tiistai 16. marraskuuta 2021

Kilta-astiat vuonna 2021




Kilta-astioita on tullut vastaan kirppareilla tänäkin vuonna! Valkoista Kiltaa on löytynyt ehkä tavallista enemmän. Paljon neliövateja ja vähän muutakin – 17 uutta astiaa kokoelmaan. 




Oikeastaan erikseen oikein etsimällä etsin valkoista Kiltaa ja muu on bonusta. Kokonaisuudesta minulta puuttuu edelleen isompi omelettipannu ja valkoiset teekupit. Astiat ovat minulla yhä ihan arkikäytössä, toki muitakin astioita tulee käytettyä, mutta Kilta on se ykköskeräilykohde. Ja löytyy kokonaisuudesta myös sellaisia yksilöitä, mitä en joko raaski käyttää tai sitten käytettävyys on hieman hankalaa, kuten sirottimet, joiden pohjatulpat uupuvat edelleen.



Tällä hetkellä en osaa sanoa, kuinka monta Kiltaa tästä taloudesta löytyy, täytyy ehkä tehdä jonkinlainen laskusuoritus jossakin kohtaa taas. Hyllyn lisäksi keittiön kaapeista löytyy Kiltaa: tee- ja kahvikupit sekä kulhot ovat tilan puutteen takia keittiössä.


Killan määrittely ei ole aivan yksinkertaista ja itse seuraan Arabian talousposliini ja fajanssi -luetteloa vuosien 1959–1960 vaihteesta. Alkuaan Kaj Franck suunnitteli Killan, eli BA-astiasarjan vuosina 1948 ja 1951–1952. Sarjaan kuuluivat alkuun kahdeksan esinettä: 0,2 dl:n kuppi, sokeriastia ja kermakko (näihin kolmeen sopii sama kansi), lautaset (halkaisijaltaan 15 ja 23,5 cm), paistivati (22 x 32 cm) ja vati ("neliövati", 14 x 14 cm). Tämän jälkeen astiastoon on lisätty yksittäisiä osia, osa on ollut osa kokonaisuutta pidempään, osa lyhyemmän aikaa. Myös Ulla Procopén suunnittelemia astioita lasketaan usein myös osaksi Kiltaa (mm. samat lasitteet). Killan tuotanto lopetettiin vuonna 1974. 

Millaisia ajatuksia Kilta herättää? Jostakin luin muistaakseni, että Kilta on ollut Arabian eniten ostettu astiasto aikoinaan. Ei siis laisinkaan ihme, että näitä astioita löytyy edelleen suht usein kirppiksiltä.

2 kommenttia:

  1. Kokoelmasi on kyllä hieno! Mulla on muutama osa Kiltaa, nyt olen pähkäillyt pitäisikö niistä luopua ihan jo tilan puutteenkin vuoksi. Vielä en kuitenkaan ole raaskinut laittaa myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Näitä astioita oli todella tuskaista muuttaa ja hieman huolestuttaa, että millainen muutto tulevaisuudessa mahtaa olla, kun astioita on kertynyt kuitenkin vielä lisää. Kilta on kyllä hyvä astia myös yhdistää muihin astioihin - ymmärrän hyvin, että niistä luopuminen voi olla myös hankalaa.

      Poista