torstai 14. joulukuuta 2017

Luukku 14, kukkapöytä

En pystynyt ohittamaan kalenterissa ihanaa kukkapöytääni, vaikka kyseessä onkin tuore löytö. Tänään ihailemme siis pitkään etsinnässä ollutta kukkapöytää!

Luukku 14, kukkapöytä


Joskus jokin asia muodostuu melkein pakkomielteeksi ja minulle kauniin, vanhan kukkapöydän löytäminen lähestyi tuota tunnetta. Olen siis ollut riemuissani lokakuusta lähtien, kun tori.fistä tämän pöydän löysin. Se istuu mielestäni olohuoneeseemme varsin kivasti ja tuntuu, että se olisi ollut tuossa pidempäänkin – varmaankin hyvän hankinnan merkki siis.


Kukkapöydän huurrettu lasikansi on yksi hienoista yksityiskohdista, mitä pöydässä on. Myös muovipunokset istuvat tyyliin. Nyt täytyy vielä toivoa, että kasvit viihtyvät pöydällä. Pieniä komplikaatioita osassa viherkasveja olen huomannut, mutta ongelmat eivät todennäköisesti johdu pöydästä, vaan pikemminkin hoidosta.


Kukkapöydän esittelyn avulla haluan muistuttaa, että jonkin asian etsimistä ei kannata lopettaa, vaikka homma tuntuisi mahdottomalta kirppiksillä jossain kohtaa. Tämä kukkapöytä on yksi muistutus siitä.

Mukavaa torstaita!

4 kommenttia: