tiistai 28. tammikuuta 2020

Kurkistus eteiseen + Kilta-hyllyyn


Uudessa kodissa melkein ensimmäisenä kasattiin pystyyn tuttu Kilta-hylly. Nykyinen keittiö on niin pieni, että ruokapöytä ja astiahyllyt sijoitettiin ns. ruokailutilaan, joka on yhteydessä olohuoneeseen. Kuvia on tulossa jahka sisustusta saadaan vielä pidemmälle!


Muuttotohinoissa bongasin vielä ennen joulua Turun Länsikeskuksen Pelastusarmeijan kirpparilta todella huokeaan hintaan pienen valkoisen Kilta-vuoan (3 euroa). Vuoan tai omelettform, kuten Arabian kuvastossa mainitaan, sisäosa on hieman kärsinyt, mutta ulkopinnassa ei ole yhtään krakeloitumaa tai muuta sanomista.


En voinut jättää astiaa ostamatta, vaikka olin juuri raijannut kirppiskamaa keräykseen ja myyntiin, koska tätä osaa Kiltaa näkee niin todella harvoin. Minulla on vastaava tummana  tuon yksilön löysin aikoinaan Tori.fi:stä.



Aivan joulukuun lopussa katseeni osui vielä paikallisella Facebook-kirppiksellä Helsingissä Kilta-astioihin. Vihreä pullalautanen ja korvallinen kulho maksoivat yhteensä 6 euroa.


Asettelin Killat hyllyyn kaikki värit sekoittaen, koska tällä taktiikalla hyllyyn mahtuu enemmän astioita esiin, mutta jouduin silti jättämään tee- ja kahvikupit suosiolla pois. Myös korvattomat pikkukulhot sijoitin keittiön kaappeihin.

Kiltoja on sen verran runsaasti, että oikeastaan kokoelmasta puuttuu enää muutama osa: isomman kokoinen vastaava uunivuoka/pannu kuin tuo valkoinen ja tumma sekä sirottimia. En ole koskaan nähnyt isompaa pannua livenä.

Seuraavaksi aion katsella Kiltoja tarkalla silmällä ja laittaa myyntiin kuluneimpia osia. Yhtään rikkinäistä astiaa hyllyssä ei enää ole, mutta naarmuisia kylläkin.



Sitten kurkistus eteiseen. Syksyllä hankkimani pieni punoskori ei oikein löytänyt paikkaansa pikkuyksiössäni, mutta nyt se toimii erinomaisena avainkorina eteisessä. Kori löytyi Hyvinkään Kirppis & outletista 1,90 eurolla. Tuo armeijan vanha arkku on seilannut monen kodin ja vintin kautta jälleen esille.



Tiikkikehyksinen peili pääsi paraatipaikalle, kuten myös aikaisemmin ns. kitsch-alttarin yhtenä valona toiminut "lampetti". Yllättävän hyvältä näyttävät nämä vanhat esineet yhdessä uudella tavalla yhdistettynä. Setissä mukana myös haahkanpoikanen ja lähes 15 vuotta sitten ostettu viskoosinen "itämainen" matto.


Toisen peilin kautta pystyy myös bongaamaan rottinkisen naulakon, jolle ei löytynyt paikkaa edellisessä kodissa. Tuo naulakko osui vastaani edelliskesänä. Nyt pikkunaulakko toimittaa sateenvarjo- ja hattutelineen virkaa.

Vielä etsinnässä on vaatekaappi makuuhuoneeseen ja uusi sänkykin pitäisi hankkia. Vaikka vain joitakin juttuja on pitänyt uuteen kotiin hankkia, tuntuu, että muutto todella verottaa myös kukkaroa. Toisaalta ihanaa, että saa ns. luvalla kierrellä kirppiksiä ja selata verkkokirppisten tarjontaa.

Mukavaa tammikuun loppua!

6 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Aivan ihanat nuo lappu ja peili.

    VastaaPoista
  2. On kyllä aika kattava kilta keräily. Lapsuudessa meillä oli myös näitä ja kovassa käytössä. Itsellä edelleen neliövateja, kastikekuppia ja muutama lautanen...käytössä. Hyvää tavaraa :)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana tuo peili ja lampetti yhdistelmä! <3 Kilta-kokoelmasi on kyllä hieno ja tuossa hyllyssä se on edukseen.

    VastaaPoista