sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Uusi sohva ja vähän kirppislöytöjä


No niin, nyt on uusi sohva saapunut! Johan tätä jo odotettiinkin. Valintaprosessi ei lopulta ollut kovinkaan pitkä, mutta kyllä tällaista sijoitusta piti hetkinen pohtia. Kävimme Helsingin keskustassa useammassa liikkeessä ja iskin silmäni tähän Hakolan Bobo-sohvaan heti ekalla visiitillä. Ennen kuin lopullinen päätös tehtiin, piti tsekata luonnollisesti halvemmat vaihtoehdot ja olla varma, että tämä istuu meille. Saimme onneksi isomman palan verhoilukangasta matkaamme, niin pystyimme mallaamaan kyseistä väriä. Sanoisin, että värivalinta on oikein onnistunut, vaikka eihän tämä ainakaan neutraali ole.



Kaikki Hakolan sohvat tehdään Suomessa Etelä-Pohjanmaalla Jurvassa ja tämä asia painoi vaakakupissa totta kai. Mielummin lataan euroni suomalaiseen vastuulliseen toimijaan, kuin johonkin aivan muuhun. Koska lähes kaikki mitä hankin, on käytettyä, oli tietysti uuden hankkimisessa aikamoiset kriteerit. Bobo on Joanna Laajiston suunnittelema ja samaan sarjaan kuuluu myös ainakin nojatuoli. Tämä tumma laventeli värinä ja villasekoitekangas materiaalina ovat ymmärtääkseni poistumassa valikoimista, mutta onneksi ehdimme saada vielä juuri tämän materiaalin ja sävyn.




Pyörittelin olohuoneen järjestyksen uusiksi ja katsotaan nyt, jääkö sohva tälle paikalle vai testataanko vielä jotakin muuta. Ehkä hetki täytyy tottua tähän järjestykseen ja sitten kokeilla uusiksi, jos siltä tuntuu. Kuvien ottamisen jälkeen lättäsin seinälle vielä Esteri Tomulan Kurjenkello-lautasen, on muuten tismalleen sama sävy kukassa kuin tuossa sohvassa. 

Kotosalle on löytänyt tiensä myös setti kirppislöytöjä, ettei kirppisasiat ihan pääse unohtumaan. Porin suunnalta löytyi pari juttua: Muumimamma-muki löytyi rikkoutuneen tilalle onneksi ihan kohtuulliseen hintaan (15 euroa) Patakirppikseltä ja samaisesta paikasta matkaani tarttui jotenkin hassun mallinen lasimaljakko 9,90 eurolla. Maljakon pohjassa on tarra, mikä kertoo vaasin olevan kierrätyslasia Espanjasta. Tähän maljakkoon toimii varmasti isompi setti kukkia kivasti ja hei, voisihan tätä käyttää myös esim. boolimaljana!




Retrolinnasta löysin puolestaan Ristomatti Ratia -merkin kylpytakin 14,90 eurolla. En usko, että kylpytakkia on juurikaan käytetty ja onneksi tämä tuli nyt vastaan, sen verran repaleinen vanha yksilöni alkoi olla. Edellinen takkini onkin noin 20 vuoden takaa. 



Yksi sympaattinen ja mielestäni tosi kaunis löytö on tämä punottu kori. Kori löytyi Hangosta Temppeli-kirppikseltä vähän yli eurolla. Sen pohjassa on nimi ja vuosiluku 1963. Joku on siis itse tämän korin askarrellut, ihanaa. Haluaisin löytää tuonne sisälle mahtuvan ruukun, jotta voisin käyttää tätä ns. suojaruukkuna, mutta katsotaan, löytyykö tarpeeksi kapeaa ja korkeaa ruukkua. 



Tällainen kokonaisuus uutta ja vanhaa tällä erää. Ihanaa, että kesällä toivottavasti on jo erilaiset pihakirppikset ja rompetorit mahdollisia  kesää kohti siis! 

10 kommenttia:

  1. Sohva on hieno ja väri juuri passeli. Miksi sohvan pitäisi olla neutraali..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! Ja niinpä, kyllä sohvakin voi olla väripilkku <3

      Poista
  2. Hienoa, että kotimaisuus painaa valinnassa! Meilläkin kotimainen (Etelä-Pohjalainen) sohva. Olipas halpa muumimuki! Minä olen jo mennyt sekaisin siinä, mitä on ja mitä puutuu... :D Ratian vaatteet miellyttävät tämänkin leidin silmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mielummin ostaa kotimaista, jos vain mahdollista. Ihmeen halvalla lähti tuo muumimuki, siksi varmaan sen nappasin rikkoutuneen tilalle.

      Poista
  3. Ihana sohva ja että Jurvasta. Jurva on symppis pieni paikka ja siellä on pitkät perinteet huonekalujen valmistuksessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kiva hankkia kotimaista ja sellaista, mistä tietää, missä tehty ja miten tuotettu 👍

      Poista
  4. Tää sohva on niin kaunis - ja sopii teille mainiosti ❤️

    VastaaPoista