sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Luukku 17, keittiön hylly II

Luukusta 17 löytyy keittiön toinen kulmakivi, eli tämä pienempi hylly. Tämäkin hylly on näkynyt usein postauksissa, mutta tuntui kurjalta jättää hylly huomioimatta, onhan joulukalenteri omalla tavallaan myös listaus monista suosikkijutuistani.

Luukku 17, keittiön hylly II


Tämän hyllyn myötä keittiön ruokailusyvennyksen seinillä olleet asiat päätyivät jonkinmoisen dominoefektin uhriksi. Hyllyn tilalla oli aikaisemmin iso kehystetty juliste sekä Palaset-lokerikko. Yhteispeli ei toiminut ja lokerikko päätyi muualla keittiöön ja juliste varastoon.


Nyt hylly saa olla päätyseinällä kahden rottinkisen kukkatelineen kanssa ja kulmauksessa on näiden lisäksi vain kesällä löytynyt opetustaulu. Hylly on siitä kätevä, että sen sisältöä on suht helppo muuttaa. Nyt sitä koristavat juhlasesonkiin sopivat glögi- ja kuohuviinilasit. Tungin mukaan vielä yhden joulupalloilla täytetyn peltipurkin ja alimmalle hyllylle löytyi pähkinänsärkijä. Joulu ei vielä näy kovinkaan paljon kotona, mutta tällaiset pienet jouluiset asiat nostattavat silti tunnelmaa.


Tämäkin hylly löytyi Facebook-kirppiksen kautta ja itse asiassa myyjä oli sama kuin isomman keittiön hyllyn kohdalla. Hauska yhteensattuma! 

Rentoa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti