Kevättä kohti

Luvassa on vaihteeksi ihan perinteinen kirppislöytöpostaus. Edellisessä tekstissä vatvoin Muumi-mukeista ja sitä ennen huumailin Japania. Ruotuun on siis palattu, ei hätää! Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille Arabiaa ja Muumeja käsitelleen tekstin kommentoijille. Tuntuu mahtavalta, että samoilla linjoilla liikkuvia lukijoita on selvästi useita ja aihe puhututtaa!

Mutta, ne kirppislöydöt. Olen vähän kuin varkain ja salaa haalinut nurkkiin maljakoita. Jotenkin eripariastioiden kanssa osaan hillitä itseni, koska tiedän jaksavani pitkään vain Kiltaa, vähän emalia, Koko-mukeja, Kartio-laseja ja Faunaa (ja ai, niin niitä Muumi-mukeja), mutta maljakothan ovat ihan viattomia pikku söpöläisiä. Ne mahtuvat minne vain ja säilytystilaa niiden kohdalla ei tarvitse edes miettiä, kröhöm.

Harmaa lasinen kaunokainen löytyi pääsiäisen aikoihin Kaarinan Ykköstien kirppikseltä kahdeksalla eurolla. Käsittääkseni kyseessä on Saara Hopean Nuutajärven lasille suunnittelema yksilö. Silmääni miellyttää tässä maljakossa kaikki: väri, linjakkuus ja koko. Googlettelun avulla en oikein saanut kamalasti irti tästä vaasista. Kyseessä taitaa olla SH 105, mutta kertokaa ihmeessä, jos tunnistatte tämän joksikin toiseksi. Maljakko ajoittuu 1950–1960-luvulle todennäköisesti.

Toinen, melkeinpä kummallinen ostos, on vaaleanpunainen tai roosan värinen keraaminen Arabian maljakko. Minä ja vaaleat värit eivät oikein sovi samaan lauseeseen, mutta olen jostain syystä varsinkin tässä kevään korvilla alkanut kaivata jotain vähemmän voimakasta ja värikästä ympärilleni. Nyt lykkäsinkin olohuoneen pöydälle tanskalaiset vaaleansiniset kynttilänjalat ja niiden kaveriksi tämän hempeilyvaasin ja vaaleanharmaan lasimaljakon.

Tämän kuulan löysin Säkylästä Kaisla-kirppikseltä. Aluksi en edes napannut maljakkoa mukaani, mutta kierroksen päätteeksi päätin katsoa maljakkoa uudelleen. Nyt pallura viehättää silmää kovasti, onneksi pelastin sen mukaani. Tästä maljakosta oli melkein vaikeampi saada infoa internetistä kuin tuosta mahdollisesta Saara Hopeasta. Leima viittaa 1960-lukuun, mutta yhden saman mallisen vaasin bongasin Googlesta ja se oli ajoitettu 1950-luvulle. Hoi, viisaammat, osaatteko kertoa jotain tästä kaverista?

Tämäkään yksilö ei ollut mielestäni mahdottoman hintainen. Maksoin siitäkin kahdeksan euroa. Loppuun vielä esimerkki vähän erilaisesta löydöksestä: Marimekon sisätossukat (3 euroa). Tossut on ihan mahtavat! Ajattelin aluksi viedä nämä sukan ja tossun välimaastossa keikkuvat jalkineet töihin, mutta olenkin tassutellut nämä jalassa ihan kotosalla. Nämä ovat hyvä vaihtoehto villasukille, varsinkin kun alkaa olla jo hitusen lämpimämpää.

Tossut löytyivät uudehkolta Riimi-kirppikseltä. Vierailukerrasta jäi käteen muitakin löytöjä, mutta niistä lisää myöhemmin!

Ajatuksia Muumi-mukeista

Olen kypsytellyt tätä aihetta jo pitkään, enemmän tai vähemmän tosissani. Osa lukijoista on varmasti huomannut, että minussa(kin) elää pieni Muumi-fiilistelijä, niin kuin monessa muussakin keräilijäsielussa. Nykyään myönnän kerääväni Muumi-mukeja, vaikka pahemmaksi tämä keräilyinto on ryöpsähtänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana.

Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit osalle Muumi-huumailulle. Viimeistään loppuvuodesta 2015 sinetöity uutinen Arabian Helsingin-tehtaan täydellisestä alasajosta alkoi nyppiä ja pahasti. Arabian kaiken tuotannon siirtäminen Aasiaan on varmasti yhtiön tulokselle ja eloonjäämiselle tärkeää, mutta jotain oleellista kuolee samalla: suomalaisen työn arvostus ei ainakaan tällä tavalla kasva, käsityöperinne kuihtuu osittain ja ympäristöarvot eivät taida myöskään kukoistaa näillä keinoin. Tiedän, että ilmiö ei ole uusi, vain murto-osa Arabian astiatuotannosta tehtiin viimeisinä vuosina Suomessa.

Teollista tuotantoa on siirretty vähintään viimeiset 30 vuotta pois Pohjolasta. Ainakin tuotanto- ja materiaalikustannukset ovat aivan toista luokkaa kehittyvissä maissa (tai vaikka entisissä Itä-blokin maissa täällä Euroopassa), mutta myös lieveilmiöt ovat aikamoisia. Äänekkäimpiä esimerkkejä ovat vaatetuotannot epäkohdat mm. Bangladeshissa. Ja tuotannothan siirtyvät pikavauhtia uusille alueille, missä vain halviten työt tehdään. Eilen Aasia, tänään Afrikka.

Mielestäni Suomessa tehty suunnittelutyö – vaikka suuresti arvostan ja kunnioitan sitä – ei voi olla se ainoa ripaus Arabiaa, mikä Thaimaassa tehtyihin mukeihin jää. Kun koko tuotanto on siirretty muille maille, tapahtuu väistämättä brändille myös jotain. Ehkä minulle kyse on perinteestä, kulttuurihistoriasta, käsityön arvostamisesta, erikoistumisesta, paikallisuudesta, mitä toivoisin arvostettavan. En tiedä markkinataloudesta suunnilleen mitään, mutta karulta tuntuu ajatella, että mukikontin rahtaaminen Aasiasta on tuottoisampaa kuin se, että mukien hintaa olisi nostettu hieman ja tehty täällä.

Tavaran laatuun tai siinä tapahtuneeseen mahdolliseen muutokseen en ota kantaa, mutta jo nyt välillä epämääräisiksi tiedetyt työolot esim. Thaimaassa hirvittävät. Tämän tekstin ei ole tarkoitus nostaa vain Arabiaa tikun nokkaan, vaan Arabian tilalla voisi lukea moni muu suomalainen yritys, esimerkiksi Marimekko tai vaikkapa Iittala (vaikka Fiskars-konsernin alle tätä nykyä kuuluvatkin juurikin Iittala, Hackman ja Arabia).

Olen rivien välissä välillä väläytellyt hieman kitkeriä mielipiteitä myös Muumi-mukien jatkuvasta uusiutumisesta: tulee kausimukia, tulee erikoismukia, tulee hyperharvinaista mukia, tulee kymmeneen vuoteen neljään kertaan uusittua Pikku Myy -mukia. Kraahhhh! Toki Moomin Characters ei ole pieni muumilaaksomainen idylli, vaan yritys tekee todellista bisnestä. Ja bisneksessä taitaa harvemmin kiinnostaa muu kuin voiton maksimointi.

Sisäinen konservatiivi nostaa päätään minussa, kun katselen loistavan, ihailemani kuvataitelija Tove Janssonin hykerryttävää taidetta Muumien parissa. Mikä tarinankertoja, mikä piirtäjä, mikä persoona, mikä edelläkävijä! Ehkä tämänkin takia Muumien vääntäminen mitä söpöimmiksi ja pyöreiksi otuksiksi, tökkii minun kaltaistani Muumi-tosikkoa entistä enemmän (ja tämäkin on tulkinnallista, miten pitkään tätä on jo jatkunut – osalle 1990-luvun japanilaiset Muumi-animaatiot olivat jo liikaa.).

Olin odottanut oikeasti sormet syyhyten uuden iki-ihanan Esi-isä-mukin ilmestymistä kauppaan. Nyt jouduin kuitenkin katsomaan peiliin: haluanko ihanan mukin ns. hinnalla millä hyvänsä? Tyydynkö ihailemaan omaa mukavan kokoista mukikokoelmaani ja hankkimaan ehkä joskus kirpputorilta joitakin mukeja lisää vai jatkanko keräilyä vain vanhaan malliin? Toki olen miettinyt tätä jo aikaisemmin ja tiennyt, että iso osa Muumi-mukeista on tehty jo pidempään Thaimaassa, ja vain ns. erikosimukit Suomessa. Kyseessä ei siis ole uusi asia.

Palaan joka tapauksessa aina uudelleen Tove Janssonin nerokkaiden Muumi-kirjojen äärelle, sarjakuvien pariin tai vaikka selailemaan Muumi-opasta (suositus!). Kovan Muumi-ikävän kourissa voin matkata vaikka Tampereelle katsomaan Toven loistokkaita alkuperäispiirroksia.

Tiedän, että mielipiteeni hukkuu kuin pisara mereen markkinatalouden kasvuajatusten kyllästämässä kulutusilmapiirissä. Se, että yksi ihminen päättää jättää ostamatta uustuotantoa ja keskittää materialistiset halunsa vaikkapa jo kerran kulutettuun ja tuotettuun tavaraan, ei kiinnosta suurinta osaa laisinkaan, saati sitten muuttaa maailmaa yhtään mihinkään suuntaan. Mutta. Jostain on aloitettava, johonkin on uskottava ja jotakin on tehtävä. Niin minä uskon. Toisaalta ristiriitaisin mielin mietin myös sitä, pitäisikö hanakammin vaatia muutosta, ei vain vetäytyä. Hiljentyminen ja hiljeneminen on harvoin ollut avain minkäänlaiseen muutokseen.

Upea Japani

Shibya, Tokio.

 Magnoliapuu, Tokio.

Keisarillisen puiston liepeillä, Tokio.

Olen lumoissani, Japanin-matka oli todella onnistunut. Tokio ja Kioto tekivät minuun suuren vaikutuksen. Vaikka en pidä itseäni Japani-entusiastina, on Japani kiinnostanut minua pitkään ja olen haaveillut matkasta monta vuotta. Moni asia jännitti etukäteen ja mietinkin mm. osaanko käyttäytyä, tajuanko ilman kielitaitoa mistään mitään, mitä aikaero tekee huonosti nukkuvalle jne. Voin sanoa, että etukäteen murehtimani asiat olivat melkeinpä turhia. Jollakin tapaa japanilaisten tahdikkuus ja kohteliaisuus tekivät suunnilleen kaikista asioista mukavaa ja ymmärrettävää. Yhteinen kieli – olisi se sitten ele- tai puhuttu, löytyivät joka kerta (ja luulenpa, että pahimmilta mokiltakin vältyttiin suomalaisen pidättyväisyyden turvin).

Luumupuu, Kioto.

Kinkaku-ji, Kioto.

Secondhand- ja kirppispaikkoja tuli koluttua hieman erityisesti Tokiossa, missä vietimme suurimman osan ajasta. Enemmänkin olisin mielelläni tutkaillut, mutta matkan pääpointti ei nyt tällä kertaa ollut kirppismeiningit. Kiotossa järjestetään käsittääkseni ainakin joka kuun 21. ja 25.  päivä isot antiikkimarkkinat, mutta meidän matkapäivät eivät valitettavasti osuneet näihin hetkiin. Tyydyin siis ikkunashoppailemaan ja ihailemaan parin antiikkiliikkeen esineitä lähietäisyydeltä.

Antiikki-ihanuuksia, Kioto.

Hmmm...metrossa, Tokio.

Tokiossa pakkaa sekoitti hieman kevätpäiväntasauksen liittyvä juhlapyhä ja samaisena viikonlopuna oli vähemmän tarjontaa ulkoilmakirppiksistä. Tuntui, että Shinjukun Hanazono-temppelin kirppiksellä oli todella vähän myyjiä paikalla. Mahtoiko juhlapyhä vaikuttaa asiaan?

Korppivaroitus?

Hanazono-temppelialueen sisäänkäynti, Tokio.

Olimme itse myös ehkä hieman myöhään liikkeellä, mutta tehokirppishirmuna löysin mieleiset tuomiset tuoltakin: kiinalaiset peltilelut (à 4,5 euroa) ja lyhyen kimonotyyppisen silkkivaatteen, haorin (viisaammat, korjatkaa, jos vaatteen nimi on jokin muu).

Minullahan on pienoinen peltilelukokoelma – osa leluista on vanhoja, osa uusia, osa lahjoja, osa itse ostettuja. Nyt oli hauska törmätä tähän lintuun, koska omistan melkein samanlaisen yksilön, mutta vanhalla linnulla ei ole tätä makeaa pyrstöä. Aikaisemman linnun nyysin äitini kotitalon vintiltä. Lintu taitaa olla 1960-luvulta, sammakko on varmaankin uudempi. Nämä molemmat vetolelut toimivat ja erityisesti tuo sammakko on mitä hurmaavin kaveri, kun sen laittaa vipeltämään lattialle.

En ole laisinkaan varma, onko tämä vaate uusi vai vanha. Myyjä kertoi sen olevan iäkäs, mutta itse en osaa arvioida vaatteen ikää. Tärkeintä minulle on se, että vaate on kaunis, voin laittaa sen päälleni vaikka juhliin takkimaisesti ja vaate kantaa ennen kaikkea muistoja matkasta. Haori maksoi noin 18 euroa.

Opaskirjasuosikkini, eli Mondo, ei pettänyt tälläkään kertaa. Tokion second hand -tarjontaan pääsi kärryille myös kirjan avulla ja päädyimme tutkailemaan Harajukun laadukkaita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Saatavilla olisi ollut tavaraa luksusmerkeiltä suunnilleen haute coutureen asti. Ihanat Chanelin vintage-laukut jäivät taas (yllätys, yllätys) hyllyyn, mutta päätin panostaa kahden mekon verran vaatekaappiini.

Harajuku, Tokio.

Harajukun luksusliikkeitä, Tokio.

Fanitusta, Harajuku, Tokio.

Harmaa puuvillasekoitemekko on todella monikäyttöinen, asusteista riippuen juhlava tai ihan arkinen. Mekko maksoi noin 35 euroa ja löytyi Ragtag-nimisestä second hand -liikkeestä. Liikkeen idea on myydä pestyjä, huollettuja ja hyväkuntoisia uudehkoja vaatteita tutuilta ja vähän tuntemattomiltakin merkeiltä. Vaatteet olivat ihanan kauniisti esillä, olo oli kuin missä tahansa vähän fiinimmässä kaupassa, mutta kaikki tarjonta oli kierrätettyä. Nerokasta, sanon minä!

Toinen Ragtag-ostos on petroolinsinipohjainen pallokuvioinen mekko. Luulen materiaalin olevan viskoosia. Kysyin myyjältä materiaalilapun merkinnästä, mutta ystävällisen tiedonhauntuloksena sain selville vain sen, että mekko ei ole ainakaan polyesteriä. Tämä kesämekko kustansi noin 40 euroa.

Nämä Ragtagin mekko-ostokset eivät ollet kirppishinnoissa, mutta itselleni vanhan tai käytetyn ostaminen on juurikin se juttu ja mielummin kannatan tällaista bisnestä kuin upouusien vaatteiden ostamista. Yhden uuden vaatteen ostin, Uniqlon mustat leveät housut. Täytyy toivoa, että tuokin ostos miellyttää minua pitkään (samanlaista löytämisen riemua en kuitenkaan osaa enää kokea ketjuliikkeissä, veri vetää kirppiksille liikaa).

Tsukiji-kalatorin liepeillä, Tokio.

Loputon Tokio.

Loistava Museum of Contemporary Art Tokyo.

Japani on niin sanotusti kaikkea ja paljon, hyvällä. Itse näin matkalla tietysti vain pintaraapaisun turistiperspektiivistä ja tähän blogiin valikoitui kuvia ja juttuja vielä vähemmän. Matka jätti kuitenkin vahvan kipinän, että tuonne on päästävä uudelleen! Ensi kerralla junapassi otetaan tehokäyttöön, matkan pituutta lisätään ja kierretään vähän laajemmalti. Kirsikankukatkin olisi upea nähdä ja huumaantua niiden hetkellisestä kauneudesta – meitä ilahduttivat tällä kertaa kauniit luumu- ja magnoliapuut.

Paljon huippuhyvää ruokaa, mm. Izakaya EN.

Kioto.

Sinjuku, Tokio.