Välillä on sellaisia kirppis- tai keräilyjuttuja, mitä on kytännyt vuosien ajan tuloksetta. Omalle kohdalle ei osu juuri se oikean hintainen tapaus. Tänä syksynä on onni kuitenkin ollut myötä! Olen löytänyt parikin asiaa, mitä olen himoinnut jo kauan: Dora Jungin damastit ja Alu-kerrosrasian.
Alumiininen kerrosrasia löytyi Salon Secondhandmarketista. Kun minulta kysytään, mikä on hyvä kirppis, sanon usein, että tuo on Suomen paras kirppis. Se ei kuitenkaan tarkoita, että löytäisin sieltä edes joka kerta jotakin. No, nyt onni joka tapauksessa potkaisi!
Tämä keksiastiaksi nimetty rasia maksoi vain 2 euroa! Ja kaikki kolme kerrosta on tallella. Myös esineen väritys miellyttää kovasti. Kansi on hieman vääntynyt, mutta täytyy katsoa, jos sitä saisi hitusen taivutettua. Vielä en edes tiedä, mitä säilön tämän kaunokaisen sisälle, mutta käyttöä tuolle löytyy aivan varmasti.
Googlailin hieman näitä rasioita ja aikamoisen korkeita hintoja näissäkin näkee. En kuitenkaan onnistunut löytämään juurikaan tietoa astian valmistajasta, mutta ehkä joskus vielä. Alumiini materiaalina ei ole enää nykypäivänä esimerkiksi ruuan valmistuksessa kovassa huudossa, mutta tällaista kuiva-aineille sopivaa astiaa, uskallan varmasti käyttää.
Toinen mieluisa löytö on Dora Jungin Tampellalle suunnittelemat damasti-liinat. Damasti on siis kankaan kudos, mikä voi olla yksi- tai kaksiväristä. Itsehän en oikeasti ymmärrä kankaan kutomisesta juuri mitään, mutta näiden kankaiden viehätys on niiden satiinimaisessa pinnassa ja siinä, että kangas ei ole samanvärinen molemmilta puoliltaan.
Tekstiilitaiteilija Dora Jungista voi lukea mm. täältä. Hän on suunnitellut myös julkisten tilojen tekstiilejä ja ainakin yhden ryijymallin.
Nämä kaksi neliönmallista Yrttitarha-liinaa löytyivät todella sympaattiselta Tammisaaren Fynda-kirppikseltä yhteensä 10 eurolla. Kristillinen hyväntekeväisyyskirppis oli aivan tiptop ja paikalliset vapaaehtoiset kovin mukavia. Liinat oli selvästi tunnistettu, mutta silti niiden hinta oli varsin kohtuullinen.
Nämä toimivat leipomisessa ja leipien suojana. Näitä voisi varmasti käyttää myös pieninä pöytäliinoina, mutta koska en ole laisinkaan pöytäliinaihminen, toimivat liinat paremmin keittiössä.
Tuttu ja tyypillinen hankinta minulle on puolestaan Kaj Franckin suunnittelemat Kilta-astiat. Tuo tarjoiluastia rottinkisella kehikolla on tuotu Tanskasta asti minulle. Ystäväni olivat matkalla ja bongasivat kohtuullisen hintaisen (noin 12 euroa) Killan, eli en voinut kieltäytyä moisesta. Minulla on itse asiassa useampi tämän kokoinen astia jo ja muutama vastaava rottinkikehikkokin myös, mutta tämä mahtui mukaan erittäin hyvin silti!
Siniset kulhot tulivat vastaan Pirkan kirpputorikeskuksessa yhteensä 2 eurolla, eli ostopäätöstä ei tarvinnut paljon miettiä. Tällaiset kulhot ovat minulla käytössä joka aamu, eli näitä todella tarvitsee myös vinon pinon.
Yleinen keräilykohde, eli Arabian erilaiset kuvioidut kannut, ovat yleensä todella kovan hintaisia. Olen ihaillut kirppisten vitriineissä mm. kissa- ja lehmäkoristeisia yksilöitä, mutta korkea hinta on estänyt ostot.
Olinkin lähes ihmeissäni, kun löysin myös Tammisaaresta Kirppis Trolletista ehjän ja hyväkuntoisen perhoskuvioisen kannun 35 eurolla. Toki, kannu oli alennuksessa ja ei silti ollut aivan ilmainen, mutta en oikeasti ole bongannut koskaan tuolla hinnalla näitä.
Päätin siis törsätä ja hankkia kannukaunokaisen. Näitä FA-kannuja on useampia erilaisille koristeilla.
Ihastuttava perhonen on (tietysti) Birger Kaipiaisen käsialaa ja kannun on muotoillut toinen kova nimi, Raija Uosikkinen. Tätä kannua on ollut tuotannossa vuosina 1960–1966.
En yhtään ihmettele, että nämä kannut ovat suosiossa! Itse käytän kannua kasvien kasteluun ja esineen muotoilu on varsin toimiva. Myös kaato onnistuu hyvin (toisin kuin Kilta-astioissa tuntuu välillä olevan
En yhtään ihmettele, että nämä kannut ovat suosiossa! Itse käytän kannua kasvien kasteluun ja esineen muotoilu on varsin toimiva. Myös kaato onnistuu hyvin (toisin kuin Kilta-astioissa tuntuu välillä olevan
hieman ongelmalliset kaato-ominaisuudet).








Laatu löydöt. Noita olisin itsekin vähintään hypistellyt kirppiksellä.
VastaaPoistaIhana tuo keksirasia. Lapsuudenkodissani oli tuollainen neliskanttinen ja harmittaa, etten ottanut sitä tavarajaossa itselleni…
VastaaPoista