvata! Ehkä näistä tummansinisistä pöksyistä saa kuitenkin jonkun käsityksen. Housut maksoivat 5 euroa ja ovat Carin West -merkkiset.




Aikamoisen hyvä vaatelöytö tuli vastaan puolestaan samaisen kadun Punaisen ristin kirppismyymälässä. Tämä Pradan hamonen maksoi 7,50 euroa! Hameen etuosan kangas on kiiltävää tekokuitua ja takaosa villakangasta. Hameessa on hauskat taskut  myös. Vaate on hieman väljä, mutta ainakaan ei purista esimerkiksi joulupöydässä tämä! Mielestäni hame ei ole feikki, koska kaikki laput tuntuvat laadukkailta – ja materiaalit myös.



Tuo Hornsgatanin Punaisen ristin kirppis on ihan todella kiva ja miellyttävä kaikkinensa. Vaatteita ei ole liikaa ja monen koltun laatu oli todella hyvä. Sovitin mm. vanhemman tuotannon villaista Polan hametta ja paria muuta vintagepaitaa. Kesää silmällä pitäen en voinut vastustaa Alvar Aallon suunnittelemasta Siena-kankaasta ommeltua kangaslaukkua. Tämä veska kustansi neljä euroa. 


Sunnuntaina pääsin koluamaan Hötorgetin ulkoilmakirppistä. Myyntipöydät notkuivat vanhempaa posliinia ja lasia. Myyjiä oli paljon ja tutkin tarjontaa hyvän tovin. Silmiini osui Kaj Franckin Scandia-sarjan soppakauha 7 eurolla. Hinta ei ole aivan olematon, mutta en ole nähnyt kyseistä kalua koskaan noin halvalla, eli kauha pääsi mukaani.


Arabian kukkaruukkua tingin hieman ja hinnaksi jäi 8 euroa. Onhan se vähän huvittavaa, että kannoin keramiikkaruukkua Tukholmasta asti kotiin, mutta varsinkin nyt, kun nämä ruukut ovat niin poskettoman hintaisia nykyään, niin tuolla hinnalla suht kookkaan ruukun kotiin raahaaminen ei tuntunut kovinkaan pahalta.


Sokerina pohjalla: löysin Saara Hopean Nuutajärven lasille suunnitteleman 'näppyläkulhon' 2 eurolla! Minullahan on jo tällainen, mutta ystäväni on haaveillut kulhosta ja etsinyt sopuhintaista vaasia, eli tadaa, tämä astia lähti siis ilahduttamaan ystävääni! 

Tällainen tuliaissetti tällä kertaa. Mitä pidätte hankinnoista?