torstai 17. huhtikuuta 2025

Vähän pääsiäistä ja vaatelöydöt nro 2–5

Pääsiäinen lähestyy! Tänä vuonna yritin olla hankkimatta kirppiksiltä pääsiäisjuttuja, kun en ole tehnyt uusia kranssejakaan. En kuitenkaan voinut vastustaa suorastaan vitsikkäitä keitetyn kananmunan näköisiä kynttilöitä. Nuo hassut kynttilät löytyivät Ison omenan iCare-myymälästä. Hintaa kynttilöillä oli yhteensä euron.



Toinen lipsahdus tapahtui Leppävaaran SPR:n Kontissa. Nämä selvästi vanhemmat kreppipaperimunat olivat alkuperäisessä laatikossa odottamassa minua. Tämä hankinta ei ollut edes kovin halpa, 5,50 euroa. Onneksi kuitenkin ostin, koska tykkään näistä paperikoristeita todella paljon. Löysin netistä lähes vastaavia merkinnällä made on GDR, eli ehkä nämäkin voivat olla DDR:stä alkujaan.



Loput esittelyssä olevat löydät ovat vaatteita. Ensin niin sanottu bonus-ostos. Tämä kirkkaankeltainen Vuokon mekko löytyi Vintedistä 4 eurolla. Toistan, 4 euroa! Mekko menee siis ehdottomasti kategoriaan huokean hintaiset Vuokot ja vanhemmat Marimekot. Tämä kaunokainen ei siis vaikuta vaatekiintiöön, muut hankinnat kylläkin.



Mekko on M-kokoa ja ihan hitusen liian suuri minulla, mutta onneksi mukana on vyö. Mekko on aikaisemman omistajan lyhentämä ja vyö on tehty itse. Tämähän sopii minulle enemmän kuin hyvin, koska nyt mekko on juuri sopivan pituinen minulle. 

Vaate nro 2

Stockman-silkin violetti takki löytyi Triplan Moody Mondaysta. Tämän hinta oli kipurajoilla: 25 euroa. Takissa oli muutama tahra ostohetkellä ja kaikki napit puuttuivat. Päätin kuitenkin ostaa takin, koska kankaan väri on aivan upea ja malli todella hyvä. Sain kaikki tahrat poistettua ja nyt pitää vielä ostaa setti violetteja nappeja. 



Vaate nro 3

Musta pellavainen paita tuli vastaan maaliskuun alussa Jyväskylän Round2-kirppiksellä. Tämänkin hinta oli hitusen yläkanttiin, 22 euroa, mutta olen aivan varma, että vaatetta tulee käytettyä paljon. Laitoin kirppiksellä paidan jo kerran takaisin rekkiin, mutta tulin toisiin aatoksiin ja nappasin vaatteen mukaani.
 


Paidan juju on takana oleva napitus. Myös materiaali, pellava. Vaatteen merkki on arvoitus, koska paidassa ei ole lappuja tallella. Olen varma, että tämä paita tulee olemaan ylläni paljon kesän aikana.

Vaate nro 4 ja 5

Kahdet mustat housut ovat löytäneet tiensä vaatekaappiini. Merinovillaiset ketjuliikkeen pöksyt hankin Vintedistä. Minullahan on vastaavat, mitkä löysin pari vuotta sitten Kierrätyskeskuksesta, mutta housut ovat melkoisen kuluneet ja niissä on jo muutama reikä. Halusin tismalleen samanlaiset housut ja tässä kohtaa Vinted oli aivan oiva paikka, koska tuolla on niin valtava valikoima vaatetta, että löysin samat housut oikeassa koossa helposti (kuva on surkea, vaate näyttää lähinnä mustalta haneelta). 


Nämä merinovillaiset housut maksoivat 9,50 euroa ja näiden kunto on ihan priimaa. Tänä vuonna talvi oli etelässä sen verran lauha, että ehdin käyttää näitä vain pari kertaa, mutta toivottavasti tulevat talvet ovat hieman talvisempia, niin nämäkin pääsevät tehokäyttöön.



Monkin samettiset housut tulivat vastaan Redin Fidassa. Kerrankin housut ovat tismalleen oikean mittaiset minulle! Samettipinta on ihana, mutta aika talvinen myös. No, ensi syksynä housut pääsevät varmasti käyttöön. Nämä maksoivat 10 euroa.

Nyt on jo viisi vaatetta kasassa, eli huhtikuun loppu ja toukokuu pitää ottaa erittäin rauhallisesti kirppisvaatteiden suhteen, ettei hankinnat lähde ihan lapasesta.

Kivaa ja rentoa pääsiäistä!

Edit. otsikkoa muutettu niin, että kyseessä on vaatelöydöt nro 2–5, ei 1–5

4 kommenttia:

  1. Ihana Vuokko-löytö. Mukavaa pääsiäistä myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo Vuokko oli kyllä todella hyvä löytö.

      Poista
  2. Hyvät löydöt! Kaipaisin uusia farkkuja, mutta niiden löytyminen (saati sovitus) ei onnistu, jos ei edes etsi. Maukasta pääsiäistä! 🐰🐣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Farkut on kinkkinen juttu: harvemmin löytyy mieluisia ja sovitus on kamalaa. Tsemppiä farkkujen metsästykseen!

      Poista