sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Paluu menneisyyteen

Muutama kirppisostos on ollut niin voimakkaasti toisinto omista jutuista, mitä olen jo aikoinaan omistanut, että on pitänyt oikein hieraista silmiä. Aika usein muodin ja trendien syklit kulkevat niin, että 30 vuotta aikaisemmin pinnalla olleet asiat nousevat uudelleen esiin 30 vuoden kuluttua. Nythän pintamuoti on tainnut inspiroitua uudelleen jo 2010-luvustakin, mutta tietyt 1990-luvulta tutut asiat näyttävät omaan silmään jotenkin todella sympaattisilta tai vähintään nostalgisilta. Viime keväänä hankittu kaarivalaisin menee ehkä samaan kategoriaan, vaikka onkin kauempana menneisyydessä kuin ysärivillitykset. 

Yksi esimerkki tästä on Kipling-merkin laukut. Minulla oli 1990-luvun alussa punainen laatikkomallinen reppu, mitä en käyttänyt lopulta aivan kauhean paljon, mutta kun haksahdin loppuvuodesta Forssassa vihreään olkalaukkuun (tuo laukku on muuten ihan ässsä!), niin aloin samalla haikailla laukkuun kuuluvan pehmoapinan perään. 





Klikkailin siis tori.fi:stä itselleni 15 eurolla kompaktin kokoisen repun. Aluksi luulin, että reppuun ei mahtuisi 12 tuuman läppäri, mutta kyllä se sinne menee. Ostoimpulssi syntyi siis pehmoapinasta, mutta lopulta päädyin säilyttämään sinisen apinan sinisen repun kanssa. Ei tuo vihreä laukku edes kaipaa apinakoristetta.



Reppu on ollut ihan mukavasti käytössä ja malli on todella paljon mukavampi kuin Fjällrävenin vanha reppu. Hiihto- ja kävelyreissuilla Lapissa reppu oli juuri sopivan kokoinen ja yllättävän ergonominen. 

Toinen kirppishankinta on ehkä jo parin vuoden takaa, mutta se on jäänyt postaamatta, koska olen tähän asti odotellut inspiraatiota tämän paidan korjausompelun kanssa. Nyt sain vihdoin ompelukoneen esiin ja irrotin paidasta kulahtaneet resorit. Ompelu oli melko tuskaista ja lopputulos ei oikein kestä päivänvaloa, mutta kyllä tästä ihan kelpo kotipaita ainakin tuli. 



Paita on kuin suoraan 1980-luvun lopusta tai ysärin alusta! Sain 80-luvulla joltakin Kanarian matkalta college-sortsiasun, missä oli tekstinä Hugo Boss. Siskoni vaatesetti oli puolestaan vaaleanpunainen/persikanvärinen kollari, missä oli lähes varmasti vastaava neonvärinen Marc O'Polo. 

Paita voisi olla ehkä jollakin hipsteri-cool-tyypillä makea, mutta mulla se on, noh, vähän hassu. Mutta, ainakin se on ehta piraattituote 30 vuoden takaa (sentään 100 % puuvillaa). Tämä oikeasti parhaat päivänsä nähnyt, hieman virttynyt kollari löytyi Harjavallasta Japperi-kirppikseltä 2 eurolla. 

Miltä 80- ja 90-luku tuntuu, iskeekö oikeaan vai väärään hermoon?

4 kommenttia:

  1. Kiplingeissä kyllä tosiaan kulminoituu mukavuus ja käytännöllisyys ihanan ysärityylin kera! Mullakin on vielä käytössä tuollainen saman sinisen värinen reppu (tosin malli on hieman eri, kun suuaukko on nyöreillä kiinni vedettävä ja sen päällä on tarranauha-kiinnitteinen läppä), joka ostettiin minulle ekalle luokalle koulurepuksi vuonna 99. Viimeksi se oli käytössä syksyllä lapin vaelluksella kun oli niin hyvän kevyt ja mukava päivärepuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsit, mä muistan tosi hyvin nuo tuon malliset reput! Nämä kyllä mukavia selässä ja todellakin ysäriestetiikka puhuttelee. Hauskaa, että sun lapsuuden reppu on edelleen käytössä - kertoo myös hyvästä laadusta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nehän on jo palannu, mutta aika hillitysti! Mä olen puolestani aika monesta vaatteesta ihan kylmästi poistanut toppaukset, vaikka osaan ne varmasti kuuluisi, jos olisi aivan uskollinen menneelle muodille.

      Poista