lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuoden viimeiset kirppislöydöt

Ennen kuin poksautellaan kuohuviinit auki ja heilutellaan tähtisadetikkuja, niin kasataan vielä rästissä olevat kirppislöydöt yhteen. Jos olen ollenkaan pysynyt laskuissa perässä, olen tänä vuonna hankkinut vähemmän vaatteita kirpparilta kuin aikaisempina vuosina! Onhan noita vaatteita kertynyt tietysti, mutta ei niin kamalasti kuin joskus. Tämäkin vuosi on kulunut ei upouusia vaatteita -periaatteella ja hyvin olen pystynyt jälleen tuossa pitäytymään.

Astialöytöjäkin on kasa esittelemättä! Kaj Franckin lasilautasia ihailin Manhattanilta useamman kerran ja kun niihin oli lyöty alelappu -50%, niin en voinut vastustaa näitä. Hinnaksi lautasille jäi yhteensä 7 euroa. Voisin sanoa, että sain lautaset tosi mukavaan hintaan, jos internetiin on uskominen.



Kaksi Arabian sirotinta löytyivät Facebook-kirppiksiltä kympillä. Nyt minulle on kasassa kaikki muut osat, paitsi tiikkinen alusta/tarjotin tähän maustesettiin. Voi olla, että tuon alustan löytäminen on melkein mahdoton tehtävä. Jos teillä lojuu monia tuollaisia tarjottimia ylimääräisinä, niin tiedätte, kenelle tarjota!


Koko-muki tarttui matkaani 5 eurolla. Nämä Kokot ovat sellaisia arkipäivän tee- ja kahvimukeja. Nänä myös passaavat sopivasti Kilta-astioiden kanssa. Tumma Kilta-kulho oli myös niin sanottu järkiostos: eihän näitä voi kahdella eurolla jättää hyllyyn makaamaan. Arabian kukkaruukun lautanen löytyi 4 eurolla  järkiostos jälleen. Nämä kaikki löytyivät Manhattanilta.


Kesällä hankkimani rottinkisen kukkatelineen kaveriksi löytyi Manhattanilta 2,50 eurolla "retrosisustin", hih. Mikä muu tämä voisi olla kuin kukkaruukkuteline? Hassisen kirpputorilta löysin vielä pari päivää sitten uuniastialle soveltuvan rottinkikehikon 4 eurolla. Vielä puuttuu sopiva Kilta tähän, mutta sekin varmasti tulee jossain kohtaa vastaan.




Kesällä Espoon Toinen kierros -kirpparilta löytyneet GAPin yösortsit (2 euroa) ovat osoittautuneet käytössä käteviksi. Vähän hempeät nämä ovat, mutta ihan hauskat. Riemunkirjava polyester-hame tuli puolestaan vastaan Manhattanilta 1,50 eurolla. Hame on suomalainen ja lappu paljastaa, että hamonen on todennäköisesti 90-luvulta. Nahkaiset vähän huonossa kunnossa olevat nilkkurit olivat puhdas heräteostos. No, neljä euroa nahkakengistä ei ole paha, mutta nyt pitäisi jaksaa huoltaa kengät vielä kunnolla.




Matkaan viettämään uutta vuotta Berliiniin, eli seuraavaksi siirryn lomamoodiin. Iloista ja kuplivaa uutta vuotta! Kiitos kaikille Kirppisrakkauden lukijoille kivoista ja kannustavista kommenteista vuoden aikana. Ilman teitä tämä bloggaaminen olisi melkeinpä turhaa! <3 <3

6 kommenttia:

  1. Kiitokset oikein hyvästä ja hyvin raportoidusta kirpparivuodesta! Itse myös innokkaana kirpparikiertäjänä tulen hyvin onnelliseksi nähdessäni toisten löytöjä, jonain päivänä saattaa olla myös mun vuoro osua ensimmäiseksi paikalle, kun joku aarre on myynnissä...
    T. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia ja mahtavaa, että olet seurannut kirppisvuoden raportointia! Toisten löytöjen ihailu on kivaa ja onneksi välillä omalle kohdalle osuu myös onnenpotkuja.

      Poista
  2. Ihana tuo "retro sisustin"..:))
    Tuollaiset seinään laitettavat "kukkasisutimet" ovat hakusessa...huomaatko, kun opin heti käyttämään tuota sisutin sanaa..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy käyttää oikein ahkerasti tuota sisustin-sanaa! Toivottavasti löydät tuollaisia - nyt niitä näkee mielestäni suht helposti kirpparilla.

      Poista
  3. Ihanaa Vuotta 2018! Seuraan mielenkiinnolla blogiasi jatkossakin :)
    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ihana kuulla, että matka Kirppisrakkauden parissa jatkuu edelleen!

      Poista