Kaarivalaisin saapui taloon

Olen puoliksi kauhulla ja puoliksi uteliaana seurannut millaisella vauhdilla 1980- ja 1990-luvun (sisutus)trendit alkavat näkyä kotonani. En mielestäni lähde uusimpien villitysten mukaan kovinkaan helposti, mutta toki sisustustuulet vaikuttavat myös omaan mieleen. Esimerkiksi jo pelkästään blogien, Instagramin tai sisustuslehtien selaaminen vaikuttavat vähintään tiedostamatta, eikä siinä mitään.

Ehkä noin vuosi sitten huomasin katsovani sillä silmällä viuhkavalaisimien ja simpukka-aiheisten juttujen perään. Kummasti väreissä alkoi innostaa laventelinen sinivioletti, vaaleanpunainen (ei, se EI ole pinkki) ja vaaleankeltainen. Marmori, kaarevat muodot ja posliinijoutsenet kuumottelevat myös. Voitte siis arvata, mitä tapahtui, kun bongasin Puotinharjun Fidassa tämän kookkaan, kaarevan valaisimen viime lauantaina. Lopputulos näkyy kuvissa. 

Olen oikeastaan siitä asti, kun muutimme Helsinkiin, vaikeroinut välillä, että kotimme on ruskea kirppiskasa. Tämä on tarkoittanut sitä, että eriväriset puiset ja rottinkiset huonekalut ovat lisääntyneet todenteolla, koska olen ollut huomattavan ihastunut juuri kyseisiin materiaaleihin viime vuosina. Tänne Helsingin kotiin olemme hankkineet isommista huonekaluista ainoastaan uuden sohvan ja kirpparilta muutaman kattovalaisimen ja makuuhuoneeseen puisen (ruskea!) vaatekaapin. Sisustus toteutettiin siis hyvin pitkälle niillä huonekaluilla, mitä meillä myös Turussa oli. Tällainen toiminta sopii täydellisesti omaan sisustusfilosofiaani: upouutta hankitaan äärettömän harvoin ja sisustusta ei laiteta trendien mukaan uusiksi joka toinen vuosi. Olen esimerkiksi äärettömän tyytyväinen 15 vuotta sitten hankkimiini ajattomiin huonekaluihin: Muuramen Mup-lipastoihin ja Kartellin Componibili-pömpeleihin. 

Yritin tutkailla hieman tämän tyylisiä valaisimia ja ainakin Italiassa kaarivalaisimet ovat olleet kovassa huudossa 1960-luvulta lähtien. 1980-luvulla on varmaankin ollut kaarivalaisimien kultakausi. Tämä yksilö paljastui, kun kuvun irrotti, suomalaiseksi Habico-valaisimeksi. Tamperelainen Habico on hieman mysteeri, en ole onnistunut löytämään kyseisestä firmasta juuri mitään tietoja. Osa ajoittaa firman jo 1960-luvun loppuun, osa vasta 1980-luvulle. Oma arvioni on, että tämä valaisin on 1980-luvun alkupuolelta. Kyljessä on Sähkötarkastuskeskuksen hyväksymä sisustusvalaisin -tarra. Kyseinen virasto on toiminut tuolla nimellä vuoteen 1995, eli ihan viime vuodelta tuo ei voi olla.

Kohtasin valaisimen siis kirpparilla ja siitä uupui harmillisesti hintalappu. Jouduinkin sitten odottamaan kaksi piinallista päivää, kunnes hinta selvisi. Alkujaan oma imaginäärinen hintakattoni oli 80 euroa, mutta kun Fidasta minulle soitettiin, vastasin epäilemättä ostavani valaisimen 95 eurolla. Ei siis puoli-ilmainen löydös, mutta ei aivan mahdoton. Onhan kyseessä kuitenkin suomalainen laatutuote männävuosilta!

Oma tarinansa on, miten tämä melkoisen kookas valaisin saatiin Mini Cooper -autoon. Olin ihan valmis matkustamaan metrossa tuon kaariosan kanssa, mutta kuin ihmeen kaupalla (ja varmasti myös insinöörin taidolla) kaari ujutettiin autoon. Myönnän, että aikamoisen kuumottava automatka tämän kanssa oli, koska metalliset osat olivat giljotiinimaisia ja pyöreä marmorilaatta olisi viimeistellyt tuhot, jos autoilu ei olisi aivan sujunut. Onneksi kaikki meni hyvin!

Ja totta kai uuden kookkaan sisustuselementin saapuminen kotiin aiheutti pientä palapeliä olemassa olevien mööpeleiden kanssa. Myös karsinta ja ruskeiden juttujen siirtely kaappiin ja myyntiin, tulivat ajankohtaiseksi. Sanoin myös ensimmäistä kertaa ääneen lauseen, mitä en olisi uskonut sanovani: onkohan minulla liikaa viherkasveja? Apua! Toivon, että tämä ajatus nyt ainakin poistuu pikapikaa päästäni.

Täytyy vielä todeta, että tuo hieman tyhjentynyt seinä kokee vielä jonkinlaisen kevyen muutoksen, eli aivan tuollainen setti seinälle ei ole jäämässä.

Oikein kivaa toukokuista viikonloppua!