perjantai 5. tammikuuta 2018

Kirppisvuoden 2017 hitit ja hudit

Eletään tammikuuta 2018, mutta on aika palata vielä parhaimpien ja sitten niiden vähemmän onnistuneiden viime vuoden kirppishankintojen pariin. Kaiken kaikkiaan vuosi oli melko kohtuullinen kirppistelyjen suhteen. Paljon tietysti tavaraa on tullut hankittua, mutta ehkä hitusen isommalla harkintakyvyllä kuin joskus. Vielä on kuitenkin matkaa tilanteeseen, missä vuoden lopussa ei olisi yhtään hutia listattavana.

Haluaisin miettiä tänä vuonna vielä enemmän kulutustottumuksiani. Olen kirppiksillä niin impulsiivinen ja rakastan kuitenkin materiaa ja tavaraa vähän liiaksi, että katsotaan nyt, kuinka minimalistiseksi ryhdyn. Koti ei kyllä aio muuttua pelkistetyksi, mutta tavaramäärää ei myöskään voi loputtomasti vain kasvattaa.

Aivan upouusia vaatteita ostin vain muutaman pakollisen kappaleen, eli suunnilleen kaikki päällepantava löytyy nykyään kirppikseltä. Vuonna 2014 testaamani Kierrätyskeijuilu on siis jatkunut melkein ilman poikkeuksia. Sama asia pätee kyllä kaikkeen muuhunkin tavaraan. Jotenkin tavallisissa kaupoissa pyöriminen jopa tuskastuttaa, mutta onneksi kirppikset ovat oikeita aarreaittoja.

Vuoden 2017 omat suosikkini ovat tässä:

Kaksi pöytää



Kesän alussa löytämäni ruotsalainen tarjotinpöytä oli onnenpotku: kaunis ja halpa pikkupöytä toimii minimaalisen kokoisessa Helsingin-yksiössäni hyvin. Harvemmin käytän sitä tarjotinpöytänä, mutta muuten se tuo juuri tarvittavan määrän ylimääräistä laskutilaa.


Kukkapöydästä olen jauhanut jo monta kertaa, eli tämä valinta ei varmastikaan tule yllätyksenä! Olen edelleen ikionnellinen, että törmäsin tähän yksilöön tori.fi:ssä.

Himoitut peltipurkit



Marimekon Onnimanni-purkki on jotenkin vain niin nostalginen minulle, että iloitsen edelleen, että löysin tämän pitkään etsimäni purkin. Ehkä se muistuttaa minua myös erilaisista koulu- ja opiskelukokemuksista  olenhan taas opiskelija, eli ehkä tämänkin takia purkki tuntuu yllättävän ajankohtaiselta.


Lady coffee -purkki on ollut pitkään myös toivottujen löytöjen listalla. Viime vuonna tämäkin haave toteutui, kun bongasin purkin kohtuulliseen hintaan.

Vehreä kasvitaulu




Heinäkuussa Savonlinnasta löytämäni kasvitaulu kuuluu sarjaan halpa ja hieno. Harvemmin edelleenkään ihan parilla eurolla tällaisia opetustauluja irtoaa, mutta minulle taisi käydä tuuri. Onneksi olimme liikkeellä autolla, sen verran kookas tämä tyyppi on.

Takuuvarma Vuokko



Maaliskuussa iloitsin upeasta raidallisesta Vuokon talvitakista. En ole tänä talvena takkia vielä montaa kertaa käyttänyt, kun olen jatkanut pyöräilyä aktiivisesti ja tuo kaunokainen on vähän epäkätevä pyöräilyhommiin. En kuitenkaan epäile, etteikö takille löydy hyvää käyttöä vielä tänä vuonna!


Vuokon pinkki villamekko on ollut useamman kerran päällä ja voin kertoa, että mekkoa on ihan mahtava käyttää. Hienoa on myös sen räväkkä väri: liian usein puen ylleni mustaa, mutta tämä väripilkku on ehdottomasti piristys vaatekaapissani.

Kilta ja Muumit


Kilta-astioita tuli perinteiseen tapaan kerättyä viime vuonnakin (tämän vuoden Kilta-postaus löytyy täältä). Ehkä yksittäinen mieluisin löytö on tämä valkoinen teekannu 12 eurolla. Minulla on edelleen kahdessa värissä näitä ja en olekaan enää niin varma, luovunko edes toisesta pannusta.



Mieluisin Muumimukilöytö on vuoden 2007 talvimuki. Olen nyt tasaisesti katsellut nettikirppiksiltä vuoden 2009 talvimukia, mutta vielä olen pitänyt näppini kurissa. Katsotaan, koska repsahdan. Upouusia mukeja en ole enää hankkinut, mutta lahjaksi olen saanut ainakin yhden tänä vuonna.

Ja sitten ne vuoden 2017 kirppishudit:

Väärän kokoiset vaatteet



Jälleen. Joudun varmasti hamaan tulevaisuuteen kirjoittamaan tämän saman kohdan. Miten en opi miettimään paremmin ja sovittamaan huolellisemmin vaatteita? Tällä erää huteja taitaa kuitenkin olla oikeasti vähemmän kuin ennen, eli ehkä suunta on oikea. Esimerkeissä liian leveä mustavalkoinen toppi, liian avonainen musta toppi, huonolaatuinen eläinkuosinen toppi ja liian iso haalari.



Kun halvalla sai...


Virhe! Vaikka miten halvalla löydetty Marimekon pöytäliina ei muuta minua pöytäliinaihmiseksi. Voitte arvata, kuinka monta kertaa olen tätä Lokki-kuosista liinaa käyttänyt? Vastaus on pyöreä nolla.


Minulla on myös ihan kamalan paljon kivoja aterimia, eli en todellakaan tarvitse enää yhtään otinta. Nämä Sorsakosket olivat vain niin edukkaat, että aterimet oli saatava. Nämä sentään laitoin kiertoon, mutta niin sanotusti helpommalla olisin päässyt, jos olisin voinut vastustaa kutkuttavan halpaa hintalappua.

Ehkä vähän liian retro


Livalin punaiset lampunvarjostimet kuuluvat myös "kun halvalla sai" -kategoriaan, mutta nämä taitavat myös tyylillisesti olla sittenkin vähän väärät. Toinen näistä on löytänyt jo uuden kodin, mutta katsotaan, miten pitkään tämä toinen tyyppi nurkissa vielä notkuu.

Löytyikö suosikeista lukijoiden lemppareita?

Ihanaa alkanutta uutta vuotta 2018!

8 kommenttia:

  1. Tuo takki on kyllä hieno löytö!
    Sorsakosken aterimia on minullakin...perintönä tullut, mutta eivät ole paljon käytössä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Tuo Vuokon takki on kyllä huippu. Juuri harkitsen, laitanko tänään sen ylleni.

      Poista
  2. Peukku Lady coffee purkille!Itsellä se myös ihan arkikäytössä,nätti kun mikä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady Coffee on ihana! Mä säilytän teepusseja tuolla, eli käytössä myös, vaikka ei kuitenkaan kahvipurkkina.

      Poista
  3. Oi, Vuokon takki! Ihan mahtava löytö. Pitääkin hakea oma Vuokko käyttöön - olen ihan unohtanut sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Tämä Vuokko on ihan viime vuoden ykkönen <3

      Poista
  4. Mä oon nyt noiden viime vuoden kirpparilta tehtyjen hutivaateostojen takia päättänyt ainakin yrittää ostaa kirpparilta tänä vuonna vaan suomalaisia vaatteita! Esim. Nosh, Vimma, Papu, Marimekko yms. Ja muut YRITÄN jättää sinne kirpparille! �� Josko vähenis hudit edes vähän. Ja todellinen pahe mullakin toi klassinen "kun halvalla sai" ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo rajaus vaatteissa esim. suomalaiseen suunnitteluun! Ehkä mäkin keksin jonkun rajoittavan asian, niin kynnys ostaa "mitä vain" kasvaa. Katsotaan, millainen tilanne vuoden lopussa on.

      Poista