Onneksi tänä syksynä olen ehtinyt vähän metsästää sieniäkin − tuossa lajissa on jotain hyvin samaa kuin kirppistelyssä: koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä ihanuuksia tulee vastaan ollaan sitten metsässä tai kirpparilla.
Kori maksoi 7,50 euroa ja pääsi heti tosi toimiin.
Sitten seuraa sarjasssa never say never -ostokset: alkujaan Maija Isolan (1927−2001) Marimekolle suunnittelema Unikko-kuosi on minulle kovin ristiriitainen asia. En olisi vaikkapa kymmenen vuotta sitten uskonut, että haksahdan Unikko-sadetakkiin. Niin kuitenkin kävi.
Tämä Mika Piiraisen suunnittelema sadetakki tuli vastaan Hyvinkään Tingi ja tongi -kirpparilla 10 eurolla ja nappasin sen kirppishyllystä todellisen materialistihaukan elkein. Takki on minulle aivan sopiva: saan sen syystakin päälle hyvin ja sen pitkä malli suojaa isommaltakin sateelta ihan kunnolla.
Unikko on minusta aina toiminut isossa koossa: alkujaan kuosia oli käsittääkseni juuri isoina kuvioina tekstiileissä. Ihanimpia ovat 1960-luvun muotikuvat, missä unikko koristaa hulmuavia isoja helmoja ja massiivisia lierihattuja. Ehkä se ällötys kuosia kohtaan muodostui 1990-luvun lopussa, 2000-luvun alussa, kun Unikko taisi tehdä niin sanottua toista tulemistaan ja Marimekko alkoi punkea unikkoa vähän joka paikkaan. Ja vielä todella pienessä koossa: tuli television raamit, sauvakävelysauvat, pikkukukkarot...apuaa.
Tässä sadetakissa kuvio on mielestäni tarpeeksi runsaan kokoisena. Iso kukinto ei meinaa kunnolla mahtua takin selkään − ja hyvä niin! Pidän itse myös tästä tummasävyisestä unikosta enemmän kuin aivan ikonisemmasta värivaihtoehdosta, eli punaisesta versiosta.
Saattaa myös olla, että olen pehmentynyt Unikon suhteen pikku hiljaa. Olen nähnyt tarpeeksi monta coolia Unikko-farkkutakkia, uusia kultaisia unikoita college-paidoissa, todella graafisen oloista jättiunikkoa isossa neulepaidassa ja niin edelleen.
Toivottavasti en kuitenkaan ihan niin pahasti pehmene, että alan haaveilla pikkuruisesta unikkopiiperryksestä − ehkä sellaista ei enää ole edes tarjolla, toivotaan niin.
Millaisia ajatuksia klassikkokuosi herättää?
Kaunista ja värikästä syksyn jatkoa, palataan kirppisjuttujen pariin pian taas!
Klassikkoon on minulla eipäsjuupas olo. Pieninä juttuina ok mutta ei esim. verhoina, tulee ähky. Sadetakkilöytösi on kiva, tarpeellinen ja vielä iloinen sadesäällä, onneksi olkoon :)
VastaaPoistaKiitos Onneli! Sadetakki on mielstäni varsin hyvä ja kätevä löytö.
PoistaSuperhieno sadetakki! Olin myös täysin kyllästynyt Unikkoon, mutta yllättäen se näyttää taas hyvältä. Ne telkkarinraamit ja muut oli tosiaan liikaa.. sikäli hienoa, että kuosi on kestänyt toisen tai kuinka mones tuleminen tämä nyt onkaan.
VastaaPoistaKiitos Kirsi! Jännä, että sama kuosi voi tehdä näinkin monta tulemista ja kiinnostavaa, että se näyttää jälleen hyvältä.
PoistaOlipa hyvät löydöt! Sekä sienikori että takki. Ihan totta, että kirppis- ja sienestysvietti kulkevat usein käsi kädessä. Tämäkö meistä muinaisista metsästäjä-keräilijöistä on jäljellä nykykaupunkiympäristössä? :) Kohtapuoliin taas lähdössä sieneen kirpputorin kustannuksella.
VastaaPoistaUnikkokuosin kohdalla kävi siten, kuten usein suomalaisten hullaantuessa johonkin asiaan: mitään muuta ei tunnu olevan tarjolla vähään aikaan. Unikon kohdalla meni kyllä minunkin mielestäni jotenkin yli. Mummollani oli juuri se legendaarinen unikkotelkkari (lahja televisiotehtaan työntekijöille)! Eihän sitä voinut edes katsoa ilman häiritsevää vilinää silmissä :) silti minua vähän harmitti, kun mummon alkuperäinen retrounikkopöytä tuhoutui puolivahingossa eikä se näin ollen päätynytkään kotiimme jatkosäilytykseen. Jos printti on isokokoinen ja aidosti retro, silloin Unikko on mielestäni yhä tyylikkään näköinen. Pidän juuri siitä punaisesta vanhasta, johtuen ehkä lapsuuden pöydästä. Takissasi on kyllä onnistuttu saamaan kuosi edukseen esille!
Kiitos Esmeralda! Todellakin sienestys ja kirppistely ovat varmasti jäänteitä metsäsätjä-keräilijästä! Tuo retrounikkopöytä kuulostaa upealta, harmi,että se tuhoutui.
Poista