sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Luukku 10, korut

Olen täysverinen koruihminen. Minulla on melkein poikkeuksetta jonkinsortin koru käytössä päivittäin. Iso osa helyistä on peräisin kirpparilta, mutta toki joukkoon mahtuu uusiakin koruja. 10. luukku onkin siis omistettu koruille!

Luukku 10, korut


Valitsin pienen otoksen kirppikseltä löydettyjä rintakoruja kuviin. Käytän eniten kaula- ja rintakoruja. Korviksia minulla ei ole laisinkaan ja harmillisin usein rannnekorut ovat minulle aivan liian isoja. Olen entinen sormushullu, jonka näyttävin korukohde oli päivittäin jonkinlainen sormus, mutta nykyään vaihtelen niitä huomattavasti harvemmin.

Korujen huono puoli on se, että niitä tuppaa myös häviämään. Esimerkiksi nyt olen etsinyt kuumeisesti messinginvärisiä sormuksiani tuloksetta. Yksi karvain korumenetys tapahtui viime keväänä, kun takkini rintapielestä irtosi aivan ihana "kissanaama" ja en löytänyt korua enää. Oma huolimattomuuteni sapettaa edelleen.


Suurin osa helyistäni on rihkamaa, mutta joitakin hopeisia, pronssisia ja kultaisia koruja löytyy myös. Suomalaiset vanhemmat korut, kuten Aarikan ja Iberon, miellyttävät minua kovasti. Tapio Wirkkalan tai Jorma Laineen suunnittelemia koruja löytäisin tietysti kohtuuhintaisena mielellään lisääkin.


Moneen koruun liittyy jonkinmoinen löytötarina ja muistan yllättävän hyvin monen vuoden takaiset kirppiskoruhankinnat. Iso sininen vinyylirusetti on löytynyt secondhand-liikkeestä Berliinistä, koirakoru Tallinnan kirppikseltä, punavalkoinen "lohkare" secondhand-putiikista Valenciasta (vuosi 2004) jne. Toki iso osa on ihan Pelastusarmeijalta tai hyllykirpputorilta.

Rentoa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Rakastan koruja ja käytän niitä myös paljon..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muitakin korujen ystäviä löytyy <3

      Poista
  2. Säännöllisesti käyn lukemassa, mutta tuskin ikinä saan aikaan kommentoida. Nyt on pakko tsempata, kun joulukalenteri on niin ihanista ihanin!

    Löytöisää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta kommentista! Ja kiitos, löytöisää loppuvuotta myös sinulle!

      Poista
  3. Hei,
    Korut ovat olleet yksi suosikkikirppislöydöistäni. Harmi vain että olen varmaan jo kymmenisen vuotta käyttänyt yhä vähemmän ja vähemmän koruja. Nykyään korut jäävät useimmiten ostamatta, vaikka niitä päätyykin lähes aina hipelöimään. Osittain nuukuudesta mutta paljolti myös maun vuoksi olen samoilla linjoilla koruostoksissa, vintage muovia/rihkamaa / kitschiä :D
    Minulla on toimiva niksi rintakorujen katoamattomuuteen; jos korun solki on "hakaneulamainen" eli sieltä löytyy se umpinainen lenkki, pujotan vaatteen/laukun nurjalta puolelta hakaneulan läpi siitä.
    Kirppislöyty joulukalenterisi on mielenkiintoinen. Ennen "muistin kaiken", mistä olin mitäkin ostanut ja mihin hintaan. Nykyään monien esineiden tarkempi hankintatausta on hämäränpeitossa, mutta kumma miten joistain esineistä on hyvinkin painunut mieleen yksityiskohdat taustoista.
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ja pitkästä kommentista H! Mulla rintakorut tuppaa usein irtoamaan kiinnitykseltään, eli neulaosa jää talteen, mutta itse koru tipahtaa. Välillä toki korut katoaa muullakin tavalla, suurin syy taitaa olla oma huolimattomuus.

      Poista