sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Rottinkinen lehtiteline

Kävipä niin, että ensivisiittini Hyvinkään Tingi & Tongi -kirppiksellä päättyi rottinkirepsahdukseen. Kirppis avattiin uusiin tiloihin joitakin viikkoja sitten ja avajaisviikonloppuna oli kuulemma ryysis. Nyt meno oli rauhoittunut ja olin jo melkein ylpeä itsestäni, kun onnistuin väistelemään kaikkien kiinnostavien astioiden houkutushuudot, mutta sitten kierroksen viime metreillä astuin rottinkiansaan.



En aluksi edes tajunnut, kuinka hienosta pikkupöydästä tai lehtitelineestä on kyse. Rottinki on ihanan siroa ja pöydän koko ei ole massiivinen. Toista lehtitelinettä en kotiin tarvitse, mutta en silti pystynyt tuota kaunistusta vastustamaan. Toinen lehtiteline löytyi aikoinaan Kokkolan kirppikseltä.


Pöytälevynä on saattanut joskus olla huurrettu lasi, mutta ei tuo kaakelia imitoiva kovalevykään kovinkaan uusi todennäköisesti ole. Pinnassa on pientä sanomista, mutta ainakaan minua ei haittaa, vaikka pinta ei ole aivan iskemätön. Putsasin pöytälevyn ihan kunnolla ja sekin auttoi tuon siistimisessä.


Mielestäni tämä lehtiteline istuu olohuoneeseen mainiosti. Viherkasvien määrä ei ainakaan ole laskussa, eli tuohon pöydälle voi hyvin laittaa ruukun tai pari, jos muilla paikoilla alkaa olla ahdasta. Pöytä ei ollut ainakaan omasta mielestäni hinnalla pilattu. Kiikutin (tai siis oikeastaan tungin ensin lähijunassa ja sitten pitkänmatkan junassa telinettä eri hyllyille hikipäässä...) tuon 18 eurolla kotiin.


Millaisia ajatuksia rottinki herättää? Onko rottinkivillitys mennyt jo ihan yli vai jaksaako rottinki vielä innostaa?

Aurinkoista sunnuntaita ja tulevaa uutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Tingi & Tongi...mikä ihana nimi kirppiksellä...ja tuo pöytä/lehtiteline on kaunis. ..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hauska nimi! Harmi vaan, että tinkiminen ei taida onnistua, kun on kyseessä hyllykirppari.

      Poista
  2. Tosi ihana ostos ja sopii kyllä loistavasti kotiisi <3

    VastaaPoista
  3. Siro ja söpö on löytösi! Monikäyttöinen on, kun on laskutilaakin.

    VastaaPoista
  4. Rottinki on kyllä hieno materiaali ja lehtitelineesi myös. Hyvä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Rottinki alkaa selvästi vallata enemmän ja enemmän tilaa myös mun kodissa.

      Poista
  5. Lapsuudenkodissani 60-luvulla oli tämä ja tallessa se on edelleen. Huurteinen lasi tosiaan on tasona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Huurrelasi on varmasti tosi kivan näköinen, mutta onneksi tuo kovalevykin toimii.

      Poista