keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

9 kirppistä, 6 löytöä

Kirppiskausi on nyt selvästi korkattu! Ensimmäinen  perinteiselle hyllykirpparille suunnattu visiitti tapahtui parisen viikkoa sitten Espoon Mankkaalle Akseliin. Viime keskiviikkona puolestaan piipahdin Töölöntorin Relovessa ja putki jatkui perjantaina vuokra-auton kyydissä kätevästi kirppareille Espooseen. Pari ihan uuttakin paikkaa tuli katsastettua: Niittykummun Fida ja Matinkylän Jokeri-kirppis ja lopuksi hurautimme vielä SPR:n Konttiin. 

Viime lauantaista muodostui lopulta myös lähes minikirppismatka, kun starttasimme jo kukonlaulun aikaan kohti Satakuntaa. Ensin piipahdimme Kokemäellä Tuohitorilla ja siitä matkasimme Ulvilaan Pata 2 -kirpparille sekä Retrolinnaan. Viimeisenä kohteena oli vielä Porin keskustan SPR:n Kontti.

Vaikka kirppispaikkoja ehti kertyä ihan kunnolla, sain pidettyä näppini erossa monista houkutuksista. Itse asiassa on tuntunut siltä, että tarjolla oleva tavara on jotenkin vähemmän kiinnostavaa, ehkä poikkeuksellinen kevät on vaikuttanut myös siihen, millainen valikoima kirpparilla tällä hetkellä on. Tai sitten minusta on tullut hieman nirsompi. Toisaalta hyvä, että hieman rajoitan tavaran haalimista, koska tavarapaljous (kiitos muuton), on edelleen tuoreessa muistissa. 

Tässä kuitenkin 6 löytöä lähipäiviltä, olkaa hyvät.

1. Niiskuneiti-muki, 12 euroa



Uusin Niiskuneiti-muki löytyi Akselista. Kyseisellä kirppiksellä oli ehkä hieman enemmän väkeä, kuin olin ajatellut, vaikka visiitti sijoittui aukioloaikojen viimeiseen tuntiin. Hieman kiertelyjärjestystä muuttamalla, sai olla onneksi ns. aika rauhassa. 



Suhteeni näihin mukeihin on kaksipiippuinen, mutta kirpparilöytöinä hankin välillä edelleen muumimukeja, jos muki on ulkonäöltään mieluinen (esim. muumianimaatiosta tehdyt uudet mukit ovat mielestäni aivan käsittämättömän kamalia...). Tämän kevään Niiskuneiti ja Miska miellyttävät kovasti, eli toiveissa on ja oli löytää kirppikseltä nämä mukit. 



Tämän mukin kuvitus ja väritys ovat mielestäni varsin herkulliset ja tällaista vaaleanviolettia mukia ei ole tainnut ollakaan vielä muumimukien kavalkaadissa.  

2. Tiikkinen alusta, 3 euroa



Minulla on hidas ja melko epätoivoinen etsintä käynnissä Arabian KA-mausteikkoon kuuluvasta tiikkisestä aluslautasesta. Tiesin, kun tämän alustan nappasin matkaani Tuohitorilla, että kyseessä ei ollut edelleenkään täysosuma, muta parempi, kuin edelliset yritykset.



Alusta on suomalaista tekoa ja aikamoisen söpö. Ihan hyvin mausteikon 3 osaa istuu alustalla, mutta oikean kokoinen astia on edelleen hakusessa. 

3. Lasiset joulukuusenkoristeet, 3,80 euroa



Jouluhan on ihan ovella, vaikka ei uskoisi...heh. En voinut vastustaa vanhojen lasisten koristeiden kutsua, vaikka viime jouluna taisin vannoa, että koristeita ei "tarvita" enää yhtään. Nämä ovat niin kauniita, että eihän näitä voinut jättää kirpparille kuljeksimaan. Koristeet löytyivät Tuohitorilta. 

4. Housut, 7 euroa


Kesähelteet eivät ole selvästi vaikuttaneet laisinkaan vaatehankintojen värikoodiin. Fakta on se, että puen myös kesällä helposti tummaa ylle ja vaatekaappiani ei valtaa kesälläkään vaaleat sävyt. Ehkä vaatetus on hitusen värikkäämpää, mutta selvästi ainakin nyt alkukesästä olen hamuillut pelkästään mustien vaatteiden luo (kuten tästäkin postauksesta käy ilmi). 



Nämä pellavaa imitoivat lyocell-kuidusta valmistetut pökät ovat ketjuvaateliikkeestä (Zara) alkujaan, mutta lupaan antaa näille hieman lyhyemmille herrainhousuille uuden pitkäikäisen kodin. 

5. Paita, 1,50 euroa

Akselista tarttui matkaani myös alkujaan &Other Stories -merkin kivasti kirjailtu paita. Paidan geometrinen kuviointi tuo vaatteeseen pienen lisäjujun ja kyseessä ei ole ihan vain musta trikoopaita (joita toki suuresti arvostan myös). 



6. Paita 5,50 euroa

Tätä paitaa en jaksanut SPR:n Kontissa Espoossa kokeilla ja hieman yllätyksenä tuli, että kudos on suht läpinäkyvä. No, ainakin paidan over size -tyyppinen malli soveltuu hyvin siihen, että paidan alla on esim. mekko. Vähän tosin harmittaa, miksi en jaksanut nähdä vaivaa ja sovittaa, koska sitten olisin tajunnut paidan kudoksen.



Aika monelta kirppikseltä ei matkaan tarttunut mitään, mutta oli taas ihana päästä kirppistelyn makuun ihan kunnolla! Toivottavasti tänäkin kesänä törmää tienvarsille kirppiskyltteihin  ennalta-arvaamattomat pienet pihakirppikset ovat usein elämyksiä ja ainakin omaan kesään tällaiset kirppisvisiitit kuuluvat ehdottomasti!

Palataan pian jälleen kirppisjuttuihin! Helteistä juhannusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti