maanantai 4. tammikuuta 2021

Kerro, kerro kuvastin


Makuuhuoneen seinää koristaa viime vuonna löytynyt suomalaisen Mäkisen kuvastimen peili. Peili ehti olla jo jonkin aikaa nojailemassa epämääräisesti eri paikoissa, mutta nyt se on turvallisesti seinässä kiinni.




Peili löytyi Turusta Kirppis-Center Manhattanilta 25 eurolla. Takana on sympaattisesti Mäkisen kuvastimen tuotetarra, kyseessä on ykköslaatuinen peili vuodelta 1963. Hienoa, että firma on merkinnyt peileihinsä tiedot tällä tavalla näin jälkipolvia ajatellen. Tämä peili ei toki ole ensimmäinen Mäkisen kuvastin, mutta muovikehyksisistä yksilöistä en muista tällaisia merkintöjä.


Peilin kanssa sopii postattavaksi erilaiset korut, joita ehdin haalia lisää vielä aivan loppuvuonna itselleni. Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta nappasin matkaani 1970-lukulaisen oloisen raskaan metallisormuksen (oikeaa kokoa!) ja suht pramean helmellä koristellun rihkamarintarossin. Korut maksoivat yhteensä 2 euroa.




Hakaniemen Fidasta löysin kaksi hiusklipsiä yhteensä 1,60 eurolla. Nämä klipsit tiskasin ennen käyttöä! Yritän vähän varioida tapaa, jolla hiukseni aina ovat  myönnettäköön, että klipsit eivät ole vielä kertaakaan olleet käytössä. Miten sitä joka päivä sutaisee hiuksensa aivan tismalleen samalla tavalla...?


Tämän puuta ja metallia yhdistävän rintakorun hankin puolestaan aikaisemmin syksyllä Facebook-kirppikseltä. Olen käyttänyt korua aivan todella paljon, aina ei edes etukäteen tiedä, mistä korusta nousee kestosuosikki. Korussa on jotain aarikkamaista, mutta epäilen, että koru ei ole kuitenkaan Aarikkaa, ehkä Iberoa? Tästä maksoin 2,50 euroa.  


Tämä sormus on puolestaan todistettavasti Aarikkaa, koska korusta löytyy leima. Tämän bongasin syksyllä Hyvinkään Pelastusarmeijan iCare-myymälästä 8,50 eurolla. Sormusta en ole vielä käyttänyt, mutta nyt sain sentään kiillotettua korun pinnan, eli käyttö voi hyvin alkaa.




Vielä en ole tämän vuoden puolella tehnyt kirppislöytöjä, mutta niin sanotusti muutamia rästissä olevia hankintoja on vielä vanhan vuoden puolelta. Niitä siis tulossa todennäköisesti seuraavaksi vielä eetteriin.

Kaunista ja talvista tammikuun alkua! Jopa Helsingissä on lunta!

2 kommenttia:

  1. Voi miten hieno tuo peili! Peileille olisi meilläkin tarvetta. Sitä ihastelee muiden löytöjä ja ihmettelee miksi itse ei löydä mitään. Pitäsi kai ensin taas jalkautua kirppareille, että voisi jotain löytääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Tämä peili oli kyllä löytö. Mä olen pikku hiljaa käynyt taas kirppareilla, vaikka paljon korona on kyllä sitäkin rajoittanut. Pidetään peukut pystyssä, että hyviä löytöjä tulee vastaan!

      Poista