perjantai 13. maaliskuuta 2020

Ihania kattovalaisimia kirpparilta

Olemme hankkineet useamman kattovalaisimen 'uuteen' kotiin  ja tietysti kirpparilta. Turun-asunnon valaisimista ainoastaan keittiön kaksi kattovalaisinta pääsivät nyt valaisemaan tätä kotia, mutta lamput ovat hyvässä tallessa edelleen. Esimerkiksi edellinen olohuoneen kattovalo ei oikein löytänyt paikkaansa täällä, mutta sen verran kiva ja kaunis tuo halpa valaisinlöytö oli, että en ole aivan heti siitä luopumassa, vaikka se ei juuri nyt katossa roikukaan.


Ostimme jo ennen joulua Salon Secondhand marketista jotenkin funkkismaisen olohuoneen valaisimen. Valaisimesta löytyi Livalin leima, mutta nuo lasikuupat ovat hieman erilaiset, mitä yleensä näissä Focus-nimeä kantavissa valaisimissa näkee. Tämän valaisimen lasiosat ovat ruotsalaisia, eikä Kumelan lasia, mitä näissä yleensä on. Pidempi juttu tämän tyyppisistä Livalin valaisimista löytyy Arpa on heitetty -blogin tekstistä.



Tuo valaisin ei ollut aivan ilmainen, 32 euroa maksoimme tuosta, eli hintaa jäi minulle 16 euroa. Taisimme kuitenkin saada tämän priimakuntoisen valaisimen ihan kivaan hintaan, koska näitä näkee aika paljon kovemmillakin hinnoilla.


Toinen valaisin, jonka hankimme jo Turusta, löytyy tällä hetkellä makuuhuoneesta. Valaisimen alkuperästä ei ole mitään tietoa, mutta lampun muotokieli miellyttää kovasti. Materiaali on itse asiassa muovia, mutta ei kerrota kenellekään. Tämähän voisi olla lasia!


Tämä tapaus löytyi Hassisen kirpputorilta 20 eurolla, mutta en tainnut "köyhtyä" tuosta laisinkaan, koska puolisoni maksoi valaisimen.


Kolmas uusi tulokas on kaikista tuorein tapaus: löysin joitakin viikkoja sitten 1950-luvun henkisen kattovalaisimen eteiseen Myllypuron ICare-myymälästä (Pelastusarmeija). Huomasin valaisimen toki melkein heti, kun astelin uudehkoon kivaan myymälään, mutta en oikeastaan noteerannut valaisinta juurikaan.


Vasta pitkällisen kirppiksen koluamisen lopussa, katselin valaisinta uudelleen. Hinlalapussa luki 50 euroa, mutta huomasin, että valaisimen ehkä kummallisen osa, yksi kukkakoristeista, puuttui kokonaan. Päätin kysellä alennusta lamppuun tuon puutteen takia ja samalla kuulin, että yhdessä lasikuupista löytyi särö (tämä särö ei muuten näy ollenkaan, kun valaisin on katossa). Olin positiivisesti yllättynyt, kun yhden kukkakoristeen uupuminen laski hinnan 30 euroon ja uuden kantiskortin lataamisen myötä, sain vielä lisäalen, eli tällä ihanuudelle jäi hinnaksi 25,50 euroa!


Onneksi nuo hitusen kummalliset kukkakepit oli irrotettavissa valaisimesta, koska niitä en missään nimessä halunnut tuohon jo valmiiksi tarpeeksi koristeelliseen valaisimeen. Tämän tyypin alkuperä on täysi arvoitus: voi olla, että valaisin on enemmän slaavi, kuin skandinaavi, mutta pienen tuunauksen myötä, valaisimesta saatiin varsin onnistunut. Vai mitä mieltä olette?

Näitä kattovalaisimia oli itse asiassa tosi kinkkistä kuvata. Iso osa otoksista oli vastavaloon ja monessa kuvassa valaisin ei pääse laisinkaan oikeuksiinsa.

Seuraavaksi lisää kuumaa teetä, kodin siistimistä ja lepäilyä. Koronaviruksen aiheuttamien muutosten vuoksi, moni kiva suunnitelma on peruttu, mutta toivotaan, että paluu arkeen tapahtuu nopeammin, kuin nyt uumoillaan. Voimia kaikille ja pidetään toisistamme huolta!

4 kommenttia:

  1. Tuo alimmaisin valaisin ❤. Edesmennennyt äitini tulee tuosta valaisimesta mieleen. Se on edelleen isäni luona makuuhuoneen valaisimena. En kyllä muista tuollaisia kukkia...täytyy katsoa seuraavalla kyläilyreissulla tarkemmin.Kaunis se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo eteisen valaisin on omasta mielestäkin tosi ihana - toki tykkään kaikista muistakin näistä.

      Poista
  2. Toi viimeinen on n. 150e arvoinen :)

    https://www.bukowskis.com/fi/lots/1072354-kattovalaisin-messinkia-ja-opaalilasia-1900-luvun-puolivali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Paljon samaa on näissä valaisimissa, Bukowskin versio on mielestäni vielä tyylikkäämpi, kun nuo lehtikoristeet ovat myös messinkiä toisin kuin tuossa omassa yksilössäni. Joka tapauksessa hyvä löytö tämä oma kattovalaisin ehdottomasti!

      Poista