Kirppisvaatteita

Tadaa! Olen saanut kuvattua vaatehankintojani. Jotenkin luulin, että näitä vaatteita olisi ollut nurkissa enemmänkin, mutta ihme kyllä, en ole tämän enempää kantanut vaatteita kirppiksiltä kotiin tänä keväänä.

Kävimme Eurassa Pehtoori-nimisellä kirpputorilla pari kuukautta sitten. Paikka vaikutti oikein kivalta, eli tuonne kannattaa mennä uudelleenkin. Päädyin ihailemaan Finelin kohtuuhintaisia kattiloita (Lumimarja, Neptun, Orient), mutta sorruin vain yhteen suomalaiseen viskoosipaitaan (3 euroa). Polan vaatteita näkyi aikaisemmin enemmänkin kirppiksillä, mutta nykyään huomattavasti vähemmän.

Objectin viskoosihame löytyi Kaarinan ykköstien kirpparilta kolmella eurolla. Vähän helman pituus arveluttaa, mutta olen silti tätä hamosta jo useamman kerran pitänyt. Hame ulottuu polviin, mutta olisi varmaan vielä kivempi, jos olisi hitusen lyhyempi.

Edellisessä postauksessa mainitsin Espoon Kontista bongaamani villakangastakin. Tämä punertavanruskea takki istuu kuin nakutettu. Hyvä, että jaksoin odottaa kunnes kohdalle osui tismalleen oikean kokoinen pidempi "trenssimallinen" takki. Toki, lyhyt varteni ei ole aivan täydellinen kombo tämän pituisen takin kanssa, mutta jotenkin tämän vaatteen mittasuhteet toimivat yllättävän hyvin. Irrotettavasta hupusta takki saa monta lisäpistettä.

Takki on Halosen mallistoa ja se on 100%:sta villaa. Takista köyhdyin 8,50 euroa.

Myin Kårenin kirppiksellä parit niin sanotut kreisi-päntsit. Kanssa-asuja oli kovin tyytyväinen, että taloudesta ei enää löytynyt näitä kuulemma ei-niin-kauniita housuja enää useita kappaleita. Onneksi kuitenkin hullutteluhousujen määrä saatiin tällä viikolla kasvuun, kun bongasin Manhattanilta nämä lantiota kulmikkaasti korostavat graafiset pökät. Housut on ihan mahtavat! Viikonloppuna ne pääsivät jo tosi toimiin. Nämä polyester-housut kustansivat kolme euroa. Löysin J.A.P. Companysta tällaisen kuvailun: J.A.P. Company perustettiin Kuusankoskella vuonna 1975. Vuodesta 1991 lähtien J.A.P. on kuulunut L-Fashion Group Oy:öön, ja tänä päivänä se tunnetaan moderneista, selkeistä ja rennoista asuista.

Viimeinen vaatelöytö osui silmään Pelastusarmeijan alepäivillä. Jämäkästä pellavaviskoosi-kankaasta ommeltu mekko vaikuttaa laadukkaalta. Googlailun tuloksena mekon jäljet johtavat Salon Seudun työkeskukseen. Mekko maksoi 3,50 euroa.

Tällaiset löydät tällä kertaa! Ensi kerralla luvassa on taas tavarapainotteisempaa antia.

Sekalaisia juttuja

Välillä täytyy kaivaa esiin hautautuneet kirppishankinnat. Osa tavaroista on solahtanut jo osaksi arkea niin, että niitä ei edes ajattele uusiksi ja osa on edelleen odottamassa omaa hetkeään.

Vaatteiden kanssa kävi taas perinteisesti, eli en vieläkään kuvannut viimeisimpiä hankintoja. Kivatkin vaatekappaleet tuppaavat unohtua nurkkaan murjottamaan ja odottamaan otollista kuvaushetkeä. Tässäpä kuitenkin kuvakavalkadi kaikesta muusta kirppisroippeesta.

1. Leikkuulauta, 0,50 euroa

Tähän leikkuulautaan liittyy huvittava tarina kirppismaniasta: tammikuussa hammaslääkärin päätteeksi bongasin terveyskeskuksen alakerrasta kirppisnurkan. Kello oli aika paljon ja osa valoista oli jo sammutettu. Menin kuitenkin kohnottamaan kirppiskamoja ja bongasin pienen puisen leikkuulaudan. Nakkasin kolikon lippaaseen, otin laudan kainaloon ja lähdin kohti kotia. Kotona myöhemmin tajusin, että kaikessa hammaslääkärijärkytyksessä ja kirpppishuumassa, olin unohtanut kukkaroni kirppispöydälle! Voitte uskoa paniikin, mikä valtasi minut kun tajusin rahapussin jääneen terveyskeskuksen aulaan. No, loppu hyvin, kaikki hyvin: kukkaro oli paikoillaan ja sain sen vartijapalvelun kautta vielä samana iltana itselleni. Surkuhupaisaa on se, että intouduin niin kovasti yllärikirppiksestä, että olin menettää omaisuuteni...

2. Emalimuki, 2,50 euroa

Tämänkin emalimukin tarinaan liittyy hammaslääkäri. Olen joutunut nyt vasta viimeisen vuoden aikana kokemaan hampaiden porausta ja olen palkinnut itseni hammaslääkärikäynnin jälkeen visiitillä Kirkkotien Ekotorilla. Nyt kun Ekotori on muuttanut, päätin silti tehdä perinteisen kierrätyskeskuskierroksen hammaslääkärin jälkeen, vaikka kierrätyskeskus ei enää ihan naapurissa sijaitsekaan. En voinut vastustaa raidallista emalimukia, vaikka tämä menee kategoriaan eripariastiat. Muki on elintarvikekelpoinen, eli siitä voi hörppiä juomaa vaikka piknikillä.

4. Kilta-munakupit, à 1,50 euroa

Kilta-munakuppeja minulle on jo tarpeeksi, mutta Ekotorin hinnoittelu oli tällä kertaa niin vastustamaton, että en voinut jättää näitä mustanruskeita hyväkuntoisia kuppeja hyllyyn. Nyt voisin luopua kahdesta vähän huonompikuntoisesta yksilöstä kyllä.

5. Englantilainen peltipurkki, 0,50 euroa

Minulla on heikkous nimeltä peltipurkit. Tämä priimakuntoinen englantilainen makeisrasia oli suorastaan pakko hankkia Riimi-kirppikseltä. Kuinka monta peltipurkkia on jo liikaa...?

7. Luhdan käsipyyhkeet, à 2 euroa

Froteepyyhkeet löytyivät myös Riimi-kirpikseltä ja mielestäni niitä ei oltu pilattu hinnalla, 2 euroa kipale. Käsipyyhkeitä kuluu ja niitä käytetään jatkuvasti, eli olen edelleen tosi tyytyväinen tähän käytännönläheiseen hankintaan.

8. Arabian kukkapurkki, 2 euroa

Richard Lindhin suunnittelemat Arabian kukkapurkit ovat aina tervetulleita – ainakin kohtuuhintaisina – kotiini. Pieni purkki ilman aluslautasta löytyi Kaarinan Ykköstien kirppikseltä parilla eurolla. Aluslautasen olen ostanut jo joskus aikaisemmin.

9. Rintakoru, 1 euroa

Hauska kirsikkakoru lähti matkaani Riimi-kirppikseltä. Tämä on jotenkin aarikkamainen tai Japani-henkinen, mutta se ei ole käsittääkseni ainakaan Aarikan tuotantoa. Olen aika tyytyväinen tähän löytöön, koska koru piristää tylsänkin asun.

Kivaa loppuviikkoa ja kuplivaa vappua! Minulla vappu menee tänä vuonna poikkeuksellisesti enemmän tai vähemmän työn merkeissä. No, kyllähän noita vappuja vielä tulee.

Lauantai-Hietsu

Piipahdin viime viikonloppuna Helsingissä perjantai-illasta lauantai-iltapäivään. Visiittiin sisältyi monta ensikokemusta: Kansallisteatteri, yö jugend-hotellissa, Hietsun lauantaikirppis ja Espoon SPR:n Kontti.

Konttia olin kytännyt jo jonkin aikaa bussin ja auton ikkunasta ja sinne päätettiin kurvata kotimatkalla Turkuun. Hietaniemen kirppikselle puolestaan ajauduttiin. Kun tajusin, että kirppis oli käynnissä, en voinut vastustaa kirppiksen kutsua. Otin suorastaan juoksuaskelia ja huonosti nukuttu yökään ei painanut enää laisinkaan olemustani... Kirppis, oi kirppis, auttaa vaikka väsymykseen!

Osa myyjistä oli melkeinpä ammattimaisia ja olin varautunut ns. Helsinki-hintoihin. Esimerkiksi melkein kaikki peltipurkit ja Marimekot olivat kovissa hinnoissa, mutta löysin mielestäni mukavan hintaisia kotiintuomisia. Ensin ostin kaksi priimakuntoista ja leimallista Kilta-teekupin aluslautasta yhteensä kahdella eurolla.

Aarikan Tuliaispurkin näin jo kaukaa. Kysyin elintarvikekelpoisen purnukan hintaa ja kymmenen euroa tuntui aika kovalta hinnalta. Katselin saman myyjän vaaterekkiä ja katseeni osui ihanaan Vuokon mustavalkoiseen puuvillamekkoon. Sain tingattua mekon 25 euroon ja lähdin nostamaan käteistä (kirppis tuli siis oikeasti yllätyksenä!). Rahanhakumatkalla mietin, että jos saan mekon ja purkin kolmellakympillä, ostan ne molemmat. Ja kas, pian olin mekon ja purkin onnellinen omistaja.

1970-luvun vaatteissa on oma henkensä. Tykkään vahvasta kestävästä puuvillasta ja ajattomuudesta, mikä tästä kesävaatteesta huokuu. Takkimekko on usein myös helppo valinta, ei liian juhlava, mutta ei epäsiistikään.

En edes sovittanut mekkoa, koska olin silmämääräisen arvioinnin jälkeen melkein varma, että vaate on sopivan kokoinen. Onneksi ei tullut hutia!

Tämän värinen Tuliaispurkki on ollut passiivisessa etsinnässä. Minulla on tarjotin ja matalia lautasia samalla kuosilla. Ehkäpä viimeistään joulun aikaan saatan koko setin yhtä aikaa näkyville. Nyt purkki päätyy kuivatavarahyllylle, sisään kaadan todennäköisesti ruisjauhoja.

Hietsun jälkeen suuntasimme vielä Espoon Konttiin, mikä on lähellä Turku-Helsinki-moottoritietä. Olin ajatellut, että tuo Kontti on varmasti oikea aarreaitta. Olinkin hieman ihmeissäni, kun tajusin että paikassa ei ole edes ns. erillistä retro-osastoa (eipä se mitään, yleensä hinnoittelu on myös sen mukaista). Katselin ensin astiaosastoa ja löysin ystävälleni kauniita kultareunaisia laakeita kuohuviinilaseja halvalla (5 euroa 8 kpl). Sieni- tai marjakorin nappasin mökille odottamaan marjastus- ja sienestyskautta (4 euroa).

Tajusin tässä samalla, että löysin aivan lopuksi vielä aletangosta hupullisen, kapealinjaisen villakangastakin 8,50 eurolla, mutta unohdin kuvata takin, koska lykkäsin sen heti pakastimeen kun saavuin kotiin. Takista kuvaa siis myöhemmin. Ainakaan kyseessä ei ole aivan uuden uusi yksilö, koska takki on valmistettu Tsekkoslovakiassa.

Loppuun vielä fiiliskuvia Glo Hotel Artin jugend-hienouksista.

Ja hei, turkulaiset! Olen myymässä kamojani Kårenin kirppiksellä nyt sunnuntaina. Toivottavasti väki löytää paikalle! Ainakin alkuvuodesta kirppikset olivat kovin suosittuja.

Mukavaa loppuviikkoa.

Kevättä kohti

Luvassa on vaihteeksi ihan perinteinen kirppislöytöpostaus. Edellisessä tekstissä vatvoin Muumi-mukeista ja sitä ennen huumailin Japania. Ruotuun on siis palattu, ei hätää! Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille Arabiaa ja Muumeja käsitelleen tekstin kommentoijille. Tuntuu mahtavalta, että samoilla linjoilla liikkuvia lukijoita on selvästi useita ja aihe puhututtaa!

Mutta, ne kirppislöydöt. Olen vähän kuin varkain ja salaa haalinut nurkkiin maljakoita. Jotenkin eripariastioiden kanssa osaan hillitä itseni, koska tiedän jaksavani pitkään vain Kiltaa, vähän emalia, Koko-mukeja, Kartio-laseja ja Faunaa (ja ai, niin niitä Muumi-mukeja), mutta maljakothan ovat ihan viattomia pikku söpöläisiä. Ne mahtuvat minne vain ja säilytystilaa niiden kohdalla ei tarvitse edes miettiä, kröhöm.

Harmaa lasinen kaunokainen löytyi pääsiäisen aikoihin Kaarinan Ykköstien kirppikseltä kahdeksalla eurolla. Käsittääkseni kyseessä on Saara Hopean Nuutajärven lasille suunnittelema yksilö. Silmääni miellyttää tässä maljakossa kaikki: väri, linjakkuus ja koko. Googlettelun avulla en oikein saanut kamalasti irti tästä vaasista. Kyseessä taitaa olla SH 105, mutta kertokaa ihmeessä, jos tunnistatte tämän joksikin toiseksi. Maljakko ajoittuu 1950–1960-luvulle todennäköisesti.

Toinen, melkeinpä kummallinen ostos, on vaaleanpunainen tai roosan värinen keraaminen Arabian maljakko. Minä ja vaaleat värit eivät oikein sovi samaan lauseeseen, mutta olen jostain syystä varsinkin tässä kevään korvilla alkanut kaivata jotain vähemmän voimakasta ja värikästä ympärilleni. Nyt lykkäsinkin olohuoneen pöydälle tanskalaiset vaaleansiniset kynttilänjalat ja niiden kaveriksi tämän hempeilyvaasin ja vaaleanharmaan lasimaljakon.

Tämän kuulan löysin Säkylästä Kaisla-kirppikseltä. Aluksi en edes napannut maljakkoa mukaani, mutta kierroksen päätteeksi päätin katsoa maljakkoa uudelleen. Nyt pallura viehättää silmää kovasti, onneksi pelastin sen mukaani. Tästä maljakosta oli melkein vaikeampi saada infoa internetistä kuin tuosta mahdollisesta Saara Hopeasta. Leima viittaa 1960-lukuun, mutta yhden saman mallisen vaasin bongasin Googlesta ja se oli ajoitettu 1950-luvulle. Hoi, viisaammat, osaatteko kertoa jotain tästä kaverista?

Tämäkään yksilö ei ollut mielestäni mahdottoman hintainen. Maksoin siitäkin kahdeksan euroa. Loppuun vielä esimerkki vähän erilaisesta löydöksestä: Marimekon sisätossukat (3 euroa). Tossut on ihan mahtavat! Ajattelin aluksi viedä nämä sukan ja tossun välimaastossa keikkuvat jalkineet töihin, mutta olenkin tassutellut nämä jalassa ihan kotosalla. Nämä ovat hyvä vaihtoehto villasukille, varsinkin kun alkaa olla jo hitusen lämpimämpää.

Tossut löytyivät uudehkolta Riimi-kirppikseltä. Vierailukerrasta jäi käteen muitakin löytöjä, mutta niistä lisää myöhemmin!

Ajatuksia Muumi-mukeista

Olen kypsytellyt tätä aihetta jo pitkään, enemmän tai vähemmän tosissani. Osa lukijoista on varmasti huomannut, että minussa(kin) elää pieni Muumi-fiilistelijä, niin kuin monessa muussakin keräilijäsielussa. Nykyään myönnän kerääväni Muumi-mukeja, vaikka pahemmaksi tämä keräilyinto on ryöpsähtänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit osalle Muumi-huumailulle. Viimeistään loppuvuodesta 2015 sinetöity uutinen Arabian Helsingin-tehtaan täydellisestä alasajosta alkoi nyppiä ja pahasti. Arabian kaiken tuotannon siirtäminen Aasiaan on varmasti yhtiön tulokselle ja eloonjäämiselle tärkeää, mutta jotain oleellista kuolee samalla: suomalaisen työn arvostus ei ainakaan tällä tavalla kasva, käsityöperinne kuihtuu osittain ja ympäristöarvot eivät taida myöskään kukoistaa näillä keinoin. Tiedän, että ilmiö ei ole uusi, vain murto-osa Arabian astiatuotannosta tehtiin viimeisinä vuosina Suomessa.

Teollista tuotantoa on siirretty vähintään viimeiset 30 vuotta pois Pohjolasta. Ainakin tuotanto- ja materiaalikustannukset ovat aivan toista luokkaa kehittyvissä maissa (tai vaikka entisissä Itä-blokin maissa täällä Euroopassa), mutta myös lieveilmiöt ovat aikamoisia. Äänekkäimpiä esimerkkejä ovat vaatetuotannot epäkohdat mm. Bangladeshissa. Ja tuotannothan siirtyvät pikavauhtia uusille alueille, missä vain halviten työt tehdään. Eilen Aasia, tänään Afrikka.

Mielestäni Suomessa tehty suunnittelutyö – vaikka suuresti arvostan ja kunnioitan sitä – ei voi olla se ainoa ripaus Arabiaa, mikä Thaimaassa tehtyihin mukeihin jää. Kun koko tuotanto on siirretty muille maille, tapahtuu väistämättä brändille myös jotain. Ehkä minulle kyse on perinteestä, kulttuurihistoriasta, käsityön arvostamisesta, erikoistumisesta, paikallisuudesta, mitä toivoisin arvostettavan. En tiedä markkinataloudesta suunnilleen mitään, mutta karulta tuntuu ajatella, että mukikontin rahtaaminen Aasiasta on tuottoisampaa kuin se, että mukien hintaa olisi nostettu hieman ja tehty täällä.

Tavaran laatuun tai siinä tapahtuneeseen mahdolliseen muutokseen en ota kantaa, mutta jo nyt välillä epämääräisiksi tiedetyt työolot esim. Thaimaassa hirvittävät. Tämän tekstin ei ole tarkoitus nostaa vain Arabiaa tikun nokkaan, vaan Arabian tilalla voisi lukea moni muu suomalainen yritys, esimerkiksi Marimekko tai vaikkapa Iittala (vaikka Fiskars-konsernin alle tätä nykyä kuuluvatkin juurikin Iittala, Hackman ja Arabia).

Olen rivien välissä välillä väläytellyt hieman kitkeriä mielipiteitä myös Muumi-mukien jatkuvasta uusiutumisesta: tulee kausimukia, tulee erikoismukia, tulee hyperharvinaista mukia, tulee kymmeneen vuoteen neljään kertaan uusittua Pikku Myy -mukia. Kraahhhh! Toki Moomin Characters ei ole pieni muumilaaksomainen idylli, vaan yritys tekee todellista bisnestä. Ja bisneksessä taitaa harvemmin kiinnostaa muu kuin voiton maksimointi.

Sisäinen konservatiivi nostaa päätään minussa, kun katselen loistavan, ihailemani kuvataitelija Tove Janssonin hykerryttävää taidetta Muumien parissa. Mikä tarinankertoja, mikä piirtäjä, mikä persoona, mikä edelläkävijä! Ehkä tämänkin takia Muumien vääntäminen mitä söpöimmiksi ja pyöreiksi otuksiksi, tökkii minun kaltaistani Muumi-tosikkoa entistä enemmän (ja tämäkin on tulkinnallista, miten pitkään tätä on jo jatkunut – osalle 1990-luvun japanilaiset Muumi-animaatiot olivat jo liikaa.).

Olin odottanut oikeasti sormet syyhyten uuden iki-ihanan Esi-isä-mukin ilmestymistä kauppaan. Nyt jouduin kuitenkin katsomaan peiliin: haluanko ihanan mukin ns. hinnalla millä hyvänsä? Tyydynkö ihailemaan omaa mukavan kokoista mukikokoelmaani ja hankkimaan ehkä joskus kirpputorilta joitakin mukeja lisää vai jatkanko keräilyä vain vanhaan malliin? Toki olen miettinyt tätä jo aikaisemmin ja tiennyt, että iso osa Muumi-mukeista on tehty jo pidempään Thaimaassa, ja vain ns. erikosimukit Suomessa. Kyseessä ei siis ole uusi asia.

Palaan joka tapauksessa aina uudelleen Tove Janssonin nerokkaiden Muumi-kirjojen äärelle, sarjakuvien pariin tai vaikka selailemaan Muumi-opasta (suositus!). Kovan Muumi-ikävän kourissa voin matkata vaikka Tampereelle katsomaan Toven loistokkaita alkuperäispiirroksia.

Tiedän, että mielipiteeni hukkuu kuin pisara mereen markkinatalouden kasvuajatusten kyllästämässä kulutusilmapiirissä. Se, että yksi ihminen päättää jättää ostamatta uustuotantoa ja keskittää materialistiset halunsa vaikkapa jo kerran kulutettuun ja tuotettuun tavaraan, ei kiinnosta suurinta osaa laisinkaan, saati sitten muuttaa maailmaa yhtään mihinkään suuntaan. Mutta. Jostain on aloitettava, johonkin on uskottava ja jotakin on tehtävä. Niin minä uskon. Toisaalta ristiriitaisin mielin mietin myös sitä, pitäisikö hanakammin vaatia muutosta, ei vain vetäytyä. Hiljentyminen ja hiljeneminen on harvoin ollut avain minkäänlaiseen muutokseen.