sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Hups! x 6

Botanica-lautasten kanssa on sattunut aikamoinen ryöpsähdys! Ne ovat lisääntyneet ihan silmissä: sain sekä tämän blogin että Instagramin kautta pari todella ystävällistä viestiä, missä minulle tarjottiin ostettavaksi huokeaan hintaan kyseisiä kasvilautasia. En (tietenkään) pystynyt lopulta vastustamaan kiusausta ja nyt rivistössä onkin jo ihan komea kokonaisuus tätä Botanicaa.



Omiksi suosikeiksini näistä on noussut kurjenkello ja muutkin kellokukat: kissankello ja harakankello. Kieltämättä pidän näistä kasveista luonnossa myös erityisen paljon.


Lautasten lasitteissa on muuten eroa. Luulen, että lopputuotannon lautasissa on kiiltävämpää lasitetta käytössä ja Esteri Tomulan piirrosjälki myös vaihtelee kasveittain. Esimerkiksi juolukassa on hyvin heikot ääriviivat ja kurjenkellossa puolestaan voimakkaammat. Kiinnostavaa! Itse tykkään eniten mattapintaisimmista yksilöistä ja niistä lautasista, joissa on jotenkin ryhdikkäämpi piirrostapa.


Nämä lautaset ovat siis 1980-luvun Arabiaa ja ensimmäiset lautaset tähän Botanica- ja Rosa-sarjaan tehtiin 1970-luvun lopussa ja viimeiset vuonna 1989. Kaiken kaikkiaan lautasia on yhteensä ymmärtääkseni 55. Näiden kuuden uuden lautasten hinnaksi tuli hitusen yli kympin kappale. 

Uusimpia yksilöitä ovat:

Pihlajanmarja – Sorbus aucuparia 


Karhunvatukka – Rubus fruticosus


Juolukka – Vaccinium uliginosum


Harakankello – Campanula patula



Kurjenkello – Campanula persicifolia


Niittyleinikki – Ranunculus acer


Tässä vielä yksi setti, minkä värit sointuvat ainakin omasta mielestäni tosi kivasti yhteen. Kuvasin siis näihin kuviin myös niitä lautasia, jotka ovat löytyneet jo aikaisemmin, mutta eivät ole siirtyneet vielä mökille.




Lautaset matkaavat siis mökille, kunhan mökkeilykausi saaristossa taas pyörähtää käyntiin. Nyt kyllä suorastaan toivon, että näitä lautasia ei ilmesty kirppiksellä huokealla hinnalla vastaan. Yhden mesimarja-lautasen tosin jätin jo kierrätyskeskukseen ja myönnettäköön, että asia jäi vähän kaihertamaan.

Kaunista uutta viikkoa – kevättä kohti mennään!

8 kommenttia:

  1. Mahtavasti sun Botanicat ovat lisääntyneet! Hieno kokoelma jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Niinpä, aikamoinen ryöpsähdys näitä on viimeisen vuoden aikana kertynyt.

      Poista
  2. Onpa upea kokoelma sulla 😍

    Samat kuosit on myös mun suosikit näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Näitä eri lautasia on jännä tutkailla, kun piirrosjäljessä ja -tyylissä on kuitenkin aika paljon variaatiota per lautanen <3

      Poista
  3. Jos iihan tarkkoja ollaan, lautassarjoja on itse asiassa kolme: Botanica 1978-89 (luonnonkukat), Rosa 1981-87 ja Metsämarja 1982-86. Viimeksi mainittuun kuuluu 12 erilaista kuva-aihetta: ahomansikka, mustikka, lakka, puolukka, juolukka, tyrni, mesimarja, karhunvatukka, pihlaja, karpalo sekä musta- ja punaherukka.

    Olisi kiinnostava tietää, miksi sarjaan on tutun vadelman sijasta valittu karhunvattu, joka ei kasva Suomessa luonnonvaraisena. Pihlajakin on "metsämarjaksi" vähän erikoinen valinta, koska kyse on kuitenkin puusta - vaikka tottahan sen tuottamat marjat ovat koristeellisia ja maistuvat hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kolme lautassarjoja on, mutta laiskuuksissani kirjoitan aina vain Botanica ja Rosa (miksiköhän metsämarjaan ei ole latinankielistä nimeä?). Tulipa muuten mieleen, että sarja metsäsienistä olisi myös hieno!

      Poista