maanantai 4. joulukuuta 2017

Luukku 4, tattikulhot

Neljännestä luukusta päivää!
Tänään on luvassa tekstiä tattikulhoista. Astiat, missä Esteri Tomulan kynästä peräisin oleva tattikuvitus löytyy, ovat melkeinpä ikonisessa asemassa keräilijöiden keskuudessa. Tuntuu, että monen haaveissa tattikulho on ja monilta se jo löytyykin.

Luukku 4, tattikulhot

Näin live-kirppiksellä nelisen vuotta sitten tattikulhon ja tuolloin en ihan tajunnut, että priimakuntoista kulhoa ei ihan parilla eurolla saa. Tuo ihanuus jäi kummittelemaan mieleeni ja pian kohtaamisen jälkeen aloin ihan tosissani metsästää kulhoa. Lopulta löysin itselleni nämä kolme tatti-ihanuutta Facebook-kirppiksiltä. Ja ei, en ole löytänyt näitä puoli-ilmaiseksi – valitettavasti.
Tuntuu, että isoin emalihuuma on laantunut ja tattejakin saattaa irrota pian kohtuulliseen hintaan. Tällä viikolla törmäsin myös tattikuosiseen kattilaan/kasariin tori.fi:ssä, mitä en edes tiennyt olevan olemassa. En kuitenkan sortunut ostokseen, koska onhan minulla jo nämä kolme ihanuutta.


Haaveissa on joskus saada tattikuvioinen kahvikuppi vielä kokoelmaan. Tämä saattaa jäädä haaveeksi vain, koska sen verran harvinaisesta esineestä käsittääkseni on kysymys. Myös posliinista leikkuulautaa ja matalia lautasia on tehty aikoinaan tattikuosilla.

Tattikuosi on edelleen yksi suosikeistani! Olen järkeillyt, että sienestäminen ja kirppisteleminen ovat sukua toisilleen, eli ehkä senkin takia tämä tattikuvio koskettaa niin syvästi. Sienestäminen on ihanaa, kuten myös kirppistely!

Ihanaa uutta viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Kaunis on kuvioaihe! Tuo tatti-kuosi on itselläni edelleenkin haaveena, harvoin sitä näkee missään ja vielä harvemmin sellaiseen hintaan, että raaskisin ostaa.

    VastaaPoista
  2. Hahah! Vitsi, ei oo tullut mieleen, mutta ihan oikeessa oot tossa, että kirppistely ja sienestäminen on sukua keskenään. Meilläkin harrastetaan molempia intohimoisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen ihan vakuuttunut niiden yhteydestä! Molemmissa metsästetään asioita tietämättä ennalta, tärppääkö.

      Poista
  3. Sienestämisessä ja kirppistelyssä on todellakin yhtäläisyyksiä! Eikä vähiten se ihana kutkutus kun kävelee parkkipaikalta apajille eikä tiedä mitä kaikkea ihanaa tulee löytämään :)
    Mä kävelin myös pikkutatin ohi ja jossain kauheassa mielenhäiriössä jätin sen ostamatta. Eikä tattia sen vuoksi löydy kokoelmista tänä päivänäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Harmi, että jätit pikkutatin noukkimatta. Toivotaan, että sellainen tulee vielä kohtuullisen hintaisena vastaan!

      Poista