torstai 16. joulukuuta 2021

Vuoden (viimeiset) vaatelöydöt

Minulla oli tänäkin vuonna tavoitteena hankkia maksimissaan 24 kirppisvaatetta, mutta vaatehankintoja tuli tehtyä tällä kertaa selvästi enemmän, vähän yli 30. Määrä on edelleen suuri, mutta omassa kirppisvaatehistoriassani pieni.

Tämä taitaa olla asia, mistä puhun joka vuosi: vaatteita tulisi harkita vielä paremmin ja pohtia todella, mitä käyttää ja mitä ei. Täytyy muistaa, että tuossa vaatemäärässä ovat myös ne niin sanotut tylsät perusvaatteet, kuten mustat t-paidat, trikoot, urheiluhousut, mutta eihän määrä toki mikään aivan mini joka tapauksessa ole. 

Tässä vielä vuoden varrella postaamatta jääneet vaatteet. Osa on viime viikoilta, osa alkuvuodesta. Olkaa hyvät!

Sininen toppi

Tämä ihanan värinen toppi löytyi Iso Roban Fleasta. Myös topin kaula-aukon kaunis leikkaus kiinnitti katseen. Hintalapussa luki 'silkkitoppi' ja menin täydellisesti lankaan! Vähän kyllä harmittaa, koska kyseessä on cuprosta valmistettu vaate, mutta onhan tuo selluloosasta tehty muuntokuitu hyvä materiaali myös. Tästä maksoin 8 euroa.



Överi juhlapaita


Tämä jättimäisellä kauluksella varustettu paita on vintagea. Paidasta löytyy merkintä Paris, made in France, mutta muuta en ole saanut tästä irti. Oman käsituntumani mukaan paita on viskoosia. Irrotin vaatteesta jättimäiset olkatoppaukset ja näin sain paidasta hitusen vähemmän överin. Tämä on kieltämättä näyttävä tapaus! Paita toimii myös neuleen kanssa, jolloin jättikaulukset pääset vielä paremmin esiin. Tästä maksoin Fleassa 14 euroa.



Mustat farkut

Saanko esillä, luottohousuni: kapeat, korkeavyötäröiset mustat farkut. Tällaiset laitan jalkaani, kun en jaksa sen enempää miettiä, mitä päälleni pukisin. Nämä alkujaan ketjuliikkeen pöksyt löytyivät Kierrätyskeskuksen Vantaan Koivukylän myymälästä 5 eurolla. 


Silkkisortsit

Nämä turkoosit tikatut silkkisortsit ovat mielestäni ihan älyttömän makeat! Kyseessä on tietysti vaate, mitä ei tule aivan joka päivä puettua, mutta nämä bile- tai juhlasortsit todella kruunaavat minkä tahansa juhla-asun! Sortseissa on materiaalilappu, mutta muuta infoa en ole näistä löytänyt. Mielestäni vaate on hieman vanhempaa tuotantoa. Nämä löytyivät Iso Roban Fidasta 12 eurolla.



Villapaita

100 %:lle villalle löytyy aina tilaa! Tämä Benettonin väljä sininen villapaita tarttui matkaani Klaukkalasta Viirin kirppikseltä 2 eurolla. Pesin vaatteen villaohjelmassa ja seuraavaksi vielä kampaan neuleen villaharjalla ja ta-daa, hieman kulahtanut villapaita on kuin uusi! Tämä väri on mielestäni todella kaunis ja hyvä, että välillä tulee vastaan muutakin kuin mustaa. 



Silkkitakki

Tämä harmaa hitusen topattu silkkitakki meinasi jäädä hyllyyn. Sovitin takkia pariin otteeseen ja vaatteen malli on hieman tätimäinen. Iso huivi muuttaa kokonaisuutta, mutta mietin todella pitkään, että onko vaate auttamatta huti. En kuitenkaan voinut jättää kahdella eurolla tätä silkkistä ihanuutta roikkumaan kirppikselle! Katsotaan, millainen yhteinen tulevaisuus tällä takilla ja minulla on. Toivotaan tietysti, että valoisa! Tämä tuli vastaan Viirin kirppiksellä.


Mustavalkoinen puuvillainen mekko

Vanhempaa tuotantoa oleva puuvillainen mekko kummitteli somessani useaan otteeseen. Kuolasin tätä Ansa Second Handin Instagramissa ja Facebookissa moneen otteeseen pitkin vuotta ja nyt, kun vierailin Ansan kivijalkaliikkeessä Kalliossa, en voinut vastustaa kiusausta! Mekko roikkui rekissä ja suorastaan edelleen huusi nimeäni. Käytin tätä viime viikonloppuna ja kyllä, mekko on aivan ihana! Vaate maksoi 45 euroa.



Vuokon villamekko

Viimeisenä, muttei tietenkään vähäisimpänä: Vuokon villamekko. Tämä mekko tuli vastaani Instagramissa Rundi Clothing valikoimissa vielä viime viikolla. Suoraan sanoen, vaatteen hinta oli niin matala, että en kamalasti harkinnut ostosta. Ohutta villaa oleva Vuokko Nurmesniemen suunnittelema mekko maksoi 14,50 euroa. Tervetuloa joulu, joulumekkoni on valmis!



Löytyikö joukosta suosikkeja?

Keräsin vielä yhteen tämän vuoden vaatehankintoja.




Otan innolla vastaan myös vinkkejä, miten vähentää kirppisvaatteiden hamstaamista! Se on niin hankalaa, vaikka tiedän, että vastuullisen vaate on se, mikä jo löytyy omasta kaapista valmiiksi. Ai niin, tänä vuonna laskin myös kirppiksellä myytyjen vaatteiden määrän ja 15 vaatetta lähti uusille omistajille, onneksi. 

Kaunista joulun odotusta!

2 kommenttia:

  1. Voi mä niin jaan tuon sun intohimon ostella kirppisvaatteita!! Suurimman osan kaikista vaatteistani (kaikkina aikoina) olen hankkinut käytettynä. Olen pakottanut itseni tänä vuonna vähentämään, sillä vaatekaappien inventointi on lyönyt silmille koko todellisuuden; järjettömästi vaatteita, joista ison osan olin jo unohtanut, kun ne häipyvät kaapin uumeniin!! Mulla tepsi ainakin tämä; annoin itselleni luvan ostaa vaatteita vain joka kolmas kuukausi. Tammi- huhti- heinä- ja lokakuussa ostin harkiten tai harkitsevammin kuin ennen, sillä en päässyt ryntäämään herätteiden perään. (Olen myös koronan myötä vähentänyt kirppistelyä muutenkin.) Tämä toimi sen verran hyvin, että ensi vuonna aion vähentää entisestään ja vaatekuukaudet tulee olemaan tammi-, touko- ja syyskuu. Olen myös poistanut aika paljon vaatetta, jota en oikeasti enää juurikaan käytä. Jopa rakas romanihame lähti eteenpäin. (Toinen jäi sentään!!) :D Tiedän - olen toivoton melkein kaikkien mielestä.

    P.S. Mullakin farkkujen pitää olla korkeavyötäröisiä. Langanlaihat nuorisolaiset ei tajua sitä (vielä), mutta on aivan järkyttävää jos matalissa housuissa maha roikkuu vyötärön yli... Ja sanotaan kehopositiivisuudesta mitä hyvänsä, niin minä olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla edes jonkinlainen itsekritiikki ja peili. Ei mikään kriittinen nuija, joka lyttää kaiken, mutta sellainen järkevä ja suuntaa antava.

    Tsemppiä ensi vuoteen! Muista, että tämä on vähän kuin alkoholismi; ei kannata kieltää itseltään ostelua KOKONAAN. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Thilda kannustavasta ja ihanasta kommentista! Ostolakko on ehdottomasti huono, koska tuolloin odottaa jatkuvasti, että koska kurimus päättyy ja sitten repsahtaa varmasti! Luulen, että kokeilen ensi vuonna jotakin ehdottamasi tapaista. Tuo edellisvuoden 24 vaatetta tuntuu edelleen ihan ok:lta, jos vaan saan myytyä eteenpäin vaatteita tai laitettua hyväntekeväisyyteen. Olen varma, että vaatteiden määrä pysyy isona, koska todellakin rakastan vaatteita niin paljon!

      Poista