tiistai 7. maaliskuuta 2023

Uusi kukkapöytä




Muistatteko vielä, kun etsin kuumeisesti kukkapöytää Turun-vuosina? Tämä ihanuus löytyikin aikoinaan melkoisen pitkän etsinnän jälkeen tori.fi:sta ja hyvä pöytä kyseessä onkin. Tähän asti olen ollut tyytyväinen yhdellä kukkapöydällä, mutta olohuoneen ikkunalaudalle entistä massiivisempi viherkasvien joukko alkoi kuulemma häiritä ikkunasta uloskatsomista, eli oli aika toimia (ja ei siis niin, että kasvien määrä vähenisi, ehei). 


Silmäni osuivat Instagramissa Four Seasons -liikkeen postaukseen, missä komeili rottingilla päällystetty kukkapöytä pinnijaloilla ja päätin klikata pöydän ostoskoriin. Hinta oli 100 euroa ja halvemmallakin toinen kukkapöytä olisi voinut tähän huusholliin löytyä, mutta pöydän 1950-lukua henkivä ulkomuoto oli niin vastustamaton, että en jäänyt odottamaan jotakin vastaavaa tapausta halvemmalla hinnalla. Edellisestä pöydän etsinnästä opin ainakin sen, että tällaiset yksilöt liikkuvat nopeasti.

Olin lähes varma, että kukkapöytä saadaan istumaan olohuoneeseemme ja tältä kokonaisuus näyttää nyt. Pieniä komplikaatioita tuo uusi pöytä toi tullessaan, mutta uskon, että kokonaisuus tästä vielä hioutuu. Ainakin ikkunalaudalla on enää muutama kasvi: isoposliinikukkaa en tuosta aio muuttaa, mutta kunhan apostolinkukka on avannut kaksi (!) nuppuaan, siirrän kasvin pois tuosta paikaltaan. Viimeinen kukinta meinasi oikeasti tappaa koko kasvin, tällä kerralla aion toimia nopeasti ja leikata kaiken energian vievän kukkavarren nopeasti pois. Lueskelin tuosta perinnekasvista lisätietoa ja jossakin todella luotettavassa lähteessä (tyyliin suomi24, lol) kerrottiin, että kun kasvi on kukkinut, kuolee emokasvi. En uskonut moista höpöhöpöä, mutta taisi jokin totuuden siemen tuossa kuitenkin itää.

Viime kesän kiistakapula, pahkajakkara, on palannut alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, eli kukkajalaksi. Nyt tuo kohta on ilmavamman oloinen, mutta voi olla, että pahka päätyy vielä pikkupöydäksi/sivupöydäksi. 



Vanhaa kukkapöytää on todella hankala kuvata tällä hetkellä muualta kuin läheltä, koska vastavalo luo kinkkisen kuvausolosuhteen. Ehkä tuosta saa jotakin tolkkua kuitenkin. Tätä ennen pöytä siis majaili vastaavassa kohdassa ikkunan edessä kuin uusi tulokas. Uusi pöytä on pienemmän kokoinen ja ruokapöytää pystyi nyt siirtämään enemmän keskelle ikkunaa. 





Tässä uudessa kukkapöydässä on myös todella kaunis sisälevy: mintunvihreä valkoisilla raidoilla. Suorastaan harmi, että ruukut ja kasvit peittävät tuon yksityiskohdan lähes kokonaan, mutta eipä tuossa ulkokuoressa ole myöskään valittamista. 




Selvästi keväiset auringonsäteet ovat tehneet tehtävänsä, koska kasvihommat ovat alkaneet jälleen kutkuttaa. Tällä kertaa asia manifestoitui huonekalun muodossa, seuraavalla kerralla toivottavasti multienvaihtona.

Kaunista maaliskuun alkua!

2 kommenttia:

  1. Tuo tori.fi onkin varmasti hyvä. Minullakin on muutamia vanhoja huonekaluja etsinnässä. Itse mietin, että käyn tekemässä kierroksen kirpputorilla, kunhan Turkuun pääsen. Sisareni asuu siellä, ja mainitsi että sieltä löytyy yksi kirppis, jossa tahtoisi käydä. Hyvältä näyttää teillä. https://www.wanhanestori.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tori.fi:stä löytyy kyllä kivoja juttuja, kannattaa tutustua tarjontaan. Tuo Maskun Wanha Nestori on kiva paikka. Turussa kannattaa katsoa myös Mimmin kirppis ja Hassisen kirppis. Niissä molemmissa on myös huonekaluja.

      Poista