torstai 20. kesäkuuta 2024

Kirppisvaatteita – selvää säästöä

Kirppisvaatteita on löytynyt vähän liiankin liukkaasti viimeisen 6 kuukauden aikana. Yritän nyt rajata tämän vuoden kaikki kirppisvaatehankinnat 24 kipaleeseen. Onneksi sentään sain myytyä toukokuun lopussa järjestetyillä pihakirppistapahtumilla, eli Siivouspäivänä ja Vallilassa yhteensä 27 vaatetta! Huh, sentään jotain kudetta on siis siirtynyt myös uusiin koteihin.

Kuten tiedätte, minun on vaikea vastustaa silkkiä. Leppävaaran Fidassa silmiini osui hauska leopardipaita ja aluksi luulin, että kangas olisi jotakin aivan muuta kuin silkkiä, mutta tämä iskemättömän oloinen vaate on todellakin sitä. Pidän kuosista, koska harvemmin leojutuissa on koko kissaeläin mukana. Paita on Marc Cain -merkin ja katsoin uteliaisuudesta uusien vastaavien paitojen hintoja: yli 100 euroa heittämällä.



Toinen silkkilöytö on R-Collectionin harmaat leveät housut. Nämä bongasin Vallilasta Bella-kirppikseltä 8 eurolla. Housuja on selvästi käytetty ja näitä on ehkä pesty hieman väärin, mutta ihan siisti yleisilme housuissa edelleen on. Näissä oli tahroja ostohetkellä ja olen saanut lähes kaikki niistä häipymään silkkipesuaineella ja sappisaippualla. Täytyy vielä kerran nämä pestä ja sen päälle silittää housut. Uutena tällaiset vastaavat maksavat hieman yli 150 euroa.


Selvästi kalliimpi vaatehankinta on tämä kuvissa ei niin edustavalta näyttävä Nomen nescio -merkin pellavatakki. Takki (54,50 euroa) tuli vastaan Iso Roban Fidassa vielä, kun ulkona oli vain muutama aste lämmintä. Onneksi päädyin vaatteen hankkimaan ystäväni kannustuksesta, koska tämä on ollut ylläni lähes yksinomaan. Nomen nescion mustat unisex-vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Virossa. Uutena vastaava takki maksaa vähintään 250 euroa.



Marimekon mustavalkoinen t-paita löytyi Vallilan pihakirppikseltä 2 eurolla. En olisi kuosia Marimekoksi tunnistanut, enkä myöskään tiedä, koska paita on ollut tuotannossa. Tämä on täyttä puuvillaa. Marimekon uudet puuvillapaidat maksavat vajaa 100 euroa kipale.



Mustavalkoinen pilkullinen viskoosihame on vanhempaa Seppälää, Reflex-lapusta sen tunnistin. Hame on varmaankin 2000-luvun alusta. Hame löytyi UFFista euronpäiviltä vitosella. Tällainen kevyt ja ilmava materiaali on mitä parhain hellekelillä. En osaa oikein arvioida mitään nykyvastinetta mekolle hinnan tai merkin suhteen. No, ainakaan tämä ei ole uutena pikamuotiliikkestä ostettu.



Samuji-merkin silkkiviskoosi-paita löytyi Bellasta 8 eurolla. Tämä on lyhyempää ja leveää mallia. Paidassa on myös vuori, eli aivan kuumimpaan keliin paita ei ehkä sovi. Vaate on ihanan jämäkkä, olen tätä pitänyt päällä jo useamman kerran. Uusi musta lyhythihainen paita Samujilla maksaa 200 euroa.
 

Röyhelöinen paita on jonkun itse ompelema. Tämä tuli vastaan myös Bellassa. Hintaa paidalla oli 6 euroa. Arvioni on, että paidan materiaali on puuvilla tai jonkinlainen puuvillasekoite, sen verran ryppyyn kangas jäi pesun jäljiltä. Kerroksellinen kaulus on puolestaan tekokuitua. Tämä on näyttävä, mutta yhtä aikaa hauska vaate.



Viimeisenä vielä musta Vuokon villapaita (100 % villa). En voinut vastustaa hieman a-linjaista made in Finland -villistä Bellassa. Vuokon vaatteet ovat yksi heikoista kohdistani ja oikean kokoinen laadukas musta villapaita mahtuu aina kaappiini, vaikka kesälläkin. Paita maksoi 16 euroa. Uudet täysvillaiset paidat taitavat helposti maksaa ainakin 100 euroa. Vuokolla on nykyään mallistossa vain puuvillaisia vaatteita, eli vastaavaa uutta ei pääse edes hankkimaan.


Uusimmat vaatehankinnat ovat huomattavan tummia tai mustavalkoisia. Väriä on tänä vuonna löytynyt kirppisvaatteista, mutta vähän vähemmän kuin vaikka viime vuonna. Hieman leikkimielisesti laskettuna ja arvioituna, niin säästin noin 800 euroa, kun hankin nämäkin vaatteet käytettynä kirppiksiltä! Ei hassumpaa.

2 kommenttia:

  1. Joo. Kun tottuu ”säästämään” kirpparilla, niin on kyllä tosi vaikeaa ostaa mitään täysihintaista tai edes ale tuotetta itselle. Tuntuu jotenkin niin kalliilta, vaikka itsekin ostan käytettynä myös hintavampia vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen ihan samaa mieltä. Käytettynä löytää myös lähes poikkeuksetta ihan todella hyviä ja hyväkuntoisia vaatteita - toki vaivaa pitää nähdä enemmän kuin ns. tavallisten vaatteiden kohdalla, mutta itse tykkään kierrellä niin paljon kirppiksillä, että kivoista vaatteista on pikemminkin runsauden pula.

      Poista