lauantai 28. tammikuuta 2017

Yksityiskohtia keittiössä

Viime viikonloppuna aurinko paistoi ihanasti! Otin kameran käteeni ja kuvailin hieman keittiössä. Tajusin vasta kuvia katsellessani, että iso osa kuvien esineistä on alunperin kirpparilta. Kirppislöytöjä on muutama rästissä, mutta olkaapa hyvä, tällä kertaa yksityiskohtia Turun keittiöstä.


Keittiön kiinteät kalusteet ovat jostakin 1990-luvun paikkeilta. Marmorijäljitelmä, pikku- ja kulmahyllyt eivät ole oman makuni mukaisia laisinkaan, mutta vanhan talon henki leveine ikkunalautoineen, pattereineen ja alkuperäisine ikkunoineen, painavat vaakakupissa enemmän.

Artekin ruokapöytä ja neljä tuolia ovat kirppislöytöjä nekin. Lehtikorina toimii yli 15 vuotta sitten lahjaksi saamani muovinen punoskori. Ruokailunurkkauksessa on seinillä muuten taas enemmän väljyyttä, kun Palaset-lokerikko muutti toiselle seinälle.

Väljensin hieman myös lasihyllyä, mutta haussa on sentään lisää Fauna-laseja ja vaikka lisää kulhojakin. Keltainen Grapponia houkuttelee myös, mutta hinnat ovat niin kovia, että en tiedä saanko koskaan esimerkiksi jälkiruokakulhoja kasaan. Keräilijällä on hyvä olla projekteja!



Rakkaat muumit seikkailevat enemmän tai vähemmän keittiössä. Jääkaapin ovessa on lajitelma suosikkihahmoja: Muumipappa, Nipsu, Haisuli ja Mörkö. Nämä vaneriset magneetit ovat aika kivoja, mutta ehkä en yritä saada koko Muumilaakson porukkaa kasaan kuitenkaan.


Näitä kulmahyllyn emaleita olen kuvannut joskus aikaisemminkin. Esteri Tomulan kynästä peräisin olevat kalat ja Vegeta ovat ihania. Ja, mitäpä olisi postaus ilman  Kilta-astioita?

Rentoa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Ihania juttuja keittiö täynnä! Varsinkin tuota seinähyllyä ja sen värikkäitä laseja täytyi pysähtyä ihastelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kovasti itsekin tuosta seinähyllystä <3

      Poista
  2. Seinähylly ihastuttaa minuakin <3 Leveät ikkunalaudat ovat aivan upeita noissa vanhoissa taloissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Leveät ikkunalaudat on kyllä ihania ja kiva etu näissä vanhemmissa taloissa.

      Poista
  3. Voi sulla on kuitenkin tuo Grapponia-kannu, itse haaveilen vielä siitä tummanvihreänä :). Jälkiruokakulhoja olen löytänyt mutta projektina on vielä kannun lisäksi juomalasit. Sitten noita Fineleitä ja Valenciaa ja ja ja... Kaikennäköistä sitten joskus kun sattuu kohtuuhintaisena kohdalle :P
    Kaunista on teidän keittiössä ja hyvin nuo kauniit astiat sopivat modernimpaankin keittiöön. Ja viherkasvit ovat tosi kauniita ja hyvinhoidetun näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Keräilyprojekteja on todellakin hyvä olla! Mä olen saanut nuo Grapponiat lahjaksi, mutta uusien osien kerääminen on tuskaista hintojen takia. Pidän peukut pystyssä, että löydät kannun itsellesi.

      Poista
  4. Moi! Mistä tuommoisia muumi-magneetteja löytyy? Ihania! Niinkuin tietty muutkin sun tavarat! :) Mä sain "ennakkoperintönä" sukulaiselta keltaista Grapponiaa kauhean kasan, mutta on kyllä turha haaveilla löytävänsä lisää kirpputorilta, kun tosiaan hinnat ihan tähtitieteellisiä. Ollaan ruskeana kerätty siihen rinnalle, ja niitä löytyy vähän paremmin (siis hieman maltillisemmin hinnoiteltuna).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumi-magneetteja olen hankkinut ainakin museokaupoista, mutta mun mielestä noita myydään muuallakin. Keltainen Grapponia on usein ihan järkyttävän hintaista! Toivotaan, että vastaan tulee kohtuuhintaisia yksilöitä!

      Poista
  5. Kauniita astioita ja esineitä. Mä tykkään niin noista leveistä ikkunalaudoista....olispa mullakin.

    VastaaPoista
  6. Ihana keittiö! Nuo verhot! <3 Ja emalit ja lasit ja ja ja...
    Olen kyllä täysin samaa mieltä, että projekteja pitää olla, vähintää pari helpompaa ja yksi haastavampi.

    VastaaPoista