maanantai 23. joulukuuta 2019

Vähän joulua!

Tänä vuonna joulun valmistelu on ollut ihan minimissä. Aloitin uuden  kiinnostavan, mutta myös kuormittavan työn marraskuun alussa. Työkuvioiden päälle on vielä muuttohommat: marraskuun lopussa oli Helsingin-asunnon muutto ja nyt vuoden lopussa pitää vielä saada Turun-koti muutettua. Aikamoista hässäkkää siis loppuvuosi on pitänyt sisällään!


Kaunis jouluinen kukkakimppu toimii ihan yksinäänkin tunnelman luojana. Tämä kimppu saatiin lahjana ja uskon, että tuosta nautitaan koko joulun ajan.


Lasisia joulupalloja en tänä vuonna laittanut laisinkaan ikkunaan, vaikka ne ovatkin suosikkejani. Tällä kertaa keräsin olohuoneen ikkunalaudalle kylmänsävyisiä palloja ja muutaman laitoin ikkunaan. Vanhan, ehkä 1950-luvulta peräisin oleva kynttelikkö löytyi viime viikonloppuna Salon kierrätyskeskuksesta 6 eurolla. En ole mikään sähkökynttelikköjen suuri ystävä, mutta tämä yksilö on mielestäni todella kaunis!




Keittiössä on puolestaan punaisia ja kultaisia koristeita: Pentti Sarpanevan Pitsi-kynttiläjalkoja, käpypalloja ja erikokoisia kuusenkoristeita peltipurkissa.


Kimalletta löytyy myös laukusta, minkä bongasin Helsingin Little Copenhagenin second hand -osastolta lokakuussa 12 eurolla. Tuo aikamoisen överi laukku on kiikkunut olallani paljon tänä syksynä ja jotenkin se tuo harmaaseen keliin hauskuutta. Laukun merkki tai materiaali ei ole minulle selvinnyt, mutta ainakin osa laukusta on mielestäni nahkaa.


Olen etsinyt jo pitkään uuttaa pussukkaa (vanhalle) kännykälleni ja olin jo varma, että syyskuinen Venetsia olisi tarjonnut sopivan nahkapussukan heittämällä, mutta eipä löytynyt Venetsiastakaan oikeanlaista koteloa.



Tämän mustan (harmillisesti) tekonahkaisen kotelon löysin 2 eurolla Helsinki Fleamarketista. Tämä on ollut alkujaan pieni käsilaukku metallisella hihnalla, mutta poistin hihnan ja kiinnikkeet kotelosta. Hyvin on kotelo toiminut näinkin!

. . .

Huomenna on jo jouluaatto  ihan hurjaa vauhtia on tämä vuoden viimeinen kuukausi kulunut. Oikein kaunista ja rauhallista joulua teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Aivan hurmaava tuo kynttelikkö. Tunnelmallista Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin, ihanaa ja tunnelmallista joulua sinulle <3

      Poista
  2. Kaunis kimppus! Pieneilläkin jutuilla saa joulun tunnelman aikaan. Kivoja vuoden viimeisiä päiviä ja ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ja totta, joulu ei vaadi suuria koristeluja, joskus pienetkin jutut toimivat hyvin. Hyviä vuoden vikoja päiviä ja ihanaa uutta vuotta!

      Poista