maanantai 18. toukokuuta 2026
Uuden sohvan tarina
Mökin uusi (vanha) sohva on nyt täällä! Alkujaan ajattelimme, että yritämme värjätä edellisten omistajien harmaanbeigen sohvan. Muutaman epäonnistuneen värjäysoperaation jälkeen (kangasväri ei tarttunut keinokuitukankaaseen lähes laisinkaan) mietimme myös, että osan vanhan sohvan päällyksistä voisi teettää uudelleen, mutta emme koskaan päässeet toteutusvaiheeseen.
Tilasimme myös yhden pullon sudittavaa kangasväriä, mutta tuokin testi jäi toteuttamatta. Halusimme jotakin hieman värikkäämpää, mikä istuisi myös mökin aikakauteen. Oranssinpunaiset alkuperäiset keittiönkaapit sanelivat sisustuksen suuntaa.
Pienen turhautumisen jälkeen, vastaan osui onneksi Tuusulassa Finvint Factory -nimisessä vintageliikkeessä suomalainen 1970-lukulainen sohvaupeus!
Pientä jännitystä oli ilmassa ennen kuin sohva saapui mökille, koska emme olleet mitanneet sohvaa...Onni oli meidän puolella ja sohva istuu onneksi paikalleen kuin nakutettu. Hankimme myös tori.fi:n kautta hitusen isomman ja uudemman jääkaapin, ja tuon kapistuksen kulma näkyy kuvissa myös sohvan rinnalla.
Sohva on kotimainen ja siinä on alkuperäinen kangas. Myyjä oli huoltanut ja pessyt sohvan. Luulin aluksi itsekin, että sohva on päällystetty uudelleen, mutta kuulemma ei. Kangas saattaa olla Metsovaaraa, mutta asiasta ei ole varmuutta. Tällaisia modulaarisia kevyitä vuoteeksi muunneltavia sohvia on aikoinaan myynyt esimerkiksi Asko, mutta tätä kuosia on kuulemma harvemmin liikkeellä.
Sohvan ylle sijoitimme toisen Artekin hyllyn, ja hankin okransävyisen tyynyn (päällinen + tyyny 8,50 euroa) Porttipuiston Kierrätyskeskuksesta.
Loppuun vielä kuvat vanhan sohvan kanssa. Metsässä palaa -ryijy ei istunut uuteen kokonaisuuteen, mutta se siirtyi vierashuonetta koristamaan. Ryijyn tilalle testasin aikoinaan Savonlinnasta hankkimaani opetustaulua. Tuo kasvitaulu tuo mielestäni sopivaa raikkautta kokonaisuuteen.
Nyt en kaipaa sisustukseen lisää räiskyvyyttä, pikemminkin jotakin vähän neutraloivaa seuraavaksi. Olen joka tapauksessa super tyytyväinen, että uusi vanha sohva sopii hyvin mökin henkeen ja että vanha sohva löysi uudet omistajat tori.fi:n avulla.
Ihanaa ja aurinkoista kevään jatkoa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti