sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Kirppiskierros Salossa

Salo on suosikkipaikkakuntani kirppiksie suhteen. Erityisesti Secondhandmarket on todella mahtava kirppis – olen tainnut kerran lähteä paikasta tyhjin käsin, muuten tuntuu olevan pikemminkin hankala vastustaa kaikkia vastaan tulevia houkutuksia. Paikkakunnalta löytyvät myös Aarresaari ja Radiokirppis, mutta viimeisimmällä kerralla vierailimme vain juuri Secondhanmarketissa ja Salon Ekocenterissä, eli kierrätyskeskuksessa.

Löydöt eivät näytä kovinkaan kutsuvalta kuvassa, mutta monta mieluisaa juttua kuitenkin bongasin.



En ollut aivan varma näiden muovisten eläinfiguurien kanssa, että lähtevätkö ne todella matkaani, mutta nyt olen tyytyväinen, että pelastin 1,50 eurolla nuo pikkueläimet. Ajatuksissani kytee idea jonkinlaisesta eläinfiguurikranssista. Tuosta saa ehkä kivan lahjan jollekulle lapselle tai lapsenmieliselle, mutta katsotaan nyt, tuleeko eläinhahmoja vastaan kirppiksillä vähän lisää kohtuulliseen hintaan. Tuo määrä figuureja alle 2 eurolla, oli mielestäni oikein sopuisa.


Yhdessä myyntipöydässä oli useampi seinälautasen pidike myynnissä. Harvemmin olen näihin tainnut kirppiksellä törmätä, eli parit telineet lähtivät matkaani tällä kertaa. Nyt saatiin siis Gunvor Olin-Grönqvistin kala seinään, kuvassa lautanen toki vielä väärinpäin pöydällä. Pidikkeet maksoivat yhteensä 2,80 euroa.


Tekstiilipintaisia joulupalloja löytyi pikkupussillinen 0,90 eurolla. Nämä piti totta kai napata matkaan – joulun kranssijutut ovat koko vuoden mielessä. Joulukoristeita näkee lähes koko vuoden kirppiksillä, mutta toki loppuvuosi on se ideaalein ajankohta koristeiden hankinnalle.


Pallojen alla näkyy vaalea Arabian SN-mallin kukkaruukun lautanen (suunnittelija Richard Lindh). Eripariruukulle löytyi siis lautanen ja vain 4 eurolla. Kuva viherkasveista toimikoon muistutuksena, että kasvihommiin pitäisi ryhtyä suht pian. Osaan pitää vaihtaa mullat ja muutama tyyppi tarvitsee isomman ruukun. Yritän olla hankkimatta juurikaan uusia kasveja, ehkä jokunen pienikokoinen kaktus tai vastaava mahtuu vielä mukaan, mutta ei mitään nopeakasvuista ja hankalaa hoidokkia (minulla on ikuinen hoitosuhde Hienohelmaan ja pariin juoruun, eli en halua enää enempää vaativia (?) tyyppejä ikkunalaudalle nököttämään). 


Pari todella arkista ja käytännöllistä löytöä tein myös, eli juuri sellaisia asioita, mitä tykkään ostaa käytettynä erityisesti. Nämä myös kuvastavat mantraa, miten "lähes kaiken saa käytettynä", jos vain ehtii, jaksaa ja pystyy kiertelemään kirppiksiä. Kaikki eivät totta kai syystä tai toisesta pysty. Onneksi minulla on mahdollisuus ja etuoikeus siihen.


Puuvillainen lasten (?) kauluri löytyi 0,50 eurolla. Tämä menee hiihtohommiin. Vaatekappale toimii hyvin kaulan lämmittäjänä.


Valkoiset paksua puuvillaa olevat tyynyliinat ovat sellaiset, joita etsin tasaisesti kirppiksiltä. Kodin käyttötekstiili, mille on aina tarvetta. Tällä kertaa tyynyliinat tulivat vastaan yhteensä 4,60 eurolla. Nämä ovat itse tehdyt ja mielestäni aivan ihanat.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Gauhar Helsingin mekko, olkaa hyvät. Mekko huutaa nimeäni, tämä on todellakin minulle kuin nakutettu. Tänä vuonna yritän vaatteiden kohdalla harkita entistä paremmin, mitä ostan ja mitä en. Vaatemäärä on rajattu 12 kirppisvaatteseen. Kuulen myös samaan haasteeseen osallistuvan ystäväni äänen ja kysymyksen potentiaalisen kirppisvaatteen kohdalla: Onko tämä yksi 12 vaatteesta? Kyllä, tämä mekko on!



Vaate maksoi 20 euroa, mutta on jokaisen euron arvoinen. Kangas on puuvillaa ja mekko on tehty Virossa, suunniteltu Suomessa. Vastaava maksaa uutena aikamoisen paljon enemmän, mutta olen tietysti ennen kaikkea onnellinen, että tämä löytyi käytettynä. Olen pitänyt mekkoa pari kertaa yllä ja se on myös käytössä osoittautunut erinomaiseksi.

Ekocenteristä matkaani ei tarttunut mitään, vaikka joitakin houkutuksia oli. Tällä kertaa puolisoni teki muutaman löydön tuolta, mutta oma ostossaldoni jäi nollille.

Secondhandmarketista löysin myös Esmeraldalle Arabian art deco -sarjan kukkamaljan kukkapidikkeellä. Olipa hauskaa löytää mieluinen juttu myös blogi- ja instakaverille. Toivottavasti astia toimii käytössä ja tuottaa iloa!

Aurinkoista helmikuun loppua!

Tällainen sekalainen kirppislöytösetti tällä kertaa. Olisiko joku löydöistä lähtenyt matkaasi myös?

4 kommenttia:

  1. kivoja löytöjä.eläinkranssi olikin kiva ajatus.taidanpa toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan, jos saan tehtyä eläinkranssin tai villimmin viidakkokranssin, niin laitan varmasti kuvia tänne blogiinkin.

      Poista
  2. Jee, kiitos vielä huisisti kun kärräsit sen upean maljan ja pidikkeen minulle! Täytyykin nyt kirjoittaa tämän vuoden eka kirppisjuttu, niin saan kuvat blogiin framille. Nauran jo etukäteen kesän kukka-asetelmiani!

    Ja hei, nuo taulun takapidikkeet ovat hyvä löytö! Olen kans usein ostanut halvalla seinätauluja, joissa moinen on. Niitä voi sitten käyttää mihin haluaa. Tapaturma-alttiin pitää irrottaa hyvin varovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kirppisjuttua odotellessa siis! Ja kukka-asetelmat kiinnostavat totta kai erityisesti - onneksi kesä tulee. Taulupidike on oikea pingotettu jousi, katsotaan mitä tapaturmaa täällä vielä saadaan aikaan...

      Poista