sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Eräs tiistai-ilta kirppiksellä

Kesäkuun alussa päädyin Yliopistonkadun Pelastusarmeijalle 45 minuuttia ennen sulkemisaikaa (paikka sulkee arkisin vasta seitsemältä, luksusta). Heti alkumetreiltä tiesin, että vierailu olisi kohtalokas. Sulloin ostoskoriin hieman liiankin tehokkaasti paitoja, hameita, mekkoja. Tuntui, että paikka oli juuri sillä kertaa täynnä vaikka mitä kivaa.

Lopulta sain karsittua ostokseni yhteen paitaan, kesähaalariin ja hameeseen. Ostin myös hyvin vähällä käytöllä olleen Zaran paidan kaverilleni ja koko komeuden kruunasi pilkkahintaan löytynyt Vuokon mekko. Tuon mekon myin tosin jo eteenpäin – en olisi osannut kaventaa ja lyhentää oikeaoppisesti kyseistä vaatetta. Joitakin ompeluprojekteja olen kuitenkin tehnyt, esimerkiksi tämä mekko on nykyään polvipituinen ja huhtikuussa ostamastani Soilituotteen mekosta poistin mm. kauluksen kokonaan.

Harkitsen vielä hihojen lyhentämistä. Kokolapussa on jokin tähtitieteellinen numero, mutta paita toimii varsin hyvin, vaikka onkin aika suurikokoinen.







Pilkkuhame on alun perin H&M:lta. Plussaa materiaalista, eli tämä kesähame on viskoosia. Edessä oleva hauska leikkaus ei käy kuvista ilmi. Hame oli pirullinen kuvattava.



Tämä riemunkirjava haalari on suosikkini. En löytänyt mitään lappuja vaatteesta, eli en tiedä varmuudella sen materiaalia tai alkuperää (epäilen, että tämäkin on viskoosia). Nyt tarvitaan enää kesäkelit, niin pääsen käyttämään tätä vaatetta.

Loppuun vielä bonuksena kaksi silkkipaitaa, mitkä olen unohtanut arkistoihini. Ostin nuo molemmat ehkä huhtikuussa Uffin euronpäiviltä. Liilan paidan hihat leikkasin irti. Jännittäviä nuo 80-luvun kokomerkinnät. Ruskean paita on Stockmann Silkin ja kokolapussa seisoo 36. Ei uskoisi. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti