keskiviikko 6. elokuuta 2014

Viljandi ja Tallinna – pari second hand -tärppiä

Lomailin heinäkuun puolella Virossa viisi päivää. Tallinnan kirppistarjonnasta minulla on viime vuodelta erittäin positiivisia kokemuksia Telliskivin lauantaikirpputorilta, mutta nyt matka ajoittui arkipäiviin eli Telliskivi jäi tällä kertaa väliin. Tallinnassa ja Tartossa näin useamman Humanan (= Uff) ja parissa kävin sisälläkin, mutta en löytänyt mitään ostamisen arvoista.

Pienessä Viljandin kaupungissa törmäsin hyvin selkeään second hand -kylttiin ja en voinut jättää paikkaa väliin. Liike myi erittäin vähän käytettyjä, osa saattoi olla jopa käyttämättömiä, vaatteita. Löysin viskoosisen hihattoman, hieman merihenkisen paidan ja sadesään ballerinat. Kengät taitavat olla käyttämättömät.





Tallinnassa törmäsin viimeisenä päivänä ihan sattumalta Kalamajan kulmilta pieneen second hand -puotiin. Paikassa oli ennen kaikkea tavaroita ja keräilyesineitä. Mukaani lähti neuvostoaikainen ruusutarjotin. Tarjottimia minulla on jo vaikka millä mitalla, mutta sisäinen (?) keräilijäni päätti sallia vielä yhden metallitarjottimen kotiin. Nyt niitä kyllä on jo aikamoinen kokoelma.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti