perjantai 12. syyskuuta 2025

Kenkiä, kirjoja

Muutamat kivat kengät ovat tulleet vastaan kirppiksillä. En ole koskaan ennen nähnyt Nokian valmistamia mokkanahkaisia kenkiä. Lähinnä tuon aikakauden ja valmistajan kumisaappaat ovat tuttuja. Pohja on kumia, mutta muuten kenkä on nahkaa. Luulen, että nämä ovat 1970-luvun lopusta. 


Kengän iloisen kirkas väri sinetöi ostopäätöksen ja se, että tossut ovat minulle sopivaa kokoa. Hinta oli omaan makuuni vähän korkea, 15 euroa, mutta ainakin nämä ovat oikeaa vintagea. Kengät löytyivät Hakaniemen Fidasta. 



Toisen, hitusen huvittavan kenkälöydön tein Vantaalta Tammiston Kontista. Nämä muoviset sandaalit majailivat lastenosastolla. Kyseessä on brasilialaisen Melissa-merkin kengät, joita minulle on ollut aikaisemminkin. 



Nämä ovat arvatenkin Mickey Mouse -mallistoa ja aika hurjan hintaiset nämä ovat olleet uutena: lähes 100 euroa. Sanoisin, että kenkiä ei ole juurikaan käytetty tai saattavat nämä olla myös aivan iskemättömät. Melissa on erikoistunut kumisiin kenkiin: minulta löytyy syksyyn sopivat city-kumpparit sekä kesään kumiballerinat. Materiaali on todella kestävää, molemmat käytössäni olevat kengät ovat jo yli 15 vuotta. 


Nämä korvalliset sandaalit kustansivat kantisalennuksen jälkeen 7,20 euroa, eli ei laisinkaan paha hinta. Kengät herättävät usein positiivista huomiota, kun ne ovat jalassani, mikä on tietysti hauskaa.


Muutamia kirjoja olen myös haksahtanut hankkimaan: kaksi minikirjaa (tämä formaatti ei taida enää olla tuotannossa) Karl Ove Knausgårdilta. Tällaiset pikkukirjat ovat varsin käteviä matkustaessa, mutta virsikirjamaisen ohuet sivut ovat välillä aika ärsyttävät. Olen nyt lukenut Taisteluni I:n ja ainakaan tuon opuksen fania minusta ei tullut. Minikirjat löytyivät Ison omenan Fidasta yhteensä 3,40 eurolla.

Edouard Louisin tuotannon olen lukenut kokonaan ja olen pitänyt kaikista kirjoista todella paljon. Tämän ensimmäisen halusin itselleni, kun sen näin Tammiston Fidassa 1,90 eurolla.


Bukowskin ruotsinkielinen huutokauppakatalogi löytyi puolestaan Hakaniemen Fidasta. Tuo maksoi 4,80 euroa.


Keskellä kesää oli hieman huvittava hankkia paketissa olleet villapohjalliset, mutta kyllä talvi tuolta jälleen tulee. Kaksi pohjallista maksoivat yhteensä vitosen.

Hyvin käytännönläheisiä kirppislöytöjä tällä kertaa!