lauantai 9. joulukuuta 2017

Luukku 9, Arabian kukkaruukut

Tänään lauantaina avataan 9. luukku! Se on omistettu kukkaruukuille ja siinä samalla viherkasveille.

Luukku 9, Arabian kukkaruukut


Richard Lindhin Arabialle suunnittelemat kukkaruukut ovat Tsaikka-lasien lisäksi sellaisia esineitä, jotka eivät ole oikein miellyttäneet silmää ainakaan lapsuudessa. Äidilläni näitä ruukkuja oli useampia, mutta minulle ne olivat aikoinaan melko yhdentekeviä, jopa rumaan kallellaan.


Nyt Arabian kukkaruukut tuntuvat olevan kovassakin huudossa. Minulle näitä on kertynyt jonkinlainen setti. Pari ruukkua olen saanut äidiltäni. Huvittavaa on, että pidän melkein enemmän ruukun muodosta, jos purkki ja lautanen eivät ole ihan oikeaa paria. Pienempi lautanen yhdistettynä suurempaan ruukkuun tuo esille ruukun alaosan hienouden.


Olen löytänyt ruukkuja ja lautasia eri aikaa kirppiksiltä ja tällä hetkellä taitaa olla niin, että suurimmalla osalla ruukuista on niin sanotusti oikean kokoiset lautaset. Yksi parhaimmista ruukkulöydöistä sattui kesällä 2014, kun kirppismyyjä ei tunnistanut ruukkua Arabiaksi ja sain oman yksilöni eurolla. Tänä kesänä löytynyt Kerä-kuvioinen ruukku oli hieno lisä kokoelmaan. 

Rentouttavaa lauantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti