sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Vierailulla Pimeessä vintissä

Pimeen vintin päärakennus, Paattinen.
Ajelemme aina silloin tällöin Turusta Satakuntaan ja Paattisten kohdalla silmiini on pistänyt jo jonkin aikaa Pimee vintti -nimisen paikan kyltit. Mielessäni olen nähnyt hieman ristiriitaisesti joko jonkinlaisen totaalisen sekasortoisen osto- ja myyntiliikkeen tai sitten törkyhintaisia tuotteita pullollaan olevan tunkkaisen torpan. Kumpikin skenaario meni kutakuinkin pieleen; paikka on tunnelmallinen, kaunis ja viehättävä.

Vanhempaa Rörstrandia olisi löytynyt kokonainen astiasto.

Wärtsilän/Finelin emalimukeja.


Toki hinnoittelu on korkeampi kuin ns. tavallisilla kirppiksillä, mutta siihen on syynsä. Kaikki tavara on valikoitua ja harkittua. Varsinkin päärakennus on sisustettu kauniisti vanhaa kunnioittaen ja esillä olevat tavarat pääsevät oikeuksiinsa.




Myös pihapiiri antoi parastaan: loppukesän valossa ulkokalusteet näyttivät ihanilta! Minulle tuo paikka kiteytyy sanaan idylli.



Vanhan tallin sisältä löytyi lisää tavaraa. Kiireen vuoksi en ehtinyt katsella kunnolla kaikkea, mutta tuolta olisi varmasti löytynyt useampi kiva vaate. Joitakin Kilta-astioita oli tallin puolella ja voitte arvata riemun, kun hyllyssä nökötti kannellinen korkeampi purkki. Tuntuu, että juuri tuon kokoista purkkia ei ole näkynyt sitten viime kesän, kun jätin hyllyyn yhden sopuhintaisen yksilön jossakin mielenhäiriössä. 12 euron hinta oli positiivinen yllätys.




Kilta-perheeni uusin jäsen.
Pimeen vintin jälkeen matka jatkui kohti Poria. Sain Euran kohdalla "luvan" pistäytyä Kirputon-kirpparilla 10 minuutin ajan. Voitte arvata, aiheuttiko aikarajoitus pientä hampaiden kiristelyä...No, onneksi Kirputon ei ole valtava ja ehdin juosta loosit läpi noin 13 minuutissa. Mukaani nappasin hyöteiskorun ja hopeanvärisen riipuksen. Tuo riipus on saattanut olla jonkun lehden lukijalahja tms.

Mustapäisen lusikan hankin Facebookin retroryhmästä kahdella eurolla. Rehab on siis päättynyt, mutta yritän olla harkitsevaisempi joka tapauksessa kirppisostosten suhteen. Onneksi Siivouspäivä sujui kohdallani hyvin ja tämän päiväisen Henrikin pihakirppiksen myynti oli positiivinen yllätys, eli olen sentään päässyt vähän vanhastakin tavarasta eroon.

12 kommenttia:

  1. Olen tuolla käynyt...nytkin keittiössä matto, joka on tuolta ostettu..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä niin kiva, että täytyy mennä kyllä uudelleenkin!

      Poista
  2. Kiitos kirppisvinkistä! Mun pitää joskus poiketa tuolla. Voin uskoa, että kymmenen minsan kirppiskierros on ihan tuskaa. Itse en tiedä mitään niin kurjaa kuin hosuminen ja höntyily kirpulla. Kivat löydöt teit kuitenkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että vinkeistä on hyötyä! Kannattaa kyllä mennä tuolla käymään. Ja juu, kiireessä kirppareiden kiertely ei ole ollenkaan kivaa, mutta ehdin kuitenkin vilkuilla edes joten kuten paikan läpi.

      Poista
  3. Oumaigaad! Nyt pitää hokea itselleni kirppislakko, kirppislakko.

    VastaaPoista
  4. Wau, mikä paikka! ja ihana Kilta-purkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, paikka on tosi kiva. Ja Kilta-purkin löytyminen oli tietysti myös mahtavaa.

      Poista
  5. Toi Pimee Vintti on kyllä otettava kohteeksi lähitulevaisuudessa. :) Hyviä löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suosittelen vierailua. Kaunis ja tunnelmallinen paikka.

      Poista