keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Mekkoja ja saappaita

Huvittavaa sinänsä, että olen useamman kerran selittänyt kirpparilla, että ehei, mun ei kannata hankkia mekkoja ja saappaita laisinkaan, kun en niitä kuitenkaan käytä. Hups x 4! Tältä näyttävät viime aikaiset vaate- ja kenkähankinnat. Aikamoisen mekkomaista ja saapasmaista meininkiä.




Selityksiä toki riittää, miksi haksahdin: Golden Finn -retromekon malli on suosikkini + materiaali on ihanan mukava ja pehmeä ja hinta tälle puuvillamekkoselle oli vain 5 euroa! Mekko on ehtaa suomalaista vintagea, eihän tällaista voinut vastustaa. Minua hieman epäilytti, että onko kuvio liian retro ja psykedeelinen, mutta ei. Tämä on eksynyt päälleni jo kaksi kertaa ja lisää käyttökertoja on luvassa ehdottomasti. Mekko löytyi Punavuoren patinasta.



Samaiselta kirpparilta bongasin myös nämä tummanruskeat hitusen polven yli ulottuvat saappaat (18 euroa). Näiden kohdalla mietin, että onkohan saappaille käyttöä, mutta laadukkaan oloiset tasapohjaiset ylipolven saappaat veivät voiton. Asiaa avitti myös ystäväni, joka ponnekkaasti ylisti saappaita. 

Nyt voidaankin kysyä, miten kirppikseltä on löytynyt vielä toiset saappaat, vaikka saappaiden ostoa piti välttää? Tarina meni näin: kävin ensimmäistä kertaa uudehkossa Kierrätyskeskuksen myymälässä Kaisaniemessä ja kenkähyllyssä nököttivät nämä italialaiset konjakinväriset 35-kokoiset hieman ratsastushenkiset saappaat. Hintalapussa luki 9 euroa (miinus kantisale). En ihan tiedä, mitä tapahtui – varsinkin, kun kotona kaapissa odottaa ainakin 10 paria nahkasaappaita. Täytyy toivoa, että innostun jälleen saappaiden käytöstä, enkä vain keräile näitä kaapin täytteeksi.



Päätin, että vanhoista saappaista pitää luopua ainakin yhdestä parista, jotta kenkäpaljous ei ole aivan yletöntä. Poistolistalle joutuvat ruskeat suomalaiset vintagesaappaat. Nuo saappaat olen ostanut jo ennen blogiaikaa, eli vuosia kengille on kertynyt mukavasti.

Toinen mekkolöytö on enemmänkin ehkä tunika, mutta menee minulle mekkona. Tämä vaate sijoittuu niin sanotusti kreisi-osastoon. Mekko on omaan makuun aikamoisen värikäs ja vielä tuo jättimäinen rusetti korostaa vaatteen huvittavuutta. Mutta. On tämä myös makea! 



Pa:nuu-merkin puuvillainen mekko löytyi Vantaalta Koivukylän kierrätyskeskuksesta 9 eurolla (miinus kantisale). Tätä vaatetta en pue, jos haluan olla huomaamaton. Täytyy päästä testaamaan tätä ehdottomasti! 

Olen hankkinut mekkojen ja saappaiden lisäksi sentään yhden todella monikäyttöisen perusvaatteen: mustan pörröisen villatakin. Tämä Samujin neule oli kallis (45 euroa), mutta hankinta ei ole kaduttanut laisinkaan, sen verran lämmin ja pehmeä tämä takki on. Villatakki löytyi Fleasta Iso Robertinkadulta.



Nyt yritän kulkea laput silmillä kirppiksellä vaatteiden kohdalla. Alkaa olla aikamoinen kasa vaatteita tänä vuonna jo hankittuna. Oletko löytänyt hyviä vaatelöytöjä kirpparilta viime aikoina?

2 kommenttia:

  1. Oih, onko tuo Golden Finn -mekko plyysiä? Todella komea kuosi, väri ja tuo malli. En olisi itsekään voinut tuommoista houkutusta vastustamaan. Ja tuo Samujin neulekin on huippulöytö. Välillä pitää kirppisvaatteistakin rohjeta pulittaa hieman enemmän. Ainakin omalla kohdalla kalliit kirppisostot on yleensä kannattaneet, niitä tulee harkittua enemmän ja sovitettua ennen ostoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Tuo Golden Finn on hyvin plyysimäistä, mutta ei mielestäni ihan niin kiiltävää, mitä plyysi yleensä on. Mekossa ei ole materiaalilappua, mutta suurin osa materiaalista on oltava luonnonkuitua, sen verran mukava tuo on päällä. Ihan samaa ajattelen vähän kalliimmista kirppishankinnoista: yleensä juuri näitä juttuja tulee pidettyä enemmän.

      Poista