Ihan uudet ihanuudet

Olen kyllä vakuuttunut tästä ostoksesta, vaikka se kukkaron päälle kävikin.

Edellisviikonloppuna tapahtui jotain ennennäkemätöntä. Ensin törsäsin sunnuntaina Kokemäen Tuohitorilla ihan kunnolla ja sitten huusin vielä Lumppulan Villiksestä (eli Facebookin Rättei, lumpui ja retroi -ryhmän ns. hulluilta päiviltä) niin kauhistuttavaan hintaan Kilta-maustesetin itselleni, että päätin aloittaa hienoisen ostoslakon.

Mietin, että lakolla täytyy olla joku ns. takaportti, koska muuten alan haluta aivan hulluna kaikkea mahdollista rompetta. Oma takaporttini on (oli) pieni tattikulho. Sopuhintainen pieni tattikulho olisi ainoa asia, minkä saisin hankkia ostolakon aikana (joka jatkuu ainakin kevään Budapestin matkaan asti).

                                                                                  Tämä ihastuttava F-mausteikko on ollut tuotannossa vuosina 1956-1964.

Hammastikkukuppihan minulla on jo vihreänä, mutta pullo ja teak-alusta ovat ennennäkemättömiä ainakin minulle.

Tiesin, että tästä viikonlopusta tulisi tiukka. Kirpputoreja rakastava ystäväni oli tulossa vierailulle Turkuun ja olin sopinut hänen kanssaan, että lauantaina menemme kiertelemään kirppiksiä. Toki ystäväni antoi myös mahdollisuuden, että emme menisi laisinkaan kirppistelemään, mutta olin sitä mieltä, että tällainen ihmiskoe olisi minulle vain hyväksi.

Vannotin ystäviäni ennen kirppiskierrosta, että heidän pitäisi pitää minut ruodussa. Jos alkaisin haalia kaikenlaista ostoskoriin, saisin kuulla asiasta. Kaikki alkoi hyvin. Päädyin tykittämään Instagramiin kuvia mielestäni kivoista tavaroista ja etsin myös ystävilleni potentiaalisia ostoksia.

Kolmas ja viimeinen kirpputori, Mimmin kirppis, koitui kohtalokseni. Ei, hyllyssä ei nököttänyt Esteri Tomulan tattikulhoa, vaan täydellisessä kunnossa oleva Domino-kulho. Oleilumme kirppiksellä oli varmasti huvittavaa seurattavaa: minä ulisin kulho kädessäni ja tivasin itseltäni ja seuralaisiltani ratkaisua kamalaan dilemmaan: tyrinkö heti ostolakkoni ja olen selkärangaton limanuljaska vai jätänkö 40 euron kulhon hyllyyn ja olen ylpeä itsestäni. Ehkä.

Noin 10 minuuttia ennen kirpputorin sulkemisaikaa ja sanoin maagiset sanat ystävilleni: en ota tätä kulhoa, en vain voi. Melkein samaan hengenvetoon sain kuitenkin vielä paremman idean! Lievästi ylpeyttä nieleskellen soitin äidilleni ja ehdotin, jos voisin lunastaa 8 kuukautta etuajassa syntymäpäivälahjani.

Tiedän, että tämä tarina on typerä. Tiedän, että huijasin itseäni, kun hankkiutin kulhon itselleni etukäteislahjana. Mutta. Olen aivan naurettavan onnellinen nyt tuosta kulhosta. Se on ihana! Se on melkein yhtä ihana kuin tuo jumalainen maustesetti. Ja...ainakaan äidilläni ei ole enää lahjaongelmaa marraskuussa, kun todella aikuismaisesti käyttäytyvä tytär täyttää pelottavan paljon vuosia.

Muuten kirppiskierros sujui hyvin. Heh.

Tässä silmäteräni vielä rinnakkain.

Mitä opin tästä? En varmaan mitään. Ei kai. Opin ainakin sen, että saan iloa jo pelkästään jakamalla kuvia Instassa seuraajilleni. Aion jatkaa näin. Kaikkea kivaa ei tarvitse välttämättä ostaa, mutta jos kyseessä on Raija Uosikkisen kynästä syntynyt Domino, täytyy se saada. Tai siis, en toki enää toista kulhoa tarvitse, mutta ymmärrätte varmasti yskän?

Ps. Jos haluat päästä lauantain kirppiskierroksen tunnelmaan, käy katsomassa kuvat ja tunnelmat Instagramista @kirppur-tililtäni.